Lautaselta löytyy

Koska pitkilleen ei ole kollaasia ollut niin ajattelin tällä kertaa tällaisen ajankohtaisen "kuvaa lautasannos" -satsin tähän laittaa.

Joissain piireissähän katsotaan aika pitkään jos ei miltei jokaista suupalaa kuvaa enkä mä halua joillekin piireille tuottaa pettymystä tässä blogissa. Haluan huomioida kaikki!

Eli tähän on nyt kootti parin viime vuoden, ehkä kauempaakin, ruoka-annoksia lautaselta. Huomaattehan ettei kaikki ole Perusruokaa vaan väliin on ujutettu aamupaloja ja sekalaista satsia.

Edellisellä paikkakunnallahan mulla oli yks maailmanparhammista yksityiskokeista käytössäni. Varsinkin piffin paisto sekä erään keiton teko oli niin pään räjäyttävän ammattimaisen hyvää ettei tarvittavia ylistyssanoja Aikuisen Oikeasti löydy.

Itse olen enemmän sellainen arkiruokasöpertäjä, vaikka vuonna yks ja kaks olen keittiöalan ammattilaiseksi valmistunut. Oppia ikä kaikki, päivääkään en alan töitä ole tehnyt, mutta tiedän ruokasoodan ja leivinjauheen eron! *virn* Ei ihan hukkaan koulutus mennyt. Niin! Osaan myös tehdä jauhotoukka-keksejä! Hyödyllinen taito näin lama-aikana. Silloinen kokkikoulun yks opettajista kun oli "hulluna" eksoottisiin ja erilaisiin ruokiin haluten meillekin jakaa nämä riemuruoat, joita olen niin usein valmistanut sen jälkeen. Not!

Mutta asiaan..

 

Yllä oleva jälkiruokalasiastiassa oleva lohimousse (tai joku kalamousse) oli myös aivan erikoisen hyvää. Kerran maistettuani aloin vaatia sitä jokajouluiseen ruokapöytään. Ja sitä oli. Se on hyvää. Loistavaa. Ihan siksi se on ansainnut tässä blogissa oman kuvan ja maininnan.

Mähän olen tunnetusti lievästi nirso ruoan suhteen. En juuri kastikkeista välitä, tai on tarkoin määritellyt mitä lautasella pitää olla, jotta kastikekin käy. Muussin kanssa ei koskaan kastiketta. Vieressähän on heti kuva lohesta ja pikkuporkkanoista kermakastikkeessa sekä muussia. Kala on poikkeus! Joskus. Harvoin. Tällä kertaa ne nyt kaikki oli uunissa kypsymässä, joten kastikkeelta ei voinut välttyä.

Ranskalaisten, lohkoperunoiden yms kanssa ei miellään kastiketta. Ravintolassa tms homma toimii, mutta kotioloissa kaikkein parhainta olisi Hesburgerin paprikamajoneesi (mainos!). SE on hyvää. Vieläköhän myyvät tuota tavan kaupassa.. En ole muistanut edes katsoa kun niin harvakseltaan tulee nykyään moisia syödä.

Työpaikalla ruokailu.. Ohhoi. Nykyään enemmän arkipäivää (kiitos kitchen manager!), mutta ennen vanhaan se oli luksusta. Useimmiten tilattiin läheisestä pizzeriasta kebabia eri muodossa, pizzaa tai salaattiannoksia. Tai jos kylmiöstä löytyi kattilan alle jämähtänyttä eilisen ruokaa, sitä sitten nautittiin salaattien kera.

Mutta entisessä keikkapaikassani, kuten myös nykyisessä vakituisessa (pakko mainita nykypäivänä), ruoat ovat olleet pääsääntöisesti loistavia. Kun ajattelee, että varsinkin keikkapaikassa ruoka tehtiin itse. Itse pengattiin kylmiöt ja jääkaapit mitä puuttu, mitä tarvitaan ja mitä halutaan. Ja eikun tilaus menemään. Voi aikoja.

Nykyään sitten luetaan viikkolistasta kumpi tuntuu paremmalta syödä, lounas vaiko päivällinen, jääkö sitä ja saako sitä. Ei se aina niin sanottua ole! Hyvät ruoat kun viedään käsistä! Tai syödään..

Mistä ruoista sitten pidän.
Noh, pakkohan tähän tuo klassikko pippuripihvi on sanoa. Medium miinus. Lisukkeilla ei oikeastaan ole väliä. Sitten mä tykkään lihamurekkeesta. Ja sosekeitoista (en tomaattisellaisesta). Wienerleike on sellainen, että aika-ajoin siihen tulee pakkomielle. Eikä se hellitä ennenkuin sitä saa. Lasagne on pakko mainita myös!

Kovasti pohdin olisiko vielä jotain mistä oikein erityisesti tykkään. Ei taida sellaista olla, kaikki muut ruoat kyllä menee ja tykkään, mutta ylläluetellut on sellaisia must-juttuja muutaman kerran vuodessa. Ainakin.

 Valkoista riisiä enkä makaroonia enää pysty syömään, ainakaan suuria määriä. Vatsa kramppaa kovasti, joten olen omatoimisesti niitä välttänyt jo useamman vuoden. Täysjyvätuotteet ja tumma riisi on itseasiassa maistuvampaa eikä sellaista "mössöä" kuin normaalit. Sanokoot muut mitä sanoo.

Ruoan kanssa yleensä pitää olla salaattia. Tai ainakin jotain vihanneksia. Tykkään kylmä-kuuma -yhdistelmästä lautasella, siinä missä suolainen-makea -yhdistelmästäkin. Tuovat suuhun jännän yhdistelmän ja saavat suun hymyyn. Jos tykkää, niin antakaa tykätä!

Myös erilaiset kaalisalaatit yms majoneesivihannessalaatit ovat ihania. Toim. huom.

Tässä oikealla muuten kuva siitä alkutekstissä hehkutetusta keitosta, joka ensimmäisellä kerralla maistettuani vei täysin puhekyvyn maukkuudellaan. Sittemmin on pari hieman epäonnistunutta satsia syöty, mutta useimmiten tämä keitto.. Voi kunpa saisitte maistaa!

 

Ruokajuomana suosin yleensä vettä. Piffin kanssa on miltei pikkupakko ottaa punkkua, ne kulkee vähän kuin käsikädessä. Murekkeiden yms jauheliharuokien kanssa piimä on poikaa! Maitoa en juuri koskaan juo, vain lettujen ja tuoreiden pullien / munkkien kanssa sekä muiden juuri valmistuneiden makeiden piirakoiden kanssa.

Mitä sitten EN syö. Kai nekin on kerrottava JOS ja KUN teette mulle ruokaa. En syö äyriäisiä, en mustakalaa enkä raakaa kalaa. En edes pakastekatkarapuja. En syö sieniä. Missään muodossa, mitenkään. Puuron täytyy olla vellimäistä, muuten en syö sitäkään. En syö supertulisia ruokia, pikkuinen takapotku suussa on hieno asia. En syö kaalilaatikkoa, -keittoa enkä -kääryleitä. En syö broileria keitossa mielellään, jotenkin se vain ajatuksena haraa vastaaan, vaikka myöntää täytyy, että ne kerrat kun olen syönyt, on se ollut ihan ok. Ei vain jotenkin istu mun ajatusmaailmaan.

Ja pitää sitten tietenkin myös huomioida, että on ruokayhdistelmiä mitä en vain pysty syömään.. Esimerkiksi nyt vaikka, että makkarakastiketta tai -keittoa en voi syödä, mutta nakkikastike ja -keitto on ihania. Kalan kanssa pitää olla muussia, oli se sitten vaikka kalapuikkoja. Lasagnen kanssa pitää olla porkkanaraastetta. Kinkun kanssa pitää olla piimää.

 Näihin kauniisiin hetkiin ja ajatuksiin jätän teidät nauttimaan kenties lähellänne olevasta ruoka-lautasesta. Itse siirryn hitaasti, mutta varmasti kohti uusia ruokalautas-annoksia. Kyllä perusruoka on hyvää!

