Mutta onneksi tämäkin helpottuu tämän kuun lopussa. Ainakin uskon todella kovasti niin. Siihen asti tulee todennäköisesti turhaakin turhempia postauksia (kosta tähän asti näissä on aina ollut idean siemen, kjeh) tai hiljaisuutta. Story of my life.
sunnuntai 5. maaliskuuta 2017
Haipakkaa
On ollut sen verran haippakkaa ja töttöröötä ettei ole ennättänyt edes kirjoittaa. Voi hyvänen aika sentään!
No enimmäkseen vain töttöröötä, ei näin iäkäs enää kunnolla jaksa noita pitkiä työvuoroputkia parin päivän vapailla, vaikka kuinka yrittäisi. Vapaapäivät menevät poikkeuksetta maatessa. Ei vaan pysty muuhun.
Aivoissakin tulee sellainen lukko, että yksinkertaisetkin asiat ovat ylitsepääsemättömän ongelmallisia. Oikeasti. Aivot on todella overload, ylikuumentuneet ja out of control. Ja näillä pitäisi vielä maaliskuun loppu mennä. Voi tuskien taival sentään kun ei osaa asennoitua ollenkaan mihinkään.
Tänään sitten vähän parempi päivä. Ensimmäistä kertaa. Unirytmi parempi, elämä on jollain tavalla hapokkaampi ja siedettävämpi kestää. En sitten tiedä mistä se johtuu. En kuitenkaan sen paremmin ole nukkunut kuin muinakaan päivinä tässä pariin viikkoon.
Kaiken tämän hönöilufiiliksen lisäksi on tullut hirmuisesti virkkaustilauksia. Yrittänyt etsiä malleja ja lankoja, joilla näitä toteuttaisi. Siihenpä se energia sitten onkin mennyt.
Miettimällä mietit jonkun yksinkertaisen englanninkielistä vastinetta ja pää lyö tyhjää kun ei välttämättä muista edes suomenkielistä! Sitä laittaa googleen mitä ihmeellisimpiä hakusanoja, joilla löytyisi kohde ja myöntää täytyy, pari kertaa näin onkin käynyt! Eli ei nekään tunnit (huoh) ihan hukkaan ole menneet!
Ja sitten tämä sosiaalinen elämä (mikä?). Niin, ei sitä ole. Välillä tuntuu jopa puhelimeen vastaaminen olevan ylitsepääsemätöntä, saati, että lähtisi oikein tapaamaan jotakin.
Mä olen ratkaissut tämän ongelman sillä, että pyrin järjestämään miitinkit joko työpäivää ennen tahi jälkeen. Ennenkuin ehdin istumaan soffalle. Hehe. No, rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että en mä ole kamalasti ihmisiä nähnytkään.
Mutta onneksi tämäkin helpottuu tämän kuun lopussa. Ainakin uskon todella kovasti niin. Siihen asti tulee todennäköisesti turhaakin turhempia postauksia (kosta tähän asti näissä on aina ollut idean siemen, kjeh) tai hiljaisuutta. Story of my life.
Mutta onneksi tämäkin helpottuu tämän kuun lopussa. Ainakin uskon todella kovasti niin. Siihen asti tulee todennäköisesti turhaakin turhempia postauksia (kosta tähän asti näissä on aina ollut idean siemen, kjeh) tai hiljaisuutta. Story of my life.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti