Alaikäisen murskatessa keksejä pohjalle ja sotkiessa niitä sulaneen voin kanssa, aloitin toffeen teon itse. Yhtään en muistanut miten tuskastuttavaa ja hidasta puuhaa se on. Miten paljon joutuu hämmentämään
..ja hämmentämään ennenkuin seos on tasaista. Saati, että se alkaa jähmettymään ja sitkostuu. Aikaa en osaa sanoa, mutta vuorotellen siinä alaikäisen kanssa sekoteltiin ja nautittiin seurasta, instasta snapeista ja facesta. Oon niin piilocool, että hallitsen tällaisia sanoja, ohjelmista yhtään en tiedä mitään (pikkasen ehkä).
Kun seos sitten oli meidän mielestä tarpeeksi sitkeää ja tahmaista, lisättiin suolapähkinät. Niitä vain hetken ja muodon vuoksi hämmenneltiin, jotta saatiin täydellinen kuva ja maku levittymään tasaisesti. Ei paha sauma ollenkaan!
Sen jälkeen pistin sittin alaikäisen levittämään keksimurut vuoan pohjalle tasaisesti ettei tule sellaista E-maista klönkkökasaa. Pyramidin mallinen olisi voinut olla aika kiva, mutta tällä kertaa päätin noudattaa pitkin hampain ohjetta, koska kaikki luovuus oli sillä hetkellä tukahdettu. Eikä keksejä ollut tarpeeksi.
Sitten kaadoimme suolapähkinä-toffeeseoksen keksien päälle, annettiin siinä hetken etsiä paikkaa ja jähmettyä jäähtyen. Sillä aikaa jatkoin käskytystä (oih, se tulee niin luonnostaan!) ja kehoitin alaikäistä sulattamaan suklaan. Siis sen jälkeen kun miltei puolet siitä olimma jo syöneet. Ahmatit. Me molemmat.
Suklaa sitten päälle, jääkaappiin ja tasasin väliajoin piti käydä kopauttelemassa joko olisi valmis. Ei siinä kauaa mennyt, mutta odottavan aika on pitkä!Kun suklaakin oli sulanut niin eikö syömään! Ei ehkä ihan aidon Snickersin makuinen, mutta ei kaukanakaan. Kyllä sitä makeannälkäänsä syö!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti