Toivepostaus

Siis niinku! Joskus aikoja sitten päätin, että kun blogin kirjoitan niin ei se ole blogi eikä mikään, jos ei siellä ole marmeladi-reseptiä. Ihan itse tehtyä. Ja tässä siis tämä on oma toivepostaukseni pyynnöstäni!

Ensin metsästin kaupungin liikkeistä agar agaria. Se oli haastavanlaista hommaa kun ei meinannut mistään löytää. Vihoviimein luontaistuotekaupasta ohjasivat kauppahallin pieneen maustesoppiin ja sieltähän sitten bongasin viimeiset pussit itselleni ja eikun kotiin kokkailemaan!

Tästähän se sitten lähti.
Pieni otanta vuoresta omenoita,
joista valitsin maistuvimmat ja makeimmat.
Ei, en maistanut tässä vaiheessa, oletin.

Silppusin ja paloittelin ne kauniisti kattilaan,
(koska kauneus on puoliherkkua)
jossa keitin ne pehmeiksi mausteinaan
vaniljaa, sokeria ja ripaus kanelia.

Soseutin ne ja siivilöin enimmät nesteet ja palaset pois
ettei ihan vallan kökköstä marmelaadia tule.
Tarkistinpa makuakin ja tässä vaihteessa sitä vielä löytyi!
Kyllä, nyt maistoin teelusikalla makua. 

Agar agaria sitten mittailemaan, lisäämään ja jännittämään lopputulosta.
Olipahan haastavaa!
Vaikeusaste kohosi tämän herkun tekemiseen tässä vaiheessa.

Lisäsin appeappelsiinimehua ja vettä,
hieman elintarvikeväriä (punaista elintarvikeväriä, toim. huom)
agar agarin lisäksi.
 Ja eikun keittelemään seosta.

Seos näytti kivalle, eikun kippaamaan vuokaan jähmettymään. 

Ihastelin tuota kiiltoa pitkän tovin (viiden kuvan verran)

 ja kopauttelin useaan otteeseen vuokaa 

josko kohta puoliin jähmettyisi..

Vuorokausi siinä meni, huoh.

Ja jähmettyihän se viho viimein!
(Oli aika yllatyskyykky!)
No, ei siinä niin kauaa kyllä mennyt.
(juksaus)
Hieman haalea väri elintarvikeväristä huolimatta.

Valmiita ja paloiteltuina. En tiedä maku matkalla katosi, vaikka sosevaiheessa vielä makua tuntui olevan kovasti. Muuten olin erittäin tyytyväinen lopputulokseen.

Sokeroinnista ei ole kuvaa (eipä!), mutta sekin jopa onnistui ja pysyi miltei pari vuorokautta näiden päällä. Ah ja nam! Vielä kun keksisi taikakeinon (=esanssi, sitruunahappo, sokeri, hunaja), että makuakin olisi..

Pyykkipäivä

Note to myself:

Kun oletat, että on pyykkipäivä, tarkasta, että oikeasti olet varannut olettamallesi päivälle olettamaasi aikaan pyykkituvan etkä vain laita pyykkejä koneeeseen.

KOSKA

Ajan varannut naapuritäti voi tulla pesutupaan juuri kun painat pesukoneen nappulaa, jolla käynnistät puhdistusefektin vaatteillesi. Täti tsaiaiaittelee ja sun on pakko ottaa parhain valttikorttisi käyttöön. Vuolas pahoittelu, erittäin vahva sad face (katso kuva) ja toivoa varovaisesti hymyillen kuin kepillä jäätä kokeillen, että naapurintädillä ei ole niin valtavasti pyykkiä etteikö ehtisi mun vaatepesun jälkeen pestä omiaan.

Sad face

Luiki sitten hitaasti kotiisi kyyristellen, naamioidu, ota puoli tuntia (½h, 30min) selfietä, vaihda facebookkiin profiilikuva iskevällä lausahduksella, peitä hiuksesi ja toivo, ettei naapurintäti ole pyykkituvassa / tunnista itseäs kun menet laittamaan pyykit kuivausrumpuun. Ryntää kotiin odottamaan pyykkien kuivumista.

Nyt ollaan jo voiton puolella. Enää yksi käynti pyykkituvassa. Tässä välissä on hyvä syödä aamupala, ottaa vitamiinipilleri ja keittää varmuuden vuoksi vielä kuppi kahvia. Katsoa Houstonin eläinpoliiseja, viestitellä Whatsappissa ja toivoa edelleen ettei naapurintäti kehtaa tulla samaan aikaan pyykkituvalle kun haet vaatteesi. Varaa uusi aika pyykkitupaan, tarkista, että se on ok, kirjoita se kännykän kalenteriin, tarkista. Ota pyykit kuivausrummusta, siivoa nukat sihdistä ja kävele vielä tarkistamaan uusi aika.

Lavastettu kuva

Puoli yhdeksään aamulla urakkasi on ohi. PyykinPESUN osalta. Sitten vielä odottaa se ihana silitys, joka tällaisen pakko-oireisen fanaatikon on tehtävä. Tämän urakan jälkeen voi lööpailla, katsoa Kadonneet televisiosta, juoda vettä ja odottaa iltavuoroon menoa.

Loppuun sanat, jotka toinen lukijani osuvasti sanoi lainaten suosittua tv-ohjelmaa (mainitsen tv-ohjelman jos sitten saan niitä ilmaisia blogi-lahjoja!) ja jotka eivät millään tavalla liity tämän aamun kirjoitusaiheeseen, vaikka pariin otteeseen kodin mainitsinkin;

Talossa pitää asu niin pitkään kuin talo on pystyssä

Koska talo tykkää, että siinä asutaan!

Moi!

Alkusanat

Tämä on blogiNI. 

Yllätyskyykky on nimensä mukaisesti yllättävä, uskomaton, nöyrä (kumartuminen tulee kyykätessä?) sekä ilahduttava, ennenkaikkea. Haastetta voi lisätä erinäisillä tilanteilla, tavaroilla, paikoilla sekä asusteilla (tästä lisää myöhemmin). Mainitsinko jo yllättävän? 

Kaikkea sitä mitä tämä blogi ei ole.

Tässä tärkeimmät.



PS. Yllätyskyykky kirjoitetaan isolla vain lauseen alussa. Ainakin tänään.