Virkattu hämähäkkimies-nukke
Syntymäpäivälahjahan tästä piti tulla, mutta tuo neulonta (grrr!) ei vain saa mua innostumaan, ja kun sitä muutaman kerran piti purkaa seittiverkostoa hämppiksen päästä niin ilta jos toinenkin siinä meni. Vaan vihdoinkin se on valmis! Ja kyllä! Olen enemmän kuin ylpeä tästä. Itse tein! Mä!
En koskaan ole tälläisä täytettäviä nukkeja virkannut, edes mitään pienempää ja mitä sitä suotta mistään helposta lähteä liikkeelle! Täysiä päin tuntematonta kato!
Ja jotta kaikki olisi ollut vielä helpompaa, ohjehan tähän oli saksaksi, jota ystäväni google avuliaasti suomensi. Kyllä siinä aina oma aikansa meni kun saksalaisia virkkuusilmukoita yritti suomentaa. Ennenkuin äly välähti, että jos vaikka englanniksi.. Olisi sujuvampaa. Ja englanninkielisen virkkuusanaston jo aika hyvin haldaa. Niiku perusteet, yleisimmät silmukat ja silleen.
Eikä tämä nyt oikeasti niin vaikea ollut, vain se lopputyön neulonta ahdisti suunnattomasti, ja sekin vain siksi, etten pidä siitä. Itseasiassa yllättävän nopeasti tämä "ulkokuori" valmistui eikä juurikaan tarvinnut edes purkailla.
Alkuperäistä kaavaa muutin vain käsien osalta, koska yksinkertaisesti ei pystynytkyennyt sormia alkaa näpertämään. Muutaman kerran yritin, mutta toivotonta piiperrystä ja rumaa jälkeä. Niinpä sormien sijaan toi tulla sellaiset pallukat. Kuvat tuolla myöhemmin sitten. Kiirehdin asioiden edelle kuten aina.
En tiennyt millaisia täytteitä ahkerat värkkääjät tällaisiin laittaa, enkä alkanut sen kummemmin edes googlettamaan vaan ostin kaupasta ihan pumpulivanua (0.99senttiä paketti) 2 pakettia, joka hyvin riitti. Olisin voinut tunkeilla enemmänkin vanua kun nyt vähän lötköksi jäi vaan onpahan mukavampi rutistella sitten.


Hämppiksen valtavan suuri pää ihmetytti ja aika moneen otteeseen piti tarkistaa silmukkamäärät ennenkuin aikuisen oikeasti uskoin, että pää on suunnitellusti iso. Reppana nukke pysynyt edes jaloillaan kun pää painoi niin paljon vaan piti sitten tukea aina kuvattaessa.
Tässäpä sitten alkaa jo käsien riemukas tekeminen, ja kavennukset ja levennykset kuvailee lihaksikkaita käsiä, vaikka ihan nakkipitkolta minust näyttivät *virn*. Näitä sitten piti jo purkaillakin kun ei vaan natsannut silmukkamäärät mitenkään ja aina tuntui, että hyppi jonkun silmukan yli. Ehkä musta ei vaan ole tämmöisten pikkunäperrysten tekijäksi. Pitää keskittyä aina suureen!
Kun kädetkin oli valmiit, alkoi se neulominen. Ja verukkeiden keksiminen ettei tarvinnut neuloa. Ja miltei aina kun neuloi, piti purkaa koska mikään ei vain voinut mennä kerralla putkeen ja siististi. Välillä tuntui, että puolet täytteistä revin langan mukana ulos kun alkoi todella hermot menemään vinoihin viivoihin ja vinksallaan oleviin riveihin.
Noh, valmistuihan se viimein. Kuitenkin. Ei synttärilahjaksi lähisukulaisen lapsoselle vaan joululahjaksi. Allekirjoittanut pahoittelee tätä, mutta jospa se jouluna sitten riemastuttaisi. Ellen omi tätä itselleni.
Nyt ei harmitaa edes katsoa näitä kuvia kun urakka on vihdoin ohi. Välillä olin aikuisen oikeasti jo luovuttamassa ja mietin, ketä olisi sellainen neulontataitoinen kuka voisi viedä työn loppuun. Salaa myhäilen itsekseni ja taputan itseäni selkään, että sittenkin tämän työn vein loppuun.
Ah! Ja ihan meinasi unohtua, että pitihän tälle ryökäleelle silmät ja hämähäkit virkata. Nekin varsinaista vääntöä. Nämä valmiit silmät taitavat olla versio 7, koska ohjeen mukaan olisi pitänyt pyöreitä tehdä ja sitten mustalla karsia kokoon ja ja ja.. Mä päätin olla laiska monen yrittämisen jälkeen ja virkkasin vain kaksi puolikasta ympyrää. Hah!
Eikä ne mun mielestä pahalta hämppiksen päässä näytä, vaikka eivät olekaan rytistettyjä palloja. Himppasen ehkä julmat vaan eikös hämppiksen naamataulu vähän julma ole.
Alla sitten hämähäkitkin virkattu eteen ja taakse, vielä tässä mietin, että pitäiskö niitä vielä vähän korjailla. Ei oikein edessä varsinkaan hämppiksen jalat näy kunnolla vaan sekoittuu tuohon ruutukuvioon. Onhan tässä jouluun asti kuitenkin aikaa pohtia. Jos oikein tylsää tulee. Muuten en neulaan hetkeen tartu. Paitsi kun päättelen työt.
Ehkä lahjansaaja tykkää, ehkä ei, mutta allekirjoittanut tykkää!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti