Unettomuus

Jatketaan näillä tämän vuoden kuulumisilla. Ei ne ehkä hyviä ole, mutta auttavat päätäni selkeytymään kun saan ne kirjoitettua ylös.

Unettomuus tuli salakavalasti elämääni tammikuun puolessa välissä. Ensin nukuin pätkissä muutaman tunnin kerrallaan, sitten nukuin vuorokaudessa vain muutaman tunnin, sitten  lopuksi vain pari tuntia vuorokaudessa.

Olin valvonut noin kuukauden kun viimein menin lääkäriin. Kävin siihen asti töissä ja todella yritin. Yövuorossa saamani heikotuskohtaus avasi viimein silmäni, että nyt ei ole kaikki kohdallaan. Näin jälkikäteen ajatellen, olisinpa älynnyt mennä aikaisemmin lääkäriin.

Seuraavien neljän kuukauden aikana kokeilin useita eri unilääkkeitä, lihasrentouttajia, mielialalääkkeitä, rohtoja, elintapoja, vaihtoehtolääketiedettä. Mistä keinosta / tavasta / mahdollisuudesta kuulinkaan, sitä kokeilin. Olin sellaisen epätoivon laidalla, jota en ollut koskaan kokenut.

Pikkuhiljaa alkoi unettomuus näkymään myös terveydessä. Niin henkisessä kuin fyysisessäkin. Olin itkuherkkä, erakoiduin, mielialat vaihtelivat. En henkisellä tasolla jaksanut minkäänlaisia vastoinkäymisiä, poikkipuolisia sanoja. Reagoin pikkuasioihinkin äärimmäisen voimakkaasti. Minua ei jaksanut kiinnostaa muiden elämä, saatoin olla jopa töykeä. Elin henkisessä kuplassa, jossa etsin vain apua ja saisin nukuttua.

Fyysisellä puolella alkoi voimakkaat päänsäryt, jotka pari kertaa johtivat jopa ensiapuun menoon. Oksensin, en voinut syödä oikein mitään. Jatkuva etova olo oli osa arkea. Verenpaineet nousivat pienestäkin liikkeestä. Kaupassa käyntikin alkoi olemaan jo tuskaa kun pelkäsi oloa, joka siitä seuraa. Laihduin parissa viikossa noin 10kg.

Loppuvaiheessa unettomuutta tulivat myös muistikatkokset. En tänäkään päivänä muista kaikkea mitä tuolla ajanjaksolla on tapahtunut ja mitä olen tehnyt. En tiedä johtuiko se lääkkeistä, unenpuutteesta vai näiden yhteisvaikutuksesta. Pelottavaa se silti on.

Lääkäri kohautteli olkapäitä, lähes joka kerralla sain kuulla "mitä hittoa sun kanssas pitäis tehdä, etkö vieläkään nuku". Lääkäri etsi Googlesta tietoja, ja mahdollisia lääkäreitä, joista voisi olla apua. Kirjoitti uuden reseptin toiseen unilääkkeeseen, jolla en saanut unta kuitenkaan.

Kävin usean lääkärin ja psykiatrin puheilla, kunnes viimein pääsin neurologin konsultoimaksi. Hän diagnosoi mulla viivästyneen uni-valverytmin häiriön. Määräsi hoidon siihen, melatoniinia ja kirkasvalolampun. En tiedä mikä taika tuolla oli, mutta pikkuhiljaa, puoli tuntia ja tunti ja vartti lisää unta vuorokautta kohti. 



Se oli jotain käsittämätöntä ja uskomatonta. Kuukausien jälkeen sain vihdoin nukuttua! Pari viikkoa ja pystyin jättämään melatoniinin pois, sain unta ilman sitäkin. Ja nukuin keskimäärin 7-8 tuntia. Ainoa negatiivinen asia oli, neurologin päätelmistä huolimatta, nukahtamisaikani oli aamuyön tunteina.

Aamuheräämisen ongelmat olivat sitäkin epäreilummat. Ennen ei aamuheräämisiin ollut liittynyt fyysisiä oireita. Nyt kun yritin aamuvuoroon lähteä töihin, päänsärky, oksentaminen, etova olo, korkea verenpaine olivat joka kerta osallani. Tätä eivät lääkärit osanneet selittää muulla, kuin että se liittyy sairauteeni.

Nyt olen enemmän kuin onnellinen siitä, että nukun. Uni tulee aamuyöstä, nukun riittävästä ja olo on hyvä. Yritän välttää tilanteita, joissa mahdollinen unirytmi muuttuisi radikaalisti, jotta voin ehkäistä fyysisen kivun puolen.Kunpa tämä jatkuisi ikuisuuksiin.

