Ruutuvirkkaus - Verho
Koska tästä syyskuusta alkaa tämä hillitön synttäriputki lähisuvulla, joka kestää kevääseen asti, aloitin sitten näitä lahjoja tekemään. Yllätytte varmaan, että virkkaamalla, hah!
Tämä siis on lahja saunan oven ikkunaan. Idea on kaapattu jonkun muun tekeleestä, lisäsin vain kissan twistillä mukaan, jotta lahjasta tulisi yksilöllisempi.
Ensinhän ideana oli alareunaan tehdä sydämiä, mutta tietäähän sen kun E virkkaa, se ei onnistu. Jotenkin onnistuin lisäämään, miltei tuplaamaan silmumäärän vaikka missään tapauksessa se ei olisi ollut sallittua. Eikun purkamaan. Olisivat olleet kauniita sydämiä, jos kanttini olisi kestänyt laskea ja tarkistaa, vaan ei..
Päästäni sitten vedin jotain väsäystä alareunaan, jotta tarvittava korkeus työhön tulisi ja eikun hommiin hurjiin. Aika puuduttavahan tälläistä suoraa ruutua on virkata, mutta siinä meni yö jos toinen rattoisasti tätä tehdessä.
Mahtavaa aina huomata, miten kerros kerrokselta kuva alkaa hahmottumaan ja käden jälki näkymään. Se on varmasti se suurin nautinto näissä virkkauksissa ja miksi niitä teen. Kädenjäljen näkee välittömästi.
Ja siinä se sitten on valmiina. Reunat viimesitelin kiusalla, vaikka yllätyin miten siisteiltä reunat näyttivätkin. Enää höyrytys, narukujan teko kääriminen lahjapakettiin.
Ehkä se joku päivä vielä siellä saunan oven ikkunassa kurkkailee saunaan tulijoita. Sekä kertomassa hieman saunan omistajista.
Ompa hieno! Mistähän saisi ohjeen voisi itsekkin kokeilla
VastaaPoistaIhana verho ja kissakin saunoo. Sopiisi niin hyvin meille.
VastaaPoista