Rauhoitusta

Koska elämässäni tapahtuu nyt jotain sellaista mikä myllertää kaiken ymmärrykseni ja jota ei edes kulmakarvojen nyppiminen eikä virkkaus rauhoita, olen pakotettu laittamaan mieltäni rauhoittavia kuvia.

Mikä rauhoittaisikaan paremmin kuin epämääräiset taivaskuvat, aurinko, maisema. Hernerokkasumu, jota ei edes kunnolla saa ikuistettua.

Jo pelkkä ajatus rauhoittaa kun muistelen katselleeni tuota maisemaa, olleeni tuossa hetkessä. Vaikka ajatukset saattoivatkin kiertää ylitsepääsemätöntä kehää epämääräisen epäilyksen häilyessä mielessä, tietoisuus siitä, että olin tuossa paikassa, vain vähän aikaa sitten, katsomassa tuota taivasta / maisemaa. Rauhoittuneena.

Ehkä joskus ymmärrän itsessäni sen, miksi tämänkaltaiset kuvat rauhoittavat itseäni. Eihän näissä nyt "virallisesti" ole edes mitään järkeä. Taivasta, värejä tai ihan yksinkertaisesti sumua.

Näillä fiiliksillä en juuri edes jaksa välittää vaikka olisi pelkkää epämääräistä sotkua, jos vain saan ajatukseni jotenkin kuriin kaaoksen ja kiertelyn ja pakkoratkaisujen edessä.

Tuijotan vaikka pistettä sumun keskellä, jos vain sain hetkeksi unohdettua. Tai palattua ihan vain pienen hetken taaksepäin. Tai herääväni tästä.

Mussa on sellainen ikävä puoli, että pystyn sulkemaan asian / ihmisen / vaiheen elämästäni totaalisesti niin halutessani. Lukitsemaan tietoisuuden jostain asiasta niin kovaa pois, että sitä ei enää ole. Varsinkin, jos en näe syytä "huonolle" asialle.

Mutta. Nämä kuvat. Mielenpsyykkaus. Rauhoittuminen. Ehkä se pieni hymy joskus tulee. Kun prosessi on suoritettu loppuun.

Kiitos ystävät. Että olette ja jaksatte.