Kauhua

 Ylläriylläri! Tämän vuoden alkupuoliskolla on ollut runsaasti aikaa. Mitä nyt taas ei tunnut olevan kun ei tunnit vuorokaudessa riitä! Mutta siis.. Alkuvuodesta oli aikaa, joten tuli katsottua muutamia kauhuleffoja, sarjoja ja koettua kauhuhetkiä. Luulisin.

En kamalasti ole mikään kauhun ystävä, vaikka tykkäänkin kauhusta. Yksin en missään nimessä suostu kauhua katsomaan, se on salee. Enkä mielellään kamalan selvinpäinkään halua katsoa. Siks tähän kirjoitukseen olen valinnut tällaisen alkoholijuomalasi-pitöisen kuvakoosteen. Kuinka kätevää yhdistää kaks kamalan ihanaa yhdessä.

Parhaiten mieleen on jäänyt Annabelle -leffat. Hetkeen en muista nähneeni mitään niin kamalan pelottavaa ja säikyttävää. Sellaista jännityspiinakauhua. Ai kamala sentään! NO GO, päänpyörityksellä. Varmaan pitäisi joskus katsoa uudestaan. Kenties pystyisi keskittymään kun apauttiarallaa tietää mitä tulee tapahtumaan eikä puolet mene leffasta ohi kun säikähtelee ja pitää silmiä kiinni.

Vietin myös muutaman hetken kun American horror story -sarjaa tuli katsottua. Sillee putkeen. Monta piinaavan pitkää tunnin jaksoa. Vai mitä ne nyt kestääkään. En enää ikäväkseni muista mikä kausi oli mikäkin, mutta jostain syystä ensimmäinen murha-talo -kausi sekä hotelli-kausi on jääneet mieleen.

Nythän siis luin, että vielä on tulossa 2 kautta tätä sarjaa lisää. Pakkohan ne on nekin katsoa! Kunhan nyt ilmestyvät sitten jossain vaiheessa. En ihan heti muista yhtäkään (?) kauhupitoista sarjaa kuin AHS. Onhan noita Criminal Mindseja yms, mutta ei nekään oikein kauhua ole... Sarjan viimeisin kausi (7. kausi) ei kyllä ollut mistään kotoisin. Ehkä jo liian utopista mun makuuni. Jotain realisimia pitää kauhussakin olla!

Mun ajatukset katkeilee. Haha! Telkkarista tulee Onnenpyörä, niin allekirjoittanut jää hypnoottisena sitä tuijottamaan. Mitenjään en telkkarin orja ole *virn* Miksi se edes pitää olla päällä kun olevinaan kirjoittaa jotain hehkeää ja kamalaa. Samalla pyörii tilattava langat, nälkä ja pakkaus mielessä. Mun ajatukset käy ihan liian ylikierroksilla!

On tullut katsoa myös klassikoita, siis sellaisia mitä ei ole vuosiiiin katsonut. Kuten Piinan. Onko se nyt virallisesti kauhua, ei kai, mutta sellaista psykologista jännitystä, joka allekirjoittaneen aivoissa vääntyy kauhua vastaavaksia tilaksi.

Sellaiset taitaa ollakin kaikkein kamalampia. Psykologista kauhua yhdistettynä säikähdyshetkiin ja inhottavan kutkuttavaan odottamiseen.

Tai sellaiset elokuvat, jossa päätähdet on niin "tyhmiä", että menevät ja tekevät asioita, jotka johtavat selkeään vaaraan. Aaaettä mun verenpaineeni, sydämeni ja verenkiertoni häiriöityvät syvästi! Ei sellaista kestä kukaan.

Kaikkein pahinta on katsoa syksyllä kauhua. Eikö vain! Varsinkin jos ulkona ujeltaa myrskytuuli, sade rumputtaa ikkunaan ja kynttilässäkin liekki väpättää. Ole siinä sit coolina kauhua katsomassa.  Ja mun tuurilla jostain asunnosta kuuluu niitä niksahduksia ja rapsahduksia, jotka saa aikuisen oikeasti pomppaamaan.

En käsitä miten joidenkin aivot ovat muotoineita niin, ettei kauhuleffat vaikuta niihin mitenkään. Onko se joku asennoitumisasia? Ei! Olen kokeillut asennoitua vaikka miten "järkevästi" ja "faktatietoisesti". Silti se on menoa. Joka kerta. 

Harhaileeko muiden ajatus paljon leffan aikana? Allekirjoittaneella on paha taipumus suorastaan uppotua katsomaan elokuvaa. Sitä sulkee liki kaiken ulkopuolisen pois, ei näe, kuule, huomioi ympäristöä. Paitsi niitä yht'äkkisiä rasahduksia esimerkiksi. Se on väärin!

OT.Pakko tähän väliin sanoa ylläolevista olut-pulloista, että ne tuli juotua nykyisen paikkakuntani aika minimaalisessa baarissa (vetää sisään n 20ihmistä kerrallaan). En edes muista, koska viimeksi olisin juonut olutta lasipullosta suoraan! Ja tuon paikan ilmapiiri oli aivan mieletön. Vinyylijukebox, vanhoja parrakkaita paikallisessa istujia, paikan historian tietäjiä. Aivan käsittamätön fiilis ja lämpöinen vastaanotto. Eikä olutkaan kamalan kallista ollut. Jukeboxissa tosin ei toiminut kuin noi 70% levyistä ja nekin ajalta  yks ja kaks. Mikä tosin ei haitannut ollenkaan! Voi mikä paikka! OT loppui!

Mutta palataanpa asiaan, ja jatketaan siitä mihin jäätiin. Olen myös koittanut muokata ympäristöä vähemmän, hmm.. Miten sen nyt sanoisi, jännittäväksi? Siis, että katson päiväsaikaan, valot päällä, muiden seurassa, virikkeitä ympärillä (lähinnä syötävää *virn*). Eikä mitään vaikutusta. Aina mä vaivun aivoissani siihen symbioosin tv:stä tulevan ohjelman kanssa. Jopa virkata olen yrittänyt samaan aikaan, mutta ihan yhtä tyhjän kanssa. Jännitys vain imee kaiken huomion ja leviää aivoissani vallaten ne täysin valtaansa.

En osaa sanoa mistä tämä kaikki johtuu. Useimmissa elokuvissa tai sarjoissa näin ei käy. Vain näissä jännitys- ja kauhuleffoissa. Ehkä allekirjoittaneen aivot ovat tehty arkisiin, tylsiin ja hupsuihin leffoihin vain. Sellaisia aivoni osaavat käsitellä eikä tarvitse kaikkea kapasiteettia kestääkseen tilanteen. Aivoni ovat niin herkät. Muistakaahan tekin katsoa leffoja! Ei paljon paremaa ajanvietettä ole. Ette kuitenkaan suostu virkkaamaan *ilkeä virn*

Virkattuja laukkuja ja pusskukoita

 Joskus jollakin muullakin kuin allekirjoittaneella on tarvetta pikkupussukoille ja laukuille. Joskus unettomuuden hetkinä tein näitä ihan liukuhihnameiningillä. Ne on siitä kivoja tehdä, että ei oikeastaan mallikaaviota tms tarvitsee, vaan soveltaa ihan itse. Ja miltei langasta kuin langasta!

Aika paljon näitä on mennyt lahjaksi, koska ne nyt on vaan käteviä antaa. Ja vastapuolen on helppo ne hävittää jos / kun ei miellytä silmää *virn* Mulle tärkeintä ja kivointa on kuitenkin tekeminen, en mä kamalasti mieti, jääkö ne jollekin käyttöön vai laittaako samantien roskiin. Omapa on häppeensä!

Kolikoillehan nää pikkupussukat on maailman parhaimpia. Tosin näiden pussukoiden tekeminen ei loppusuoralla ole mielipuuhaani. Lähinnä koska pitää ottaa se kamala neula sormien väliin ja kiinnittää ompelemalla lukkosysteemi kiinni virkkuutyöhön. Voi tuskaa, voi hirveyttä, miten se onkaan erityisen vastenmielistä juuri näissä kukkaromalleissa.

Mutta toisaalta.. Lopputulos on kiva. Mä jotenkin pidän siitä miltä nämä näyttävät ja juma miten kestäviä. Ne on kastuneet ja vettyneet, jäätyneet ja olleet pullollaan kolikoita (voi niitä kolikkorikkauden aikoja!). Aina jaksaa hämmentää miten tuollainen höttöinen lanka voikaan kestää niin paljon. 

Sekin, miten paljon on kaikenmaailman kuvioita ja vinkseleitä ja malleja mitä tehdä. Kaikenkokoisia, mallisia ja sitäsuntätä. En kestä miten loputtomiin mun hullun mielen mielikuvitusideoita voikaan virkkuukoukulla tehdä näkyväksi. Ja miten noloa on huomata, että aika moni on jo aikaisemmin keksinyt saman ja tehnyt valmiin mallin siitä. Ha, lopputuloksena siis se, että ehkä ne idea ei niin hulluja olekaan *virn*

Jostain kukkaroista olen tehnyt laukkumalleja. Siis kumihimo laulamaan ja nauhaa tekemään. Välillä menee kuukausia, etten edes muista kumihimon olemassa oloa, mutta kun sen näkee, menee taas iltakakskolme rattoisasti kun sillä väsäilee. Se on rentouttavaa ja rauhoittavaa. Tosin, mitään mallihommia en ole (vieläkään!!) oppinut lukemaan, mutta mikäs kiire sitä tässä on.

Laukkuja on tullut tehtyä nolottavan vähän. Noita pikkupusseja yms enemmän. Ehkä pitäisi etsiä joku kiva söpöilymalli, ihan vaikka ensi kesää silmällä pitäen. Toisaalta. Taidan taas ahnehtia liikaa hommia. Saisi edes edelliset keskeneräiset valmiiksi! Tai, ei mulla laukkuja ole kesken, mutta kaikenmaailman muita höpöjä. Se on se tää luonne. Miellettömän hyvä aloittaa, mutta loppuun vieminen on niiiiiiin vaikeaa. Useimmiten. Vaikka millaisen ilon tunteen valmiista saakin!

Keskustelua iskurepliikeistä

Unettomina öinä sitä tulee keskusteltua netin syövereissä vaikka mistä. Kuten iskurepliikeistä, niistä huonoimmista ja mieleenpainuvimmista. Jotenkin siinä aika vierähti nopiaan kun netistä haettiin, Instaa selattiin ja ryhmässä yritettiin keksiä.

Omalle kohdalle kolahti kyllä tähänkin tekstiin viljellyt mauttomimmat. Kertonee huonosta mausta, mutta kyllä hymyn sai huulille! Vai mitä voisi ajatella kysymyksestä: Oletko roska? Koska haluaisin viedä sut ulos. Henkilökohtaisesti en tiedä loukkaantuisinko vai hymähtäisin. Ehdottomasti menee kokeiluun kun vastaan köpsöttelee tuleva hothusband.

Ja TOTTAKAI listalle pääsee tämä ehdoton kaikkien aikojen suosikki: Hei! Olet kuumempi kuin läppärini pohja. Uijuijui. NOT. Kamala, hirveä. Ei jatkoon. Kuten ei tämäkään: Mitä yhteistä on sulla ja wc-paperilla? Molemmat saatte koskea mun takamusta.Tähän kohtaan sellaista epätoivoista ähinää ja puhinaa ja vaivaantunutta kiemurtelua. 

Sitten tietty on nämä suloiset romanttiset iskureplat kuten OK, olen nyt tässä. Mikä on seuraava toiveesi? Unohtamatta legendaarista Sun täytyy olla tuhkimo, koska näen mekkosi katoavan keskiyöllä. Eiks ookki söpöä! Iik! En kestä! Oumaigaad.. Ja taaksepoistuminen

Kaikkein ehkä parhaimpia on härskit! Eikö vain! Mikä olisikaan paras tapa tutustua uuteen immeiseen kun heittää Tribbiani tyyliin kulmia kohottaen ja ääntä väännellen Haluaisitko tänä iltana jakaa muutakin kuin mielipiteitä tai!! Ei loppunut vielä!

Pidätän melkein hengitystä, että saan seuraavan lauseen pukaistua näppiksellä ulos! Malttamattomuus on hyveeni! Eli.. Kaikki nuo kurvit, eikä mulla ole jarruja. Uskomaton! Mieletön! Suorastaan hillitön. 

Joku joskus sanoi et taso pitää olla vaikka matala, niin nyt mä olen löytänyt sen. Kirjoittaessani ja kikatellessani kun kuvittelen käyttäväni näitä reploja jossain ja toisen reagoinnin tilanteeseen. Ihan varmasti tajunnan räyjäyttävää ja mieleenpainuvaa. Onneksi näitä on netti täynnä niin voi olla nykyaikainen ja kaivaa sieltä lisää hassunhauskoja iskutaktiikoita.

Tämä taas oli jotenkin avuton. Oikeasti. Kuka nainen (allekirjoittanutta ei lasketa!) menisi muka jollekin tulevalle hothusbandille sanomaan Mitä yhteistä on vedellä ja sulla? Molemmat saatte mut märäksi. Tiedän, voi tiedän. Tiedän senkin mitä ajattelette. 

Joku outo pakko vain ajaa mua kirjoittamaan näitä. Joku vielä oudompi pakko ajaa teitä lukemaan näitä! Olisi kyllä hienoa keksiä joku ihan oma "tavaramerkki" iskumarkkinoille. Siis lausetta, iskureplaa tarkoitan. Hyi teitä! En taida koskaan päästä änkytystä, kuolaamista ja epätoivoista kikatusta pitemmälle. On allekirjoittanut sen verran puuma! Grau! Ehkä pienesti zihinää päälle ja epätoivoinen silmänisku. 

Lopuksi jätin kaikkein parhaimman, koska tähän kiteytyy koko elämässäoloni ehto ja iskuyritysten verbaalinen lahjakkuus. Parasta. Menee jatkoon!

Oletko palohälytin? Oot yhtä äänekäs ja ärsyttävä