Nuo ihanuudet, välttämättömyydet, kirosanojen kieltämättömät kohteet. Niitä on tuskallista kiivetä ylös, ilahduttavaa juosta alas, mieletöntä istuskella ja kaunista katsella.
Jos ette tieneet (vikkiosio alkaa) niin! Niitä on tehty puusta, kivistä, laudoista (eikö muka puuta?), sementistä, raudasta ja pellistä ja vaikka mistä! Voi pojat se on huikeaa ajateltavaa.
Portaisiin voi törmätä miltei missä tahansa, sekin aika hassua ajateltavaa. Vähän kuin yllatyskyykky, portaat voivat yllättää sut ihan keskellä metsää vaikka! Uskomatonta, etten sanoisi!
Monissa torneissa on portaita, joita pidän suositeltavampana valintana, koska hississä ahdistaa. Kyllä, pelottaa niin julmetusti, että hissi pysähtyy ja jää jumiin. Siksi portaat suurella sydämellä. On ainakin sydämelle terveellisempää kaikin puolin. Paitsi jos on hatarat portaat.
Sitten jossain asunnoissakin on portaita. Luit aivan oikein! Asunnoissa! Itse olen asunut sellaisessa kaksikerroksisessa rivitaloasunnossa, jossa oli portaat, mutta olen myös asunut kerrostaloasunnossa, jossa oli asunnon sisällä portaat (asunto oli siis kaksikerroksinen toim.huom.). Jälkimmäinen tuli allekirjoittaneelle aikanaan aika shokkina, koska pienessä (älykkäässä) mielessänikään ei ollut koskaan käynyt, että kerrostalossa voisi olla kaksikerroksisia asuntoja! Huikeaa!
Sitten löysin kerran suljetut portaat (kts kuva vieressä). Portaat ylös, mutta kulkea ei saa! Noh, kyseessä oli siis historiallinen rakennus, joten jossain määrin ymmärrän sen enkä korkeanpaikan kammoisena varmastikaan olisi uskaltanut mennä kurkkimaan portaiden päässä olevasta ikkunasta. Olimma sen verran korkealla jo muutenkin! Turistirysässä.
Sitten kun mennään etiäpäin pohdinnoissa niin, vaikka näitä tällaisia löytyy Suomestakin (NAS ei vain löytänyt tähän hätään yhden ainutta, sen täytyy olla rikki!) niin kyseinen kuva (kts kuva liukuportaista viistosti oikealla) on otettu samaisessa turistikohteessa. Tällaiset liukuportaat saisivat allekirjoittaneen toiveissa lisääntyä. Moniin paikkoihin. Ja olla toimivia. Koska usein sitä ne ei ole. Silloin ne ovat suoraan syvältä minne hymykin usein vedetään (köh, armeijatermejä, olen kuunnellut). Jalat tuntuvat väsyvän enemmän kuin "normaali"-portaissa. Psyykkistä ehkä?
Nyt ajatus katkesi inhottavasti.. Juuri kun oli ideanpoikanen päässä. Tuli syömään kutsu, joka sisälsi jumppakutsun ryhmäliikuntaan! Hoh! Tämä täytyy kokea! Ainiin, niinhän mä tänään koenkin. Mutta takaisin asiaan, anteeksi poikkoilu, se ei ole tapaistani ollenkaan.
Niin portaat.. Kerran eräässä vanhassa linnamuseossa oli varmaan upeimmat kiviportaat mitä olen nähnyt. Ne oli myös maailman inhoittavimmat. Koska sillä toisella silloisella puoliskolla oli kuvauslupa, itselläni ei ole kuin hänen ottamiaan kuvia portaissa enkä niitä uskalla julkaista tällaisessa bloggauksessaNI mikä keskittyy portaisiin. Mutta siis! Ne kiersi kauniisti, olivat satojen vuosien ja lukemattomien tossujen kuluttamat, sointuvat jopa sävysävyyn porraskäytävän seinien kanssa! Pojot siitä! Jyrkäthän ne oli ja loputtomat. Olisin varmasti nauttinut myös maisemista kun ylös päästiin jos ei pelko ja sydämen tykytykset olisivat sitä estäneet (se korkeanpaikan kammo taas mistä jo tuolla aikaisemmin oli puhe)
Yksiin kauneimmista Suomessa olevista portaissa olen törmännyt Imatralla. Voi miten pakko on taas sinne kyllä päästä. Onnistuneimmat reissut ikinä siellä! Ne portaat olivat juhlavimmat, kutsuvimma sekä suorastaat huusivat kävelemään ylös alas. Leveät, matoilla peitellyt ja tossujen alla sopivasti upottavat.
Siinä Imatralaisen hotellin aulassa oli mukava istua, tuijotella portaita ja kirjoitella postikortteja kateellisille sukulaisille. Nyt en muista, oliko juomatarjoilua, mutta vahva epäilys on, että ko. kohdalla ei baaria olisi ollut vaan piti mennä salin puolelle.Eikä pidä väheksyä talvisia portaitakaan! Ne vasta jännittävät liukastumisvaaran johdosta ovatkin. Mihin kohtaan sitä nyt talvisen tossunsa asettelisi, pystyykö / ylettääkö kaiteesta pitämään kiinni, onko lumen alla kasa jäätä, joka edesauttaa mahdollista liukastumista. Näitä kysymyksiä varmasti jokainen miettii lumiset portaat kohdatessaan. Samankaltaisia (ei siis samoja!) ajatuksia herättää myös syksyiset, kosteiden lehtien liukastamat portaat. Niitä välttelen miltei enemmän kuin lumisia portaita.
Mökkien huterat, narisevat, kuluneet, joskus jopa vaarallisesti lahonneet portaat herättävät moninaisia tunteita myös. Uskaltaako niitä pitkin kävellä, mitä JOS, kestihän ne tuonkin, jos astun vain yhdellä jalalla kerrallaan.. Useimmiten jätän kävelemättä. Menivät portaat sitten yläkertaan vintille tai alakertaan kellariin, aina ne herättävät kauhukuvia päänupissani.
Vaan yleensä taitaa kellarikerrokseen portaat olla betonisia, joissain paikoissa jopa matoilla vuorattuja, kuin salakavalasti kutsuvia.. Tule vaan, et kompastu, takaan sen. Olenhan lämpöinen räsymatto, tehty kutsuvaksi juuri SINULLE. Hmm.. Pelottaa heti paikalla kun tätä ajatteleekin.
Portaat.. Mitäpä niistä voisia sanoa. Tai olla sanomatta. Joskus mietin kuvia selatessani miksi ihmeessä olen näitäkin kuvia ottanut. Ehkä juuri tätä tarkoitusta varten. Mutta on se niin jännä miettiä, miten muistoja sekä ristiriitaisia hetkiä herättelee nuo erimuotoiset ja -malliset portaat.
Muistakaahan siis:
Malttia portaissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti