Naposteltavaa asian vierestä

Siis ihan kauheaa miten nopeasti tämä aika menee. En yksinkertaisesti ehdi yhtään mitään ja kaikki soljuu jostain. Blogiakin pitänyt jo useamman päivän ajan päivittää vaan ei, ei ehdi. 

Töissä, väsy, virkkaus, extrahommat.. Kaikki vaan vie niin paljon aikaa etten enää tiedä miten päin olisi seisottava. Tai pyörittävä. Välillä ei oikein kunnolla edes tiedä missä menee.

Rehellisyyden nimissä on nyt sanottava, että olen saanut kyllä paljon aikaan. Vihdoin sain passin oikealla nimellä, kävin kampaajalla, shoppailin vaatteita ja sain erään tukun kanssa ratkoa mielettömän mailisanaväännön ja kuittitsekkauksen loppuun. Kouluhommatkin kukoistavat.

Töihin liittyviä projekteja en ikävä kyllä ole saanut edes kunnolla aloitettua. Oon sen suhteen niin saamaton, johtunee siitä, että työ on tuntunut viime aikoina todella raskaalta. Muutokset ja muut, mä olen tööt. En vain kykene mihinkään "taiteelliseen luovuuteen" ja jankkaamiseen, joten annan olla.

Haaveilen salaa tämmöisistä pikkunaposteltavissa, mutta itselle ei vaan viitsi tehdä. Odotan siis seuraavaa reissua edelliselle asuinpaikkakunnalleni, jotta voisin jotain pientä kokkailla. No, kokkailusta en tiedä, mutta tämmöisten pikkuisten suupalojen tekeminen on päätä rentouttavaa.

Kunpa aika vain menisi nopeasti! Tai onhan tämä mennyt ihan pyytämättäkin. Ei ole kuin sitä paljon puhuttua maanantaita ja sunnuntaita kokoajan. Välipäivät vain menee tuonne ja tänne.

Nytkin pari vapaapäivää ja aamusta iltaan liikkeellä. Pieni hetki hengähtämässä ja eikun taas bussiin ihailemaan vaihtuvia maisemia. Tai lähijunaan. Tai kävelemään. Antakee armoa! Kun mulla seuraavan kerran on yhden päivän vapaa, en aio todellakaan tehdä mitään. Yhtään mitään. No okei, virkkaan, mutta ahteriani en nosta sohvalta ylös. Joku roti meikänkin elämässä on oltava ja pakko välillä lepytellä sohvaa. Luulee mun vielä hyljänneen.

Virkkuutöitä on hirmuisesti tullut tehtyä. Kun saisi vain kuvat kasattua ja tehtyä kirjoituksia, mutta kun kuvat on kännyssä ja känny on niin vaativaa liittää läppäriin. Ja arvatkaa mitä! Pitäs vielä oikeasti rajata ja pienentääkin ne kuvat! Mä niin en kestä!

Tähän kohtaan sopii niin hyvin ystäväni käyttävä lausahdus "pidä mun ripsiä". Liikuttava hetki. Siis aina kun pitää pitää hänen ripsiään. Ei todellakaan mikään helppo homma. Koska se kommunikointi. Puutos ja lisäys.

Niin. Jos aiheeseen. Pidän siis kaikenlaisesta pikkunaposteltavasta, olkoon sitten iso töistä tai vähän pienempää näpertelyä. Mieli lepää, saa tehtyä jotain kivaa (tai vaihtoehtoisesti tuhottua jonkun muun tekemää kivaa) ja eikä se näpertely ruoan kanssa aina niin epäterveellistä ole. Tai siis se syöminen. Voi olla kuulkaas hyvinkin terveellistä! Usotkaa!

Mutta, viisaasti päätän pikakirjoitukseni tällä kertaa siihen, että a) kevät tulee b) on kiva kun ei ole liikaa vapaa-aikaa c) elämä on niin hyvin kuin näissä uomissa voi olla d) vielä jaksan hymyillä!

Mä niin kaipaan teitä kaikkia! Ja aion edelleen kirjoittaa näitä mielenkiintoisia kirjoituksiani, vaikka ei kiinnosta. Koska mä!
 

Virkattu simpukkaliina

Nyt mentiin taas alueelle, jota allekirjoittanut ei kunnolla hallitse. Enemmän johtunee mielenkiinnon puutteesta virkattuja pöytäliinoja kohtaan kuin halusta oppia.

Nyt tuli kuitenkin tilaus tällaiseen, ja mikäpä mä olen sanomaan ei. Päätin kokeilla. Ainahan olisin voinut sanoa, etten osaa (mäkö niin sanoisin, khih!) tai ei vaan luonnistu.

Alkuun todellakin näytti siltä, ettei onnistu eikä luonnistu. Että ihan varmasti teen jotakin kokoajan väärin ja nurinpäin, koska työ vain kupruilee. Pariin otteeseen mietin jopa, pitääkö purkaa, mutta useamman laskukerran jälkeenkin, kaikki oli niinkuin ohjeissa sanottiin.

Päätin siis jatkaa, ja varsinkin kun vertaistukiryhmässä kertoiltiin vastaavista tuloksista (kupruilusta siis) ja siitä, että lopputulos on kuitenkin kaikilla tavoin onnistunut siitä huolimatta. Aika hurjalta kuitenkin näytti työn edetessä ja mietin kokoajan, että noinkohan. Kyllä hirmuiselta näyttää ja niin, etten nyt suoraan sanoisi, rumalta! Kyllä, rumalta!

Jaksoin kovasti uskoa ja toivoa hyvään lopputulokseen. Nopiahan tämä oli tehdä, siitä en yli pääse. Pari yövuoroa, toinen vielä kiireisempi yövuoro, ja tämä oli valmis. Yksinkertainen on kaunista, ei siitä pääse millään.

Nyt kun näitä on tämän jälkeen tehnyt pari lisää niin alkaa jo uskomaan, että kyllä ne suoristuu kun jaksaa vain uskoa ja tehdä. Viimeistään siinä vaiheessa kun höyryttää ja pingottaa liinan niin se on upea. Ja koska olen hätähousu, en tämmöisestä suorituksesta älynnyt ottaa kuvaa, mikä nyt harmittaa aikalailla. Pakko siis tehdä vielä ainakin yksi, jotta saa kuvan, eikö? *virn*

Toinenkin puoli oli hujauksessa tehty. Ihan samalla periaatteella. Jos mulla iso ruoka- / olohuoneen pöytä olisi, voisin kaikesta huolimatta nähdä tällaisen liinan siinä.

Lasissako jotakii

Tämän kirjoituksen kuvat on löytyneet sanalla "kuohuvaa". Ja siksi allekirjoittanut ensialkuun otsikoi tämän kirjoituksen moiseksi ennenkuin alkoi tarkemmin katsomaan kuvia. Koúohuvaa my a.. Niin!

Alkoholia näissä laseissa tuntuu enimmäkseen olevan. Nätisti, etten sanoisi jopa sivistyneesti. Kauniilla kuvakulmilla ja heijastuksilla. Näköjään löytyy jos jonkin värisenä, muotoisena sekä kokoisena. Taustakin vaihtelevat ulkotiloista sisätiloihin, mikäli ette kiinnittäneet vielä tämmöiseen seikkaan huomiota. Varmaan se vaikeaa on näin tekstin alkusenteillä. Ehkä teidän olisi pitänyt ensin silmäillä kuvat läpi.

Jos näissä olisi oikeasti ja tarkoituksenmukaisesti, kuten fiilikseni ylläpitävä ajatus toivoi, olisin niinkin hauskasti aloittanut kirjoittamisen kuin "kevät kuohuen tulevi". Mutta nyt tämäkin ajatuksenpoikanen jousi romukoppaan, odottamaan ensi kevään kuohuvia. Samaa lausettahan ei samana keväänä sovi samaan blogiin pistää kertaa enempiä. Vaikka väittävät, että kertaus on opintojen äiti.

Kirjoituksenihan ei jälleenkään liity millään tavalla näihin laseihin, vaikka piilottelen sanaa toistuvasti näiden kirjoitettujen sanojen väleihin. Vaikka kyllähän se toisilla suu alkaa kummasti napsumaan kun alkoholipitoista menneisyyttä katselee.

Mulla napsuu vain tässä erään hotellin sviitin kattoterassilla saunan jälkeen otetussa kuvassa. Se oli sitten upea sviitti. Tai ei upea, iso! Ja näkymät olivat upeita. Tampereella on, upeat järvimaisemat siis. Hih.

Nyt saatoin olla pikkasen tyly kyllä. Tampere on kaunista seutua, harmittaa vain kun niin harvoin siellä tulee käytyä. Täältäkin se olisi vain hujaus ja zuitzait! Tampereella on tullut vietettyä elämäni hienoimpia hetkiä, voih! Yksiä parhaimpia, etten sanoisi. 

Tässä näitä kuvia katsellessa tulee väistämättä mieleen, että liki kaikki on punaisia juomia. Noh, hullunahan mä punaiseen juomaan olenkiin. Paitsi jos se on aplarimehua, silloin se on keltaista. Ahhahaa, nokkeluus on tänään ylitsepääsemättömän hauskaa. Olen hulvaton. Syvä huokaus.

En vain oikeasti keksi mitään kirjoittamista, mutta kun näitä kuvia on niin paljon tässä kategoriassa niin yritän pitää tekstinsyöttöä yllä. Joskus näiden kuvien on loputtava, jotta saan lopettaa edes hetkeksi kirjoittamisen. Ja siirtyä seuraamaan maaliskuun ilmaiskanavaa, joka on yksi lemppareistani! Hah! No ID tietenkin. Ei ole vaikea arvata, missä vapaa-aikani kuluu. 

Nyt on kyllä niin, että poistin muutaman kuvan, laitetaan ne sitten johonkin toiseen kirjoitukseen ja lopetan tämän kirjoituksen näihin kauniisiin saatesanoihin, koska alkaa jo ajatustasolla menemään sellaista hyrrää, ettei ilkiä kirjoittaa enempiä.

Toivotan TSEMPPISTÄ teille kaikille. Sillä tavalla naisellisen teinimäisesti sanottuna, tuo tsemppistä siis. Silleen ovelasti. Äh, ette te tiiä!

Virkattu laukku

Kaverilla pukkas syntymäpäivää ja koska olen köyhä, päätin vastoin kaikkia periaatteitani (noh vale okei!) tehdä syntymäpäivälahjan itse.

Kyseinen henkilö pitää pääkalloista ja.. No en oikein tiennyt mihin hyödylliseen ja turhaan voisin paremmin pääkallon upottaa kuin virkattuun laukkuun. Tai repuntapainenhan tuo enemmän on. Työ oli hidasta ja periaatteessa tein sen tietyllä tyylillä kunne kertoivat mulle, että tässä mochila-tyylisessä virkkauksessa ei suosita yksirivisiä malleja. Värejäkin olisi pitänyt olla 4 eri väriä. Tein siis kaiken väärin, joten en voi käyttää tästä nimitystä mochila.

Pohjahan näissä on kaikkein ärsyttävin. Lisäykset pitää olla juuri tietyssä kohdassa, tietyllä värillä ja ne pitää olla juuri siinä kohdassa sakaraa. Se on kuulkaas aikamoista laskemista ja purkamista, että pohjan saa kohilleen.

Tätä tehdessä tajusinkin, miksi ei yksirivisiä suosita. Ideahan on, että kuvio näyttää molemmin puolin suht samanlaiselta, mutta nyt "nurja" puoli näytti hmm.. suttuiselta! Oppia kuulkaas ikä kaikki. Ei rumalta (jos joku virkkaaja olisi älynyt vain vetää mukana kulkevat narut tiukalle työn edetessä, en mainitse kuka), mutta ei ehkä visuaalisesti niin kauniilta kuin olisi voinut näyttää.

Reunat sitten taas muotoituvat nopiasti. Yllätyinkin oikein välillä miten nopeasti homma etenee. Todennäköisesti johtui yksinkertaisista malleista, joita olin valinnut tähän. Yksinkertaiselle ihmiselle yksinkertaista. Enkä tässä (välttämättä) puhu laukun tulevasta hallitsijasta vaan enemmänkin tekijästä! Ehkä.

Kokonaisuudessaan tämän laukun tekemiseen meni noin kuukausi kun siihen osittain vapaa-ajan käytin. Toki välissä piti tehdä muutama tilausvirkkuutyö, mutta pääsääntöisesti tein tätä laukkua.

Tässäpä laukku onkin sitten reunoja myöten valmis. Hihnan teko sekä kiristysnyöri vielä. Jälkimmäisen teon löytää täältä. 

Hihnan mallia piti hiukan etsiä, koska kaposia pääkalloja ei hirveästi löytynyt. Hetken jo mietin, että pitäisikö sitä itse suunnitella jonkunlainen pääkallo vaan juuri kun olin luopumassa toivosta, osui tämä malli silmieni eteen. Pakkohan sitä oli sitten hyödyntää, vaikka ei ehkä parhain eikä se mitä olin pienessä mielessäni ajatellut. Omasta mielestäni siitä kuitenkin tuli toimiva.

Nyörin pituus oli pieni ongelma ja alkuun tein itsellenikin ongelman miten sijoitan pääkallot ettei toinen puoli pääkalloista olisi ylösalaisin. Jostainhan allekirjoittaneenkin on ongelmia tehtävä kun muuten sujuu liian tasaisesti ja mukavasti elämä.

Ei ehkä tasaisin eikä glamourisin malli mitä on tullut tehtyä, mutta jotenkin kierolla tavalla olen tyytyväinen lopputulokseen.

En tiedä pitikö lahjan saaja laukusta, mutta minäpä aloittelin jo kolmannen (toinen, tai siis ensimmäinen hilppasta vajaa valmis) suunnittelemista. Nyt haluaisin tehdä sen täysin, lankoja myöten mochila-tyyppisesti, koska ne on todella upeita. Lievästi sanottuna.