Virkattu bandana

Lankaa jäi yli, joten mitäpä sitä sitten tekisi niin. Noh, löytyi näppärä ohje hiushuiviin eli bandanaan, hienosti sanottuna ja sitähän mä sitten.. 

Ensialkuun on sanottava, että ei ehken ihan tämmöiselle langalle ollut tarkoitettu ohje, hieman epäkunnioittavaa mallille, mutta allekirjoittanut ei aina (eipä!) ole niin nokonuuka etteikö vähän epäonnistunuttakin voisi pukata näytille. Enkä mä nyt epäonnistuneeksi sanoisi, näistä vain puuttuu se viimeinen tatsi ja viimeistely. Ei oo energiaa! Älkää syyllistäkö!

Tämäkin työ vielä odottaa innokasta höyryttäjää, jostain syystä vain ei itsestään saa irti. Sillähän nuo silmukat ja työ tasoittuisi eikä näyttäisi niin hapsottavalta, mutta hapsottava on tekijäkin.

Siitä nämä on kivoja tehdä, että työ etenee todellakin salamavauhtia kun ensin hiffaa mallin ja tavan. Siis todellakin, tätä huivia tein vain noin 3 tuntia. Olipas tämä kyllä haastavakin! Haha! Yhtä samaa kuviota uudestaan ja uudestaan leventäen *virn*.

Pitänee ilmeisesti jonkinlaista välimuotolankaa hommata, jotta voisi enemmänkin näitä huiveja tehdä, koska nämä olivat todella kivaa vaihtelua ja mieltäylentävän nopeita tehdä. Kädet ja sormetkin tykkäsivät, juurikaan eivät kipeytyneet kuten jossain muissa virkkuutöissäni on tupannut käymään.

Ihan omasta päästäni (ja sen on näköisetkin!) nuo somimisnauhat kikkailin kun en suoraa vaan halunnut. Lenkkisysteemi toimi omasta mielestäni hyvin, ja varmasti paremminkin kunhan saan höyrytettyä tämän. Jossain vaiheessa.

Tämä työ siirtyy sitten aikanaan suoraan alaikäiselle. 

Sinitaivas

Harmauden keskellä on hyvä hetki taas tuijotella taivasta ja miettiä auringon magiikkaa, pilvien huumorintajua ja järvenpinnan yhteyksiä. Kaikkea tämmöistä tänään. 

Keskellä kaupunkia, tässä mahtavassa mansionissani, tulee aina silloin tällöin ikävä metsää. Vettä. Maisemaa. Onhan tuossa vieressä hyvän ulkoilumaastot, en mä sitä, mutta jotenkaan en sellaista rauhaa löydä siellä kuten löydän esim mökillä tai edellisellä asuinpaikkakunnallani. Onneksi ovat olemassa!

Onneksi nämä kuvat ovat olemassa. Sillä jo pelkästään niiden katseleminen saa oudolla tavalla mieltä ylemmäs ja muistuttaa, että välillä on hyvä pysähtyä vain katsomaan ja olemaan.

Pilvet tekevät kuitenkin maisemaan niin paljon. Tai pilvettömyys. Sama maisema voi saada monta eri merkitystä kun taivas. Varsin kaukaisella rantamökillä huomasi miten maisemasta muokkaantui vaikka mitä! Oli pelottavaa, synkkää, leppoisaa, aurinkoista, tyyntä... Ja sen kaiken teki luonto huumorintajullaan. 

Nyt harmittaa ettei tullut otettua näitä "fiilis"-kuvia sillä mökillä. Tosin, olettihan sitä, että se on käytössä loppuelämän eikä aina voi ennakoida elämää niin paljon eteenpäin, vaikka mä kyllä voin. 

Ihan pintapuolisesti on alkanut kiinnostaa miten pilvet oikeasti muodustuvat jopa siinä määrin, että googletin asiasta. Todellakin. Tai kuten siinä Telen mainoksessa teinitytöt rivissä hymistelevät. Se kohta sopisi tähän, koska nykyään musta on tullut hirvittävän laiska googlen käyttäjä siihen nähden mitä käytin ennen.

Ja jos haluatte itse tietää asiasta, please, tehkää se itse! Ei tämä ole vieläkään mikään informaattinen kanava teidän oudoille haluille saada kaikki info valmiina pakettina! Mä vain mainitsin asiasta.




 


Mä en oikeastaan löydeä edes sanoja näihin kuviin. Ne vain sykähdyttää ja koskettaa mua. Ei ne varmastikaan teidän silmissä ole kauniita tai mitään. Sumeitahan ne on, vinossakin, eikö se kameraa suorassa osaa pitää, epätarkkoja ja valotukset menneen poskelleen. Mutta ne on mun kuvia. Kauniita mun silmissä ja sydämessä. Ottakaa opiksi siitä.

Joskus mietin, että mitäpä jos ei enää näkis pilvien muodostelmia tms vaan taivas olisi aina tasainen. Harmaa tai sininen, mutta aina sama. Olisinkohan silloin aivan toivoton vai tottuisiko siihen. Niinkuin kaikkeen muuhunkin tottuu.

Turhuutta

Niin. Ei mulla mitään asiaa ole, mutta oudolla tavalla pakottava tarve kirjoittaa jotain. Lähinnä kai siksi, että yövuorojen jälkeen on niin paljon puhuttavaa kun ei ole kunnolla saanut puhuttua kenenkään kanssa!

Tulee sellaista tsädäkädätsätsätsä -asioita mieleen, joita tekisi mieli vain ulputtaa ilmoille. Ajatukset poukkoilee miljoonaan eri suuntaan, eikä keskittyminen ole millään mittapuulla parasta mahdollista. Ja kellokin on yö. 

Joten siksi saatte nauttia tästä turhasta pläjäyksestä näin asiapitoisessa blogissani, ja pahoittelut, että alhaalla ollut rima on tällä kertaa alitettu täydellisesti. Niin tekstin kuin kuvienkin osalta.

Tai no, tuo kopioitu minikaupunki edellisestsä asuinpaikastani on kyllä hieno, eikä käy kieltäminen keskellä järveä seilaavasta kumivalaastakaan. Se on Art.

Aikani mietin, olisinko tehnyt oman kirjoituksen tuosta palomuseosta, koska se on ihan oikeasti hieno paikka, ja ansaitsisi ihan oman kirjoituksen. Ehkä sen vielä myöhemmin teen, nyt tässä on vain näitä herkkupaloja. Suosittelen siis käymään! (huom! Mainos!)

Tähän väliin nyt mietin, mikä voisi olla pahempaa kuin kärähtänyt mikropoppari. Koska jo pelkkä mikropoppari on asia, josta en pidä, mutta koska pidän popparista.. Niin lukekaa mun blogia niin tietäisitte tämän tarinan! Mutta pahaa se on, jää suuhun todella ilkeä jälkimaku, jaiks.

Nyt menee kaikki ihan sekaisin. Tv:stä tulee mielenkiintoinen dokumentti (huijasin, Poirot sieltä tulee uusintana) ja siinä on jännittävät käänteet menossa.

Poirotista taas loistava aasinsilta asiaan, että jo ihan vakavissani mietin kirjastokortin hankkimista. Siis minä, joka en ole 30 vuoteen kuin piipahtanut kirjastossa. Poirostista tämä asia tuli siks mieleen kun haluaisin äänikirjoina niitä lisää jo pakolla kiristämieni lisäksi. Ja koska kiristyksen kohde niuvottelee vastaan ja komentaa allekirjoittanutta menemään kirjastoon niin arvatkaapa mitä! Harkitsen asiaa vakavissani *virn*

TÄMÄ KUVA SIIS!

Todennäköisintä kuitenkin on, että unohdan harkitsevani asiaa, palaan asiaan kiristyksen kohteen kanssa ja kerjään sitä hankkimaan ne. Toistuvasti. Sellainen kierre. Ja taas kaikki alkaa alusta. Ja olen edelleen ilman Poirottia.

Kyseenalaistan taitoni kiristämiseen, kerjäämiseen ja aikaan saamiseen. Näillä puheilla.

Oikeasti kyseenalaistan taitoni monesti, mutta onneksi useimmiten muistan olevani täydellinen ja elämä jatkuu. Joskus on vain mahdotonta nähdä omaa täydellisyyttään kaikilta näiltä hyviltä puolilta mitä on.

Mä en nyt saa silmiäni irti noista muovisista puunnäköisistä lautasista ja ruokailuvälineistä! Se on siis kuva tuossa yllä. Enkä kyllä tuosta viereisestäkään kuvasta. Se on herkkyydellään yks ihanimpia muistoja mitä on! Tai hauskoimpia. Ristiriitaisimpia. Juuri siksi se on niin erinomainen. 

Päätän tämän turhuuden näihin kirpputoriturhukkeisiin, jotka lumosivat mut värillään ja koristuksillaan

Ruutuvirkkaus - Verho

Koska tästä syyskuusta alkaa  tämä hillitön synttäriputki lähisuvulla, joka kestää kevääseen asti, aloitin sitten näitä lahjoja tekemään. Yllätytte varmaan, että virkkaamalla, hah!

Tämä siis on lahja saunan oven ikkunaan. Idea on kaapattu jonkun muun tekeleestä, lisäsin vain kissan twistillä mukaan, jotta lahjasta tulisi yksilöllisempi.

Ensinhän ideana oli alareunaan tehdä sydämiä, mutta tietäähän sen kun E virkkaa, se ei onnistu. Jotenkin onnistuin lisäämään, miltei tuplaamaan silmumäärän vaikka missään tapauksessa se ei olisi ollut sallittua. Eikun purkamaan. Olisivat olleet kauniita sydämiä, jos kanttini olisi kestänyt laskea ja tarkistaa, vaan ei.. 

Päästäni sitten vedin jotain väsäystä alareunaan, jotta tarvittava korkeus työhön tulisi ja eikun hommiin hurjiin. Aika puuduttavahan tälläistä suoraa ruutua on virkata, mutta siinä meni yö jos toinen rattoisasti tätä tehdessä.

Mahtavaa aina huomata, miten kerros kerrokselta kuva alkaa hahmottumaan ja käden jälki näkymään. Se on varmasti se suurin nautinto näissä virkkauksissa ja miksi niitä teen. Kädenjäljen näkee välittömästi.



Ja siinä se sitten on valmiina. Reunat viimesitelin kiusalla, vaikka yllätyin miten siisteiltä reunat näyttivätkin. Enää höyrytys, narukujan teko kääriminen lahjapakettiin.

 Ehkä se joku päivä vielä siellä saunan oven ikkunassa kurkkailee saunaan tulijoita. Sekä kertomassa hieman saunan omistajista.

Kynttilä

Koska syksy kovasti jo kolkuttelee tuolla kulmilla, oli aika kaivaa kynttilät esiin. Kovasta yrityksestä huolimatta vastaan ei ole tullut sähkökynttilöitä, jotta voisin aloittaa romanttisen ja kovasti treenatun flirttailevan elämän. Huokaus. Tähän on tyydyttävä.

Mikään ei voita kynttilän loimussa, viltin alla tv:n tuijotusta tai köllöttelyä, musiikin tai jopa äänikirjan kuuntelua. Sen mä lasken jo sellaiseksi luksukseksi, että on liki glamourista elämää. Ei, vaikka kuinka tyrkytätte niitä sähkökynttilöitä, mä oon sen verran vanhanaikainen, ettei kunnon kuumottavaa tulta voi olla elämää *virn*

Ulkotulet, ja oikeastaan ihan minkälaiset kynttilät missä tahansa (hyst nyt) ovat rentouttavaa katseltavaa. Jotenkin niistä aina tulee sellainen tervetuloa -olo. Ole vain -olo. Nyt on tämä hetki -olo.

Vaikka nyt kynttilät, ja eritoten sähkökynttilät (huoh) ovat olleet kovan puheen alla niin mieleni tekisi joku päivä kokeilla tehdä itse kynttilöitä. Tuskin siitä mitään tulisi enkä osaisi, tai tulisi jotain hirvittäviä möykkyjä epämuodostuneiden ulokkeiden kera, ja kynttilän sydänkin olisi varmasti just siellä pohjapuolella tai keskellä tulitikkujen tavoittamattomissa, niin silti! Mä niin tahtoisin pilata kattilani tällaisella koetoiminnalla.

Näin mansioni sisustuspuolen olevan vielä rempallaan, olisi hienoa saada parvekkeelle lyhtyjä, edelliset kun jäi edelliselle paikkakunnalle parveketta koristamaan. En vielä oikein tiedä millaiset haluaisin, mutta suurta, upeaa, kadehdittavaa ja uniikkia. Ehkä virkkaan *muah* sellaisen ja leikin sitten palomestaria.

Kynttilöitä ei voi olla liikaa. Toistan. Kynttilöitä ei voi olla koskaan liikaa. Jos olisi mahdollista sijoittaisin joka tasolle ja nurkkaan ja hyllyyn kynttilöitä. Tosin sitten ei Eskokaan viihtyisi kuumuudessa, mutta Eros olisi tyytyväinen kynttilän hämyisestä salaperäisyyden loimusta. Ehkä joku muu alter egoista voisi kanssa olla erimieltä kynttilöistä, mutta siveellisyysehdot kieltävät mua puhumasta tästä asiasta enempää.

Syksy on juuri näiden takia yksi syy, miksi sitä odotan. Ottakaa selvää siitä lauseesta. Vaikka miten yritin tavata, joku tuossa lauseessa mättää vaikka ymmärtää kyllä mitä tarkoitetaan. Ilmeisesti liian pitkä työputki takana.

Nyt sitä jää itsekin vain tuijottamaan pöydällä olevia kynttilöitä ja unohtaa kirjoittamisen kokonaan. Ajatuskatkoksia, puhelimen pirinää ja paluita maanpäälle. Kun hetken ajatteli, että voi rentoutua ja nauttia.

Ehkä se on parempi pistää läppäri hetkeksi kiinni, ottaa virkkuvehkeet käteen, siristellä silmiä kynttilän ja tv:n loimun valoissa ja huokaista. Huokaista syvään ja nauttia pelkästä ajatuksesta ettei tarvitse minnekään mennä eikä mitään tehdä. Juuri nyt. Nautin ja rauhoitun. Voi onnea.

Huumori

Tuo elämäni musta(otsoni) aukko. Kyllä. Tämän tekstin kirjoittamiseen luin roppakaupalla puujalkavitsejä, kaksimielisiä lauseita sekä kuuluisia ironisia heittoja, jotta pääsisin kirjoitusmoodiin huumorista. Voisi siis sanoa, että tämä masiina toimii!

Mikä se sitten on se mikä naurattaa. Tähän nyt olen koonnut itseäni hymyilemään saamia kuvia. Osa itse ottamia, osa netistä törkeästä "lainattuja ja osan on ystävällisesti jotkut mulle lähettäneet.

Yleensä huumori kohdistuu itseeni. Eli niin, lempeästi irvailen itselläni, muut irvailevat itselläni ja nauravat. Story of my life. Se ei haittaa kunhan se on lempeää ironiaa, sarkasmia ja hassua. Se raja vain on niin häilyvä, hyvän ja ilkeän sarkasmin. Taktiikkalaji, sanoi eräs ekspertti.

Kaksimieliset, lauseet joilla on kaksoistarkoitus, esimerkiksi nyt vaikka että "kärpäset huomioivat muiden tarpeet nopeasti". Aina se saa hymyn huulille, minkäs teet.

Sitten tietysti nämä ammattiin liittyvät sarjakuvat, joissa viljellään niin t y h m ä ä  huumoria, että se pakostikin naurattaa, eikö?

Niin, niin totta, mutta joku vain osaa vääntää niistäkin hyvällä maulla huonoa huumoria niin voiko siitä olla pitämättä.

Yritin etsiä tähän erästä tilannekomiikkakuvaa, josta tuli elävä legenda, joka smoothie-päivän piristys, mutta ikäväkseni en sitä nyt löytänyt. Tätä kirjoittaessa vielä tämän komiikan järjestäjä on nauttimassa alkoholia, joten en nyt kehtaa edes häiritä kuvan pyytämisellä. Ehkä palaan tähän myöhemmin. Todennäköisesti en, mutta voi rähmä miten oli hyvä kuva ja miten sille onkaan naurettu. Voivoi, vieläkin hymyilyttää.

Sitten on tämä mulle lähetetty kuva, joka vain saa hymyn huulille kun miettii mitä on käynyt koneen nimeämisessä vastuussa olevan henkilön mielessä kun laittaa rivin zetoja. Hihi. Idiootti.

Itsestään selvät asiat ovat myös hauskoja kun joku osaa. Ehkä just sitä tilannekomiikkaa, tai jos ajattelee vaikka omaa työpäiväänsä.. Tuotahan se on. Juokset kahjona ilman tiettävää päämäärää, mutta silti kaikki tulee useimmiten tehtyä. Joillakin. Tiettävästi.

Meemithän on ihan parasta. Joskus vielä julkaiset kokonaisen arsenaalin mitä oon kerännyt heittääkseni ne sopivan tilaisuuden tullen in your face. Semmonen mä olen.

Varsinkin nämä laps, apina, piirretty ja vanhukset. Voisin istua ja lueskella niitä loputtomiin. Kai ne joskus loppuisi, mutta sen tiedän, että Google-kuvahaku pitää mut vielä kiireisenä tällä saralla.

Edellisen asuinpaikkakuntani wc:n seinä on paikka missä hurahtaisi kanssa muutama hetki, jos pöytäseura ei huolehtuisi. Siellä sitä tekstiä, aforismia ja viestiä on siihen malliin, että joskus ihan naurunpyrähdys on päässyt. Ja kun ei niitä kunnolla saa dokumentoituakaan, koska wc-kopit on niin pieniä, kirjoitusta katosta lattiaan. Ah, se on luksuspaikka! *kaihoisa huokaus*

Erilaiset listat ovat myös pop. Päätän tämän kirjoitukse näihin kahteen iloisuutta huokuvaan listaan, jotka kuvaavat kenties parhaiten mun huumorintajua tai sen puutetta. Useimmiten todistetusti olen enemmän tosikko ja suustani kuulee yhä useammin "en tajunnut, täh". Semmosta. Pakolla väkipakosti kirjoitettu. Onneksi tämä on lopussa.

En olisi jaksanut enää nauraa näille hulvattomille asioille, jotka toin esiin ilmiömäisellä huumorintajullani.