 

Lentokone

Lentokoneet, nuo taivaan eräänlaiset kaunottaret. Enpä tiedä mikä noissa hulvattomissa koneissa niin silmiä ja korvia viehättää, mutta poikseutta katse taivaalle rientää kun moottorin jyrinää kuuluu tai silmäkulmassa liikettä ylhäällä näkyy. Tosin ei ne aina lentokoneita, silti mä pidän, mutta tässä nyt keskitytään näihin koneisiin kuitenkin.

Mua ei oo vaikea houkutella mihinkään lentokonetapahtumaan mukaan. Ei sitten ollenkaan. Eli *vinkvink*. Muutamissa ikäväkseni vain olen päässyt käymään ja tulevatkin peruttu, mutta johonkin mä menen! Vaikka Malmin lentokentälle ottamaan viimeiset kuvat ennenkuin se pistetään kerrostaloiksi. Vinha vastaväite tältä yksilöltä.

Joskus alkuinnostuksen vuosina tulikin käytyä useaan otteeseen tiirailemassa Helsinki-Vantaalla lähteviä konevia, piknikkaamassa siellä kallioilla ja fiilistelemällä. Tuo lentokoneen nousu varsinkin, se näyttää niin (ja tuntuu) hienolta. Tätänykyä.

Kasvoin aika isoksi ja vanhaksi ennenkuin uskalsin koneeseen mennä. En tiedä oliko se niinkään lentopelkoa (vaik vieläkin jännittää), vai sitä ah, niin ihanaa suljetunpaikankammoa, joka piinaa kovaa. Olin siis aika vanhus ennenkuin kykenin edes laivaan menemään, sieltä kun ei hetinyt pääse pois kun mieli tekee. Hissiin enkä julkisiin sähkölukkovessoihin yksin enkä kamalan mielelläni astu vieläkään. Saa aika kova hätäkiire olla, jotta menisin. Mielelläni en ollenkaan. Mutta se siitä tästä aiheesta tällä kertaa, nyt koneisiin.

             

Sitten mä löysin nämä sotilaskoneet. Yksi isoista haaveista oli päästä Lentäjien Juhannukseen, mutta enhän mä sinne koskaan päässyt. Keikkalaisena ei kamalasti noita työvuoroja valita kun pakko on tehdä tiliä. Mutta! Rissalan lentokentällä on tullut yksi ja toinen kerta seisottua tuulessa ja sateessa. No, ainakin kolmesti! Siellä on hienoja näytöksiä. Yksi sykähdyttävimmistä oli nähdä Midnight Hawksien tekemä sydän siniselle taivaalle. Ja vielä saada siitä aika täydellinen kuva. Se oli se hetki. Herkkä sydän massiivisilla melukoneilla. Siinä se raju rakkaus saa täydellisyyden merkityksen.
Tai kun lentävät täydellisessä muodostelmassa, tai toisiaan päin. En tiedä miten monta senttiä noilla masiinoilla on väliä lentäessä, mutta useamman kuin kerran sitä on lähestulkoon varma, että kolari tulee! Kohta ukot leijailee laskuvarjoillaan maahan ja kaunis hetki sai traagisen päätöksen.

Joskus unohtuu vain katsomaan, ja tällaisina hetkinä kun kipeästi kaipaa jotain kaunista katseltavaa omassa tuskaisessa elämässä, olisi niin ihanaa kun olisi niitä omia kuvia, joita katsella ja muistella. Mutta ymmärrän kyllä itseänikin, joskus sitä vain unohtuu tuijottamaan koneita. Ja, eikä mulla ole kunnon kameeraakaan millä ottaa kuvia. Mutta nautin näistäkin suunnattoman paljon, uskokaa tai älkää.

Sitten on nuo taivaan lähetit, Hornetit. Ääni kuuluu, mutta mitään ei näy, juuri koskaan. Ihan tuurilla nmäkin kuvat tähän saanut otettua, koska nopea pitää oleman. Videotahan näistä tietenkin on, ja onneksi on. Vaikka ei se samaa asiaa aja, kyllä se jylinä livenä on niin kylmät väreet aikaansaava, ettei sen soisi loppuvan koskaan.

Aikanaan entisellä paikkakunnalla Hornetit lensivät usein ja niitä saattoi bongata monta samalla kertaa. Tosin enhän mä kuvia niistä ole saanut, mutta pitäähän sitä ihmisellä tavoitteita olla! Vieläkin pelkkää kuvaa katsoessa voi kuulla kaikuvan jyrinän, joka tärisyttää hetken ikkunoita kauetakseen jälleen pois. Sitten pieni vilahdus koneesta. Voi onnea!

Hyvä lopetta lentokonekirjoitus tähän alla olevaan hymyn huulille tuovaan kuvaan. Eikun bongailemaan ja tulevia tapahtumia metsästämään!

Halo-ilmiö

Kun tässä ajan pois mielestä hammaslääkärikäynnin kipua ja tuskaisia hetkiä, ajattelin jotain kaunista laittaa ja katsella. Mikä olisikaan kauniimpaa kuin Halo-ilmiö. Se oli hieno, upea ja harmoninen hetki. Ikävä taas, että jälleen jouduin kännykameralla tätä ilmiötä kuvaamaan kun pyykkireissun ohella ulkona näky yllätti ja sykähdytti.

Eihän se tietty kuvissa niin upea oli. Jälkikäteen ajattelin, että olisi pitänyt ottaa 360 video. En sitten ottanut, siitä olisi saanut käsityksen siitä valtavuudesta ja symmetriasta. Koska kuvat on niin ihania, huonolla resoluutiolla, pienennettyjä, nettisivulle ängettyjä pakattuja pakanoita, laitan ne vähän isompana ettei tuu sanomista.

Kyllähän te varmaan olette jo hiffanneet, että edellisissä teksteissä kun pikkukuvaa klikkaa, sen saa isommaksi ja pääsee oikein tiirailee rakeisuutta ja tärähteneisyyttä kuvissa. Pikkukuvissa kaikki kun näyttää aina paremmalta! Nämä kuvat arvioin isojen arvoisiksi. Mun silmää lepää vieläkin katsellessa näitä kuvia ja hammassärky häviää. Pätkittäin.

Parhaimmat ja silmiä hivelevimmät kuvat laitan tähän loppuun. Ne pelastavat harmaan tihkusateisen päivän (jee! Taas onnistuttu välttämään ikkunanpesu) ja voinkin sitten loppuillan lääkehouruissa katsella niitä ja ihastella, että voi jekku, kerran elämässä oon minäkii tuon nähnyt. Te ette varmaan samaan fiilikseen pääse, koska eihän nuo ensimmäiset kuvat nyt ole muuta kuin viivoja taivaalla. Mutta hyvät hyssäkät jos ootte kerran nähneet itse niin ne viivatkin saa ihan uuden elämän!

Halo-ilmiön tieteelliset ja kaikenkattavat selitykset voitte omatoimisesti etsiä sitten internetistä, vaikka ymmärränkin (ja itse oletan saavani), että nykypäivänä helpot vastaukset esitettyihin asioihin pitäisi olla samassa paikassa ja etsimättä. Google (mainos!) on ystävämme näissäkin ilmiöissä.

Tässä nämä viimeiset kaunottaret. Jään nyt hetkeksi tuijottamaan niitä ennenkuin taidan vaipua päiväunien ihanaan maailmaan fantasioimaan kipu(puudute)lääkkeestä, joka kestäisi vähän kauemmin kuin hammaslääkäristä kotiin ja joka veisi tuon äärettömän inhottavan sykkeen pois leukaperistäni.

Onnistuneesti kirjoitettu maailman inhottavimmasta asiasta (hammaslääkäri) ja yhdestä kauneimmista luonnon ilmiöistä (halo)*check*
 

Maalaus

Mikä on kivaa? Käsi ylös! Mikä on kivaa?! No maalaaminen! Voi hitsi, että olikin kivaa! Kivassa seurassa, pyrkiä täydellisyyteen. Niin juuri!

Tällä kertaa kuvat puhukoot, mä vaikenen täydellisyyden edessä.

Listojen teippaus

Rajaus

Maalaus

Tarvikkeet

Lopputulos

Vapaapäivän voi monella tavalla huonomminkin viettää, mutta tämä oli ehdottomasti yksi parhaimmista piiiitkään aikaan.

Mun täytyy kiittää luottamuksesta, mahtavasta seurasta ja lätkäliiga -karkeista.

Porraskahveilla nähdään!