Tyyni vesi

Kun aamuyöstä alkaa linnut laulaa, ilma on leuto ja töistä lähtiessä on valoisaa, alkaa ehdottomasti tuntua kevään läsnäolo. Vaikka on vasta helmikuun puoliväli!

Niin on ihana herätä silmiä häikäisevään auringon valoon, auringon lämpöön ja hikisiin lakanoihin. Kyllä, joskus jopa minä hikoilen!

Kesäisin järvien tyyneys on kaunista, vaikka yleensä sää silloin on jollain tasolla huono. Kuuma, enteilee ukkosta tai painostava muuten vaan. Sellainen seisahtanut ilma ei ole kiva, vaikka näkymät ehkä onkin. Kuten nämä järvien pinnat.

Entisellä asuinpaikkakunnalla oli ilo siitä, että siellä löytyi useaa lahtea ja poukamaa, järveä ja notkoa missä silmä lepäsi. Jälleen. Kyllä se oli rauhoituksen tyyssija kaiken myrskyn keskellä!

Yksi parhaimpia näkyjä nyt vain kun vedestä heijastuu taivas, pilvet, puut.. Mikä vaan. Se peilaus on erijännä juttu! Tai kiva ainakin.

Aikanaan kun mökkielämää vietin, sitä oli mukava istua laiturilla ja katsella tyyntä vedenpintaa. Hieman se ehkä oli tylsää, mutta onneks välillä lokit rääkyi, sorsat tekivät vedenpintaan vanaa tai pikkukalat poNppi iloisesti. Ilman kaikkea tuota katselu olisi voinut olla tylsempää vaikka voiko muka aikuisen oikeasti olla tylsää istua lämpöisenä kesäaamuna laiturilla juomassa kahvia luonnonäänien keskellä. I don't think so!



En ole pitkilleen ollutkaan järven rannalla kunnolla rauhoittumassa. Ne ne oli aikoja kun sai koko kesän olla. Ilmankos sitä ennen olikin niin paljon rennompi ja vähemmän stressaava. Ha! Enää en ole kuin laiska.

Mutta ei näistä näkymistä stressaavaa saa millään.

Viimeisenä lauseena olkoon sekavan tekstin selitys: kirjoitettu epäinhimillisen yövuoroputken toiseksi viimeisenä päivänä. Jos ei aukene, ihailkaa huonoa suomeani.