Metallica

Tuo elämäni bändi. Se yksi muutamasta, joka on ja pysyy. Vuodesta toiseen. Kovin moni bändi ei samalla tavalla pysy elämässä mukana. Sanomattakin on selvää, että musamaku ja muut muuttuvat. Mulla on nämä pari bändia. Sitkeästi roikkuvat. Onneksi.

Vihdoin pääsin ihan eturiviin katsomaan VIP-henkilönä tätä tilaisuutta, hah! Oli liput kyllä hävyttömän kalliit kun ne vuotta aikaisemmin osti, mutta täytyy sanoa: Kokemus oli joka sentin arvoinen. Ja saihan sitä julisteen ja lippiksenkin "kaupanpäälle".

Paikka missä konserttia katsoimme oli paras, hyvä, loista, mieletön. Ensinnäkin bändin jäsenet tulivat siitä ihan metrin päästä lavalle. Vaikka viereinen kuva nyt hieman musta onkin, ihan James siinä seisoo. Siristäkää silmiä ja valkaiskaa kuva niin näette!!111!! Phah, tarvitse valittaa tuummuudesta.

Lava oli erinomaisesti suunniteltu, me fanit saatiin olla ympärillä. Bändin huilihetket kuluivat näppärästi lavan alle tehtyihin kopperoihin ja siinä sitä katsottiin kun Lars ja Robert juoksivat paitaa vaihtamaan. Voevoe sitä hymyä kasvoillani! Onneksi ette nähneet! Se yleensäkin pelästyttää ihmisiä pois.

Ainoana miinuspuolena pidin sitä, että kun bändin jäsenet olivat toisella puolella lavaa, ei tämmöinen snadi hukkapätkä nähnyt mitään sinne. Toisaalta, tarviiko sitä kaikkea nyt niin nähdäkään, eikös se riitä, että kuulee.

Bändi soitti niin vanhaa kuin uutta, aivan mieletöntä. Mulla on varmasti kymmenen videota, jotka heiluvat kun piti fiilistellä mukana. Ei tämmöinen blondi osaa enemmän kuin yhden asian kerrallaan. Nyt piti kuitenkin laulaa, hyppiä, kuvata ja pitää kännyäkin kädessä. Mahdottoman vaikeaa, uskokaa mua.

Lopuksihan ne niitä plektroja yleisön sekaan. Ja minäkii yhden. Ikuisen aarteen. Älkääs nyt! Se oli Jamesin kädessä sen aikaa kun kaivoi sen pussista ja heitti! Siinä saattaa olla sen dna:ta *röhövirn*

Ehdottomasti menen seuraavankin kerran. Uskokaa tai ette. Tämä oli niin parasta ja mahtavaa kuin olla ja voi. Voi pojat! Voi Metallica!