Virkattuja laukkuja ja pusskukoita

 Joskus jollakin muullakin kuin allekirjoittaneella on tarvetta pikkupussukoille ja laukuille. Joskus unettomuuden hetkinä tein näitä ihan liukuhihnameiningillä. Ne on siitä kivoja tehdä, että ei oikeastaan mallikaaviota tms tarvitsee, vaan soveltaa ihan itse. Ja miltei langasta kuin langasta!

Aika paljon näitä on mennyt lahjaksi, koska ne nyt on vaan käteviä antaa. Ja vastapuolen on helppo ne hävittää jos / kun ei miellytä silmää *virn* Mulle tärkeintä ja kivointa on kuitenkin tekeminen, en mä kamalasti mieti, jääkö ne jollekin käyttöön vai laittaako samantien roskiin. Omapa on häppeensä!

Kolikoillehan nää pikkupussukat on maailman parhaimpia. Tosin näiden pussukoiden tekeminen ei loppusuoralla ole mielipuuhaani. Lähinnä koska pitää ottaa se kamala neula sormien väliin ja kiinnittää ompelemalla lukkosysteemi kiinni virkkuutyöhön. Voi tuskaa, voi hirveyttä, miten se onkaan erityisen vastenmielistä juuri näissä kukkaromalleissa.

Mutta toisaalta.. Lopputulos on kiva. Mä jotenkin pidän siitä miltä nämä näyttävät ja juma miten kestäviä. Ne on kastuneet ja vettyneet, jäätyneet ja olleet pullollaan kolikoita (voi niitä kolikkorikkauden aikoja!). Aina jaksaa hämmentää miten tuollainen höttöinen lanka voikaan kestää niin paljon. 

Sekin, miten paljon on kaikenmaailman kuvioita ja vinkseleitä ja malleja mitä tehdä. Kaikenkokoisia, mallisia ja sitäsuntätä. En kestä miten loputtomiin mun hullun mielen mielikuvitusideoita voikaan virkkuukoukulla tehdä näkyväksi. Ja miten noloa on huomata, että aika moni on jo aikaisemmin keksinyt saman ja tehnyt valmiin mallin siitä. Ha, lopputuloksena siis se, että ehkä ne idea ei niin hulluja olekaan *virn*

Jostain kukkaroista olen tehnyt laukkumalleja. Siis kumihimo laulamaan ja nauhaa tekemään. Välillä menee kuukausia, etten edes muista kumihimon olemassa oloa, mutta kun sen näkee, menee taas iltakakskolme rattoisasti kun sillä väsäilee. Se on rentouttavaa ja rauhoittavaa. Tosin, mitään mallihommia en ole (vieläkään!!) oppinut lukemaan, mutta mikäs kiire sitä tässä on.

Laukkuja on tullut tehtyä nolottavan vähän. Noita pikkupusseja yms enemmän. Ehkä pitäisi etsiä joku kiva söpöilymalli, ihan vaikka ensi kesää silmällä pitäen. Toisaalta. Taidan taas ahnehtia liikaa hommia. Saisi edes edelliset keskeneräiset valmiiksi! Tai, ei mulla laukkuja ole kesken, mutta kaikenmaailman muita höpöjä. Se on se tää luonne. Miellettömän hyvä aloittaa, mutta loppuun vieminen on niiiiiiin vaikeaa. Useimmiten. Vaikka millaisen ilon tunteen valmiista saakin!

Keskustelua iskurepliikeistä

Unettomina öinä sitä tulee keskusteltua netin syövereissä vaikka mistä. Kuten iskurepliikeistä, niistä huonoimmista ja mieleenpainuvimmista. Jotenkin siinä aika vierähti nopiaan kun netistä haettiin, Instaa selattiin ja ryhmässä yritettiin keksiä.

Omalle kohdalle kolahti kyllä tähänkin tekstiin viljellyt mauttomimmat. Kertonee huonosta mausta, mutta kyllä hymyn sai huulille! Vai mitä voisi ajatella kysymyksestä: Oletko roska? Koska haluaisin viedä sut ulos. Henkilökohtaisesti en tiedä loukkaantuisinko vai hymähtäisin. Ehdottomasti menee kokeiluun kun vastaan köpsöttelee tuleva hothusband.

Ja TOTTAKAI listalle pääsee tämä ehdoton kaikkien aikojen suosikki: Hei! Olet kuumempi kuin läppärini pohja. Uijuijui. NOT. Kamala, hirveä. Ei jatkoon. Kuten ei tämäkään: Mitä yhteistä on sulla ja wc-paperilla? Molemmat saatte koskea mun takamusta.Tähän kohtaan sellaista epätoivoista ähinää ja puhinaa ja vaivaantunutta kiemurtelua. 

Sitten tietty on nämä suloiset romanttiset iskureplat kuten OK, olen nyt tässä. Mikä on seuraava toiveesi? Unohtamatta legendaarista Sun täytyy olla tuhkimo, koska näen mekkosi katoavan keskiyöllä. Eiks ookki söpöä! Iik! En kestä! Oumaigaad.. Ja taaksepoistuminen

Kaikkein ehkä parhaimpia on härskit! Eikö vain! Mikä olisikaan paras tapa tutustua uuteen immeiseen kun heittää Tribbiani tyyliin kulmia kohottaen ja ääntä väännellen Haluaisitko tänä iltana jakaa muutakin kuin mielipiteitä tai!! Ei loppunut vielä!

Pidätän melkein hengitystä, että saan seuraavan lauseen pukaistua näppiksellä ulos! Malttamattomuus on hyveeni! Eli.. Kaikki nuo kurvit, eikä mulla ole jarruja. Uskomaton! Mieletön! Suorastaan hillitön. 

Joku joskus sanoi et taso pitää olla vaikka matala, niin nyt mä olen löytänyt sen. Kirjoittaessani ja kikatellessani kun kuvittelen käyttäväni näitä reploja jossain ja toisen reagoinnin tilanteeseen. Ihan varmasti tajunnan räyjäyttävää ja mieleenpainuvaa. Onneksi näitä on netti täynnä niin voi olla nykyaikainen ja kaivaa sieltä lisää hassunhauskoja iskutaktiikoita.

Tämä taas oli jotenkin avuton. Oikeasti. Kuka nainen (allekirjoittanutta ei lasketa!) menisi muka jollekin tulevalle hothusbandille sanomaan Mitä yhteistä on vedellä ja sulla? Molemmat saatte mut märäksi. Tiedän, voi tiedän. Tiedän senkin mitä ajattelette. 

Joku outo pakko vain ajaa mua kirjoittamaan näitä. Joku vielä oudompi pakko ajaa teitä lukemaan näitä! Olisi kyllä hienoa keksiä joku ihan oma "tavaramerkki" iskumarkkinoille. Siis lausetta, iskureplaa tarkoitan. Hyi teitä! En taida koskaan päästä änkytystä, kuolaamista ja epätoivoista kikatusta pitemmälle. On allekirjoittanut sen verran puuma! Grau! Ehkä pienesti zihinää päälle ja epätoivoinen silmänisku. 

Lopuksi jätin kaikkein parhaimman, koska tähän kiteytyy koko elämässäoloni ehto ja iskuyritysten verbaalinen lahjakkuus. Parasta. Menee jatkoon!

Oletko palohälytin? Oot yhtä äänekäs ja ärsyttävä

Tough Viking

Olin sukulaista kannustamassa kisoissa ja voi pojat! Enpä osannut arvata millaisen kimmokkeen voi pieni-iso-sopusuhtainen tytteli päähänsä saada!

Säähän nyt ennenkaikkea oli kuin enkeli syksyiseksi ilmastoksi, musiikki oli mielettömän sporttaavaa ja kaikki tapahtumassa huuti raakaa energiaa ja selviytymistä! Ei sellaisella grau-tavalla vaan GRRRRRAU! Voi ah, pääsisinpä tuohon hetkeen takaisin.

Allekirjoittaneen suuri suu sitten tarttui taas yllatyskyykky-yllytykseen. Jeap, luitte aivan oikein ja todennäköisesti arvaattekin oikein. Vuoden päästä allekirjoittanut hikoilee tuolla tai.. Itkee ja makaa auringossa tarjoamallaan lomalla. Hehheh!

Homman nimihän on lyhykäisyydessään siis se, että juostaan 10 kilsan lenkki, jonka varrella on mitä mielikuvituksellisimpia esteitä. Jos et estettä pääse yli, rangaistuskierrokset odottavat armeliaasti.

Esteitä taisi olla 29 kappaletta, ja tarkkaavaisena pistin merkille myös juomapisteet! Sen verran iso tonikka vettä ettei nämä silmät ole tainneet ikuna nähdä!

Esteet vaihtelivat kalliokiipeilystä erinäisiin vesiesteisiin, ryömimisestä painavien betoiharkkojen vetelyyn. Oli konttien päälle kiipeämista ja pomppimista alas, vinolla seinällä roikkumista, apinapuita.. Jääpalojen sekaan sukeltamista, juoksua ja mutaa. Siis kaikkea riemullista!

Tähän tapahtumaan taisi osallistua n 10 000 immeistä. Ikä- ja kokoskaala oli aasta ööhön. Täysin timmeistä löysähköön velttoilijaan. Johon siis allekirjoittanut itsensäkin laskee. Reitti kiersi Kaisaniemen puiston ympäristöä, Hakaniemenkin puolella oli. Itse en kiertänyt kun tuolla Kaisaniemessä ja Hakaniemen holleilla, joten monen monta estettä lienee jäänyt näkemättäkin.

Mutta palatakseni haasteeseen.. Olen nyt siis alkanut pikkuhiljaa (köhköh, paino sanalla pikkuhiljaa) vähän harjoittelemaan. Tarkemmin sanottuna tämä käsittää siis sen, että olen instasta etsinyt lukuisia kotijumppaohjeita ja ihaillut miten sutjakkaasti toiset niitä tekee. Olen myös ottanut tavaksi joka pv vähintän 5 kilsan reippaan kävelyn.

Nyt mun tarttis tupakoinnista eroon. No lupasin, josko uus vakkarityö järjestyy, loppuu tupakointi ja avot! Sehän järjestyi. Nyt mitataan sitten allekirjoittaneesta sisukkuutta! Yksi jälkikasvuistani lupasi sparrata mua, tarvittaessa jopa ilman nyrkkeilyhanskoja. Seuraava tavoite on muuttaa kävelylenkki hölkäksi ja voikyllämätiedän miten taas asuinpaikkani immeiset saavat nauraa. Mutta jostain on aloitettava. Noista kotijumpista on ehdottomasti nyt katsottava sellaisia, mitkä jalkoja ja käsiä vahvistavat! Ehkä tämä kuulkaas tästä!

Luulen, että tätä vuoden projektia tullaan seuraamaan aika tiiviistikin tässä blogissa. Ei jumakaut kun immeinen, joka on löysäilyn mestari yrittää vuodessa päästä viikinki-kuntoon, niin luuletteko etten siitä höpise.. Tai sitten mä vaikenen koko asian *virn*

Unissakävelijä

Kaiken minussa olevan parhauden lisäksi, olen unisskakävelijä sekä -puhuja. Oi kyllä, suuni käy varmasti yhtä paljon kuin jalkani vispaavat unissani. Kenties hereilläoloaika on vain kierroksille käyville aivoilleni liian vähäinen aika ja loppu purkautuu sitten tekoina unissa.

Välillä on on vuosia (tai kukaan ei avaudu aiheesta) etten liiku tai puhu unissani, mutta välillä taas saattaa olla joka öistä. Olen yrittänyt miettiä, mistä tämä johtuu enkä oikein keksi muuta kuin, että elämässäni on jollain tasolla erittäin aktiivinen tai stressaava hetki. Ei tosin kaikilta osin pidä paikkaansa, on sitä ihan tasan harmaassa arjessakin tullut höpistyä ja liikuttua.

Yksi mieleenpainuvista lienee hetki vuosien ja vuosien takaa. Nukuin silloisen hothusbandini kanssa kun yht'äkkiä ponkaisin istumaan sängyssä ja työntämään häntä pois komentaen samalla "täällä ei ole mitään nähtävää, poistukaa". Taisin ihan kokonaan sängystä töniä pois.

Olen soittanut ihmisille ja puhunut omituisia. Joskus ihan vaan pyytänyt kahville. Olen viestitellyt (ehkä nytkin olen unessa!) ilmeisen fiksustikin, koska joka kerta ei ole vastaanottaja heti tajunnut mun nukkuneen.

Olen myös järjestellyt tavaroita. Siirtänyt kirjahyllyn tavaroita jääkaappiin, pakastimeen. Piilottanut valokuvia vaatehuoneeseen, lompakon sohvan alle. Lukinnut pirttipöydän penkeillä kylpyhuoneen oven, ettei kukaan pääse ulos. Olen tyhjentänyt jääkaapin sisällön sekä tupakat wc-pönttöön, tehnyt viereen keon tyhjistä askeista ja rahkapurkeista.

Kerran olen vaikuttanut olevan ihan hereillä, töninyt toista ja ehdottanut, jos smoothieta tekisin, että josko maistuis. Olen sitten mennyt jatkamaan uniani sohvalle kerättyäni kaikki tarvittavat esille apupöydälle. 

Onneksi! En ole koskaan lähtenyt ulko-ovesta ulos (tosin tämäkin nyt varmasti tapahtuu mainitsin asiasta).On nämä vaan niin jänniä asioita. Pitäisi varmaan syvemmin tutustua aiheeseen.

Virkattuja huiveja

Syksy tulee! Tarvitsee huiveja. Paljon huiveja. Erilaisia!

Huivien virkkaaminen on pääsääntöisesti hyvin rentouttavaa. Sama kuvio toistuu, ei tarvitse sillä tavalla miettiä ja keskittyä. Sen kun katselee töllöä ja puuhahäärää käsillä. Ja jämälangat saa myös hyötykäyttöön jos tykkää värikkyydestä. Mä tykkään. Ainakin joskus *virn*

Laatikossa taitaa tälläkin hetkellä 3 keskeneräistä huivia. Kun aina löytyy se ihana ja kiva uus malli joka on ehdottomasti tehtävä! Tai ainakin aloitettava. 

Nämä kaikki on tehty netistä löytyneillä ilmaisohjeilla. Sen verran pihi luonne, etten nyt virkkausmallista hevin maksa mitään. Tai saa ainakin olla erikoishyvä ja tajunnanräjäyttävä jos näin on.

Ei ole tainnut kuin yksi malli virkkausurani aikani tulla eteen, josta olen maksanut. Sen esittelen myöhemmin, jahka synttärisankari on saanut sen. Pientä jännitystä on ylläpidetävä. Tosin, sekään ei ole huivi

Voi pojat miten tykkäänkään näiden tekemisestä!

Päättely ei ole vieläkää se "mun juttu". Nyt alkaa tuntumaan, että olisi otettava sellainen päättelyviikko/-kuukausi, jotta saisi kaikki valmistuneet päättelemättömät valmiiksi. Mulla vain taitaa olla viimeistelyinho ja neulakammo. Siitä sen täytyy johtua.

Presidentilinna

Arvaattekkon mitä?! No nii-i! Mä pääsin ihan aikuisen oikeesti käymään pressan linnassa. Koska siellä oli avoimet ovet ja jonotin 2 tuntia, mutta kuitenkin! Hah! Siellä minä itse olin.

Jos olisin sillä tavalla ystävällinen kirjoittaja niin tokihan mä laittaisin tähän kirjoitukseen kaikkien salien nimet ja historiikin, mutta rehellisyyden nimissä; en muista! Ja vaikka muistaisin ja olettaisitte, että nyt internetin valtakautena kaiken infon pitää tulla yhdestä paikasta, niin phah! Työstäkää itseänne, käykää vaikka pressan sivuilla tai jossain etsimässä tietoa. Mä hehkuttelen vain kuvilla ja kokemuksellani tuosta paikasta.

En ole nyt ihan varma oliko paikka niin pitkän jonottamisen arvoista, mutta seura oli. Oli kiva pitkästä aikaa olla ystävän kanssa ja pälpättää sillä tavalla rauhassa. Ja vähän ihmetellä ettei kukaan kiilannut ohi. Kaikki jonottivat keväisessä säässä tasaisen tylsästi ilman draamaa.

Linna itsessään ei tuloaulasta tehnyt minkäänlaista wauuu-tuntemusta. Pientä harmia vain, koska kaikki sytkärini vietiin. Hmph. No eikä. Turvatarkastukset olivat massiiviset, vähän kuin lentokentällä. Ja väkeä oli paljon. 

En ole mikään ihmismassojen ylin ystävä. Toki on kivaa, että on ihmisä, mutta pienessä tilassa ahtautuminen ja änkeäminen eikä oikein mihinkään voi keskittyä kunnolla. Saati saa kunnon kuvaa! Aina jonkun naama keskellä kuvaa. Enimmäkseen mun omani, mutta siitä ei puhuta!

En oikein osaa sanoa mitä odotin paikalta. Yllätyin kuitenkin (vaikka tiesin) salien pienuudesta. Onhan siitä hehkutettu lehdissä ja itsenäisyyspäivänä, mutta kun sen itse näki.. Hyvänen aika miten sinne ikinä mahtuu satoja ihmisiä! Käsittämätöntä. Välillä tuntui tilat ahdistavilta vaikka siellä oli vain muutama hassu kymmen ihmistä. Olenpa ollut onnekas kun ei ole tullut kutsua juhliin! Saisin varmasti satayksi ahdistus-hapenpuute-tarvitsentilaa-päästäkää ulos -kohtausta ensimmäisen tunnin aikana.

Linnassa itsessään oli satoja yksityiskohtia mitä kaihoillen katselin. Minä niin tykkään sellaisista. Siis en tykkäisi omassa kodissani, mutta tuollaisissa historiallisissa rakennuksissa. Niitä on kiva bongata ja tuijotella.

Siellä oli myös ruokapöytien kattauksia juhlaillallisiin. Ikävä kyllä, menua eivät paljastaneet *surkunaama*. Vitreeneistä löytyi eri astiastoja, kuppeja, kannuja, mmm kahvipannuja ja astioita mitä on menneillä vuosina käytetty. Naisten vessan ovestakin piti ottaa kuva, oli olevinaan niin hieno. Se kuva on tuolla ylhäällä, luonnollisesti ensimmäisten kuvian joukossa! Asiat tärkeysjärjestykseen! Daa!

Helposti saisi otettua siellä kymmeniä, satoja ellei tuhansia kuvia. Oli niin upeita yksityiskohtia, että useammin ku kerran piti kirota huonoa kameraa, ihmispaljoutta ja lyhyyttä. Jos kaikki olisi mennyt täydellisesti, olisi tästä kirjoituksesta tullut 4 osainen mininovelli kuvien kera. Nyt joudutte tyytymään pätkätekstiin, huonolaatuisiin kuviin lattiatasosta ihmismuurin jalkojen välistä kuvattuna. Melkein.

Koska nyt alkaa tuntumaan tekstin tuottamisen tuska tästä aiheesta, huomaatte varmastikin, että kuvien rykelmät lisääntyvät. On kuitenkin niin paljon kuvia mitä haluan näytille, mutta on niin vaikeaa kun ei osaa kertoa niistä mitään. Ymmärrättekö ongelmani? *virn*  "kattokaapa tuota ihanaa ikkunakuvaa,  verhot oli samettia ja suora näkymä kauppatorille. se oli siinä, siinä, sinisessä salissa eikäkö se oli.. no sen käytävän varrella, höh, ettekö tajuu, kattokaa pohjapiirrustuksesta!"

Kuvia tuli kuitenkin otettua liki 150, joten jo niistä valikoiminen on vaikeaa. Helppoa tietenkin oli ensin deletoida ne kuvat, missä oma naamapärstäni oli esillä, sen jälkeen kaikki eniten suttuiset ja epäselvät kuvat. Sitten ne, missä sormeni olivat eksyneet linssin päälle (älkää uskaltakokaan sanoa mitään!!), sitten ne missä edessä olevien takaraivot paistoivat tummuudellaan. Eli näin oli karsittu jo 121 kuvaa. Näppärää. Se on se taito ja silmä mikä pitää olla kun kuvia valitsee. Nyyyt taidettiin kuitenkin hieman poiketa aiheesta. 

Kävelimme kierroksen noin tunnissa. Ehkä eniten jäin kaipaamaan jotain esitettä tai infolappusta, ettei olisi tarvinnut ihan arvauksen mukaan katsella paikkoja. Joissakin saleissa oli intendentti tai vastaava kertomassa salin historiasta ja muusta, mutta yleishälinä oli niin kova ettei oikein kuullut. Se oli pienimoinen sääli. Itseäni kun historia ja pienet kertomukset aina kiinnostaa!

Viimeinen tila ja poistuminen ulos. Otettiin ystävän kanssa muutama kuva linnan ulkosivustakin, mutta kääk.. Se ihmispaljous pilasi kaikki hienot kuvat! Jätin ne suosiolla lisäämättä tähän kirjoitukseen. Sen sijaan, päätän kirjoituksen pressan työpöydän kuvaan. Siitä sitä aina pulputetaan kun kovasti on juhlallista asiaa. Aaettä!