Virkattuja laukkuja ja pusskukoita
Joskus jollakin muullakin kuin allekirjoittaneella on tarvetta pikkupussukoille ja laukuille. Joskus unettomuuden hetkinä tein näitä ihan liukuhihnameiningillä. Ne on siitä kivoja tehdä, että ei oikeastaan mallikaaviota tms tarvitsee, vaan soveltaa ihan itse. Ja miltei langasta kuin langasta!
Aika paljon näitä on mennyt lahjaksi, koska ne nyt on vaan käteviä antaa. Ja vastapuolen on helppo ne hävittää jos / kun ei miellytä silmää *virn* Mulle tärkeintä ja kivointa on kuitenkin tekeminen, en mä kamalasti mieti, jääkö ne jollekin käyttöön vai laittaako samantien roskiin. Omapa on häppeensä!
Kolikoillehan nää pikkupussukat on maailman parhaimpia. Tosin näiden pussukoiden tekeminen ei loppusuoralla ole mielipuuhaani. Lähinnä koska pitää ottaa se kamala neula sormien väliin ja kiinnittää ompelemalla lukkosysteemi kiinni virkkuutyöhön. Voi tuskaa, voi hirveyttä, miten se onkaan erityisen vastenmielistä juuri näissä kukkaromalleissa.
Mutta toisaalta.. Lopputulos on kiva. Mä jotenkin pidän siitä miltä nämä näyttävät ja juma miten kestäviä. Ne on kastuneet ja vettyneet, jäätyneet ja olleet pullollaan kolikoita (voi niitä kolikkorikkauden aikoja!). Aina jaksaa hämmentää miten tuollainen höttöinen lanka voikaan kestää niin paljon.
Sekin, miten paljon on kaikenmaailman kuvioita ja vinkseleitä ja malleja mitä tehdä. Kaikenkokoisia, mallisia ja sitäsuntätä. En kestä miten loputtomiin mun hullun mielen mielikuvitusideoita voikaan virkkuukoukulla tehdä näkyväksi. Ja miten noloa on huomata, että aika moni on jo aikaisemmin keksinyt saman ja tehnyt valmiin mallin siitä. Ha, lopputuloksena siis se, että ehkä ne idea ei niin hulluja olekaan *virn*
Jostain kukkaroista olen tehnyt laukkumalleja. Siis kumihimo laulamaan ja nauhaa tekemään. Välillä menee kuukausia, etten edes muista kumihimon olemassa oloa, mutta kun sen näkee, menee taas iltakakskolme rattoisasti kun sillä väsäilee. Se on rentouttavaa ja rauhoittavaa. Tosin, mitään mallihommia en ole (vieläkään!!) oppinut lukemaan, mutta mikäs kiire sitä tässä on.
Laukkuja on tullut tehtyä nolottavan vähän. Noita pikkupusseja yms enemmän. Ehkä pitäisi etsiä joku kiva söpöilymalli, ihan vaikka ensi kesää silmällä pitäen. Toisaalta. Taidan taas ahnehtia liikaa hommia. Saisi edes edelliset keskeneräiset valmiiksi! Tai, ei mulla laukkuja ole kesken, mutta kaikenmaailman muita höpöjä. Se on se tää luonne. Miellettömän hyvä aloittaa, mutta loppuun vieminen on niiiiiiin vaikeaa. Useimmiten. Vaikka millaisen ilon tunteen valmiista saakin!
Aika paljon näitä on mennyt lahjaksi, koska ne nyt on vaan käteviä antaa. Ja vastapuolen on helppo ne hävittää jos / kun ei miellytä silmää *virn* Mulle tärkeintä ja kivointa on kuitenkin tekeminen, en mä kamalasti mieti, jääkö ne jollekin käyttöön vai laittaako samantien roskiin. Omapa on häppeensä!
Kolikoillehan nää pikkupussukat on maailman parhaimpia. Tosin näiden pussukoiden tekeminen ei loppusuoralla ole mielipuuhaani. Lähinnä koska pitää ottaa se kamala neula sormien väliin ja kiinnittää ompelemalla lukkosysteemi kiinni virkkuutyöhön. Voi tuskaa, voi hirveyttä, miten se onkaan erityisen vastenmielistä juuri näissä kukkaromalleissa.
Mutta toisaalta.. Lopputulos on kiva. Mä jotenkin pidän siitä miltä nämä näyttävät ja juma miten kestäviä. Ne on kastuneet ja vettyneet, jäätyneet ja olleet pullollaan kolikoita (voi niitä kolikkorikkauden aikoja!). Aina jaksaa hämmentää miten tuollainen höttöinen lanka voikaan kestää niin paljon. 
Sekin, miten paljon on kaikenmaailman kuvioita ja vinkseleitä ja malleja mitä tehdä. Kaikenkokoisia, mallisia ja sitäsuntätä. En kestä miten loputtomiin mun hullun mielen mielikuvitusideoita voikaan virkkuukoukulla tehdä näkyväksi. Ja miten noloa on huomata, että aika moni on jo aikaisemmin keksinyt saman ja tehnyt valmiin mallin siitä. Ha, lopputuloksena siis se, että ehkä ne idea ei niin hulluja olekaan *virn*
Jostain kukkaroista olen tehnyt laukkumalleja. Siis kumihimo laulamaan ja nauhaa tekemään. Välillä menee kuukausia, etten edes muista kumihimon olemassa oloa, mutta kun sen näkee, menee taas iltakakskolme rattoisasti kun sillä väsäilee. Se on rentouttavaa ja rauhoittavaa. Tosin, mitään mallihommia en ole (vieläkään!!) oppinut lukemaan, mutta mikäs kiire sitä tässä on.
Laukkuja on tullut tehtyä nolottavan vähän. Noita pikkupusseja yms enemmän. Ehkä pitäisi etsiä joku kiva söpöilymalli, ihan vaikka ensi kesää silmällä pitäen. Toisaalta. Taidan taas ahnehtia liikaa hommia. Saisi edes edelliset keskeneräiset valmiiksi! Tai, ei mulla laukkuja ole kesken, mutta kaikenmaailman muita höpöjä. Se on se tää luonne. Miellettömän hyvä aloittaa, mutta loppuun vieminen on niiiiiiin vaikeaa. Useimmiten. Vaikka millaisen ilon tunteen valmiista saakin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti