Sinitaivas
Harmauden keskellä on hyvä hetki taas tuijotella taivasta ja miettiä auringon magiikkaa, pilvien huumorintajua ja järvenpinnan yhteyksiä. Kaikkea tämmöistä tänään.
Keskellä kaupunkia, tässä mahtavassa mansionissani, tulee aina silloin tällöin ikävä metsää. Vettä. Maisemaa. Onhan tuossa vieressä hyvän ulkoilumaastot, en mä sitä, mutta jotenkaan en sellaista rauhaa löydä siellä kuten löydän esim mökillä tai edellisellä asuinpaikkakunnallani. Onneksi ovat olemassa!
Onneksi nämä kuvat ovat olemassa. Sillä jo pelkästään niiden katseleminen saa oudolla tavalla mieltä ylemmäs ja muistuttaa, että välillä on hyvä pysähtyä vain katsomaan ja olemaan.
Pilvet tekevät kuitenkin maisemaan niin paljon. Tai pilvettömyys. Sama maisema voi saada monta eri merkitystä kun taivas. Varsin kaukaisella rantamökillä huomasi miten maisemasta muokkaantui vaikka mitä! Oli pelottavaa, synkkää, leppoisaa, aurinkoista, tyyntä... Ja sen kaiken teki luonto huumorintajullaan.
Nyt harmittaa ettei tullut otettua näitä "fiilis"-kuvia sillä mökillä. Tosin, olettihan sitä, että se on käytössä loppuelämän eikä aina voi ennakoida elämää niin paljon eteenpäin, vaikka mä kyllä voin.
Ihan pintapuolisesti on alkanut kiinnostaa miten pilvet oikeasti muodustuvat jopa siinä määrin, että googletin asiasta. Todellakin. Tai kuten siinä Telen mainoksessa teinitytöt rivissä hymistelevät. Se kohta sopisi tähän, koska nykyään musta on tullut hirvittävän laiska googlen käyttäjä siihen nähden mitä käytin ennen.
Ja jos haluatte itse tietää asiasta, please, tehkää se itse! Ei tämä ole vieläkään mikään informaattinen kanava teidän oudoille haluille saada kaikki info valmiina pakettina! Mä vain mainitsin asiasta.
Mä en oikeastaan löydeä edes sanoja näihin kuviin. Ne vain sykähdyttää ja koskettaa mua. Ei ne varmastikaan teidän silmissä ole kauniita tai mitään. Sumeitahan ne on, vinossakin, eikö se kameraa suorassa osaa pitää, epätarkkoja ja valotukset menneen poskelleen. Mutta ne on mun kuvia. Kauniita mun silmissä ja sydämessä. Ottakaa opiksi siitä.
Joskus mietin, että mitäpä jos ei enää näkis pilvien muodostelmia tms vaan taivas olisi aina tasainen. Harmaa tai sininen, mutta aina sama. Olisinkohan silloin aivan toivoton vai tottuisiko siihen. Niinkuin kaikkeen muuhunkin tottuu.
Harmauden keskellä on hyvä hetki taas tuijotella taivasta ja miettiä auringon magiikkaa, pilvien huumorintajua ja järvenpinnan yhteyksiä. Kaikkea tämmöistä tänään. 
Keskellä kaupunkia, tässä mahtavassa mansionissani, tulee aina silloin tällöin ikävä metsää. Vettä. Maisemaa. Onhan tuossa vieressä hyvän ulkoilumaastot, en mä sitä, mutta jotenkaan en sellaista rauhaa löydä siellä kuten löydän esim mökillä tai edellisellä asuinpaikkakunnallani. Onneksi ovat olemassa!
Onneksi nämä kuvat ovat olemassa. Sillä jo pelkästään niiden katseleminen saa oudolla tavalla mieltä ylemmäs ja muistuttaa, että välillä on hyvä pysähtyä vain katsomaan ja olemaan.
Pilvet tekevät kuitenkin maisemaan niin paljon. Tai pilvettömyys. Sama maisema voi saada monta eri merkitystä kun taivas. Varsin kaukaisella rantamökillä huomasi miten maisemasta muokkaantui vaikka mitä! Oli pelottavaa, synkkää, leppoisaa, aurinkoista, tyyntä... Ja sen kaiken teki luonto huumorintajullaan. 
Nyt harmittaa ettei tullut otettua näitä "fiilis"-kuvia sillä mökillä. Tosin, olettihan sitä, että se on käytössä loppuelämän eikä aina voi ennakoida elämää niin paljon eteenpäin, vaikka mä kyllä voin. 
Ihan pintapuolisesti on alkanut kiinnostaa miten pilvet oikeasti muodustuvat jopa siinä määrin, että googletin asiasta. Todellakin. Tai kuten siinä Telen mainoksessa teinitytöt rivissä hymistelevät. Se kohta sopisi tähän, koska nykyään musta on tullut hirvittävän laiska googlen käyttäjä siihen nähden mitä käytin ennen.
Ja jos haluatte itse tietää asiasta, please, tehkää se itse! Ei tämä ole vieläkään mikään informaattinen kanava teidän oudoille haluille saada kaikki info valmiina pakettina! Mä vain mainitsin asiasta.
Mä en oikeastaan löydeä edes sanoja näihin kuviin. Ne vain sykähdyttää ja koskettaa mua. Ei ne varmastikaan teidän silmissä ole kauniita tai mitään. Sumeitahan ne on, vinossakin, eikö se kameraa suorassa osaa pitää, epätarkkoja ja valotukset menneen poskelleen. Mutta ne on mun kuvia. Kauniita mun silmissä ja sydämessä. Ottakaa opiksi siitä.
Joskus mietin, että mitäpä jos ei enää näkis pilvien muodostelmia tms vaan taivas olisi aina tasainen. Harmaa tai sininen, mutta aina sama. Olisinkohan silloin aivan toivoton vai tottuisiko siihen. Niinkuin kaikkeen muuhunkin tottuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti