Unettomuus

Jatketaan näillä tämän vuoden kuulumisilla. Ei ne ehkä hyviä ole, mutta auttavat päätäni selkeytymään kun saan ne kirjoitettua ylös.

Unettomuus tuli salakavalasti elämääni tammikuun puolessa välissä. Ensin nukuin pätkissä muutaman tunnin kerrallaan, sitten nukuin vuorokaudessa vain muutaman tunnin, sitten  lopuksi vain pari tuntia vuorokaudessa.

Olin valvonut noin kuukauden kun viimein menin lääkäriin. Kävin siihen asti töissä ja todella yritin. Yövuorossa saamani heikotuskohtaus avasi viimein silmäni, että nyt ei ole kaikki kohdallaan. Näin jälkikäteen ajatellen, olisinpa älynnyt mennä aikaisemmin lääkäriin.

Seuraavien neljän kuukauden aikana kokeilin useita eri unilääkkeitä, lihasrentouttajia, mielialalääkkeitä, rohtoja, elintapoja, vaihtoehtolääketiedettä. Mistä keinosta / tavasta / mahdollisuudesta kuulinkaan, sitä kokeilin. Olin sellaisen epätoivon laidalla, jota en ollut koskaan kokenut.

Pikkuhiljaa alkoi unettomuus näkymään myös terveydessä. Niin henkisessä kuin fyysisessäkin. Olin itkuherkkä, erakoiduin, mielialat vaihtelivat. En henkisellä tasolla jaksanut minkäänlaisia vastoinkäymisiä, poikkipuolisia sanoja. Reagoin pikkuasioihinkin äärimmäisen voimakkaasti. Minua ei jaksanut kiinnostaa muiden elämä, saatoin olla jopa töykeä. Elin henkisessä kuplassa, jossa etsin vain apua ja saisin nukuttua.

Fyysisellä puolella alkoi voimakkaat päänsäryt, jotka pari kertaa johtivat jopa ensiapuun menoon. Oksensin, en voinut syödä oikein mitään. Jatkuva etova olo oli osa arkea. Verenpaineet nousivat pienestäkin liikkeestä. Kaupassa käyntikin alkoi olemaan jo tuskaa kun pelkäsi oloa, joka siitä seuraa. Laihduin parissa viikossa noin 10kg.

Loppuvaiheessa unettomuutta tulivat myös muistikatkokset. En tänäkään päivänä muista kaikkea mitä tuolla ajanjaksolla on tapahtunut ja mitä olen tehnyt. En tiedä johtuiko se lääkkeistä, unenpuutteesta vai näiden yhteisvaikutuksesta. Pelottavaa se silti on.

Lääkäri kohautteli olkapäitä, lähes joka kerralla sain kuulla "mitä hittoa sun kanssas pitäis tehdä, etkö vieläkään nuku". Lääkäri etsi Googlesta tietoja, ja mahdollisia lääkäreitä, joista voisi olla apua. Kirjoitti uuden reseptin toiseen unilääkkeeseen, jolla en saanut unta kuitenkaan.

Kävin usean lääkärin ja psykiatrin puheilla, kunnes viimein pääsin neurologin konsultoimaksi. Hän diagnosoi mulla viivästyneen uni-valverytmin häiriön. Määräsi hoidon siihen, melatoniinia ja kirkasvalolampun. En tiedä mikä taika tuolla oli, mutta pikkuhiljaa, puoli tuntia ja tunti ja vartti lisää unta vuorokautta kohti. 



Se oli jotain käsittämätöntä ja uskomatonta. Kuukausien jälkeen sain vihdoin nukuttua! Pari viikkoa ja pystyin jättämään melatoniinin pois, sain unta ilman sitäkin. Ja nukuin keskimäärin 7-8 tuntia. Ainoa negatiivinen asia oli, neurologin päätelmistä huolimatta, nukahtamisaikani oli aamuyön tunteina.

Aamuheräämisen ongelmat olivat sitäkin epäreilummat. Ennen ei aamuheräämisiin ollut liittynyt fyysisiä oireita. Nyt kun yritin aamuvuoroon lähteä töihin, päänsärky, oksentaminen, etova olo, korkea verenpaine olivat joka kerta osallani. Tätä eivät lääkärit osanneet selittää muulla, kuin että se liittyy sairauteeni.

Nyt olen enemmän kuin onnellinen siitä, että nukun. Uni tulee aamuyöstä, nukun riittävästä ja olo on hyvä. Yritän välttää tilanteita, joissa mahdollinen unirytmi muuttuisi radikaalisti, jotta voin ehkäistä fyysisen kivun puolen.Kunpa tämä jatkuisi ikuisuuksiin.