lauantai 9. huhtikuuta 2016

Koska käytävä

Käytävät.. Nuo salaisen pakkomielteeni (yllatyskyykkyjen lisäksi siis) kuvauskohde. Jotenkin piti saada vapaapäivät starttaamaan ja kun virkkaus ei tänään maistunut niin kokeilin sitten miten NAS toimii. Ja toimi loistavasti! Kuten alla kohta näette, vaikka ei se tähän mitenkään liity. Kunhan pitää hehkutella kun opin uuden kivan sanan ja käyttötarkoituksen.

Niin. Joskus entisessä elämässä kävimme paljon hotelleissa ja ne käytävät.. Voi, voisin varmaan viettää siellä puolet ajasta, toisen puolen aulabaarissa sitten. Ihan vain pikahaulla nyt osa hotellien käytäviä tähän blogiin sijoitettuna. Ikäväkseni en nyt muista mistä mikin käytävä on kun ne hakusanalla vain pumpsahtivat ja siitä minä ne sitten listasin.

Enkä nyt niin ahkera enkä miellyttämishaluinen ole, että lähtisin valtavasta, ellei jopa mittavasta kuvakokoelmastani etsimään näiden kuvien alkuperää.

Tässä jos missä silmä lepää ja ajatuksena on kiva viilettää ja sijoittaa itsensä kävelemään noita käytäviä pitkin. Tosin, kuvanottohetkillä tuskin hymy huulissa on menty, koska matkatavarat..
 

Kiusalla nyt jätin kaiken luksuksen pois, siis sen mitä ihanuutta hotellihuoneet pitivät sisällään, koska .. Pakko jättää jotain jännityksen varaan ja seuraavaan kertaan. Ettehän te ronkelit muuten palaisi mielenkiintoisen ja helposti koukuttavan blogiNI ääreen! 

Jos nyt hieman kuitenkin avaisin historiaa näiden käytävien tärkeydestä elämässäni. Olenhan siis hulluna hotelliaamiaisiin ja arvostelen niitä enemmän kuin mielelläni. Jos aamiainen ei ole hyvä, ja hotellissa mahdollisesti kaikki muu olisi enemmän kuin täydellistä, niin julmalta kuin se kuulostaakin, todennäköisesti en palaa hotelliin koskaan. Aamiaisella siis on aivan valtava merkitys.

Ennen tämä harrastus oli siitä mukava ettei itse tarvinnut maksaa hotellimajoituksesta. Nykypäivänä täytyy ikävä kyllä todeta, että tämäkin harrastus on jäänyt. Voi miten mulla onkaan ikävä niitä hotelliaamiaisia. Sekä öitä. Siis lakanat ja vuoteethan ovat yleensä aivan luksusta niissä. 

 Muutamaan hotelliin olen oikein pitkään odottanut pääseväni ja kun vihdoin syystä tahi toisesta olen päässyt, on ne olleet valtavia pettymyksiä! Tai ei kaikki. Noh, nyt ei tule kuin yksi mieleen, mutta se olikin pettymyksien pettymys. En vielä vuosienkaan jälkeen ole päässyt yli siitä. 

Vieläkin muistan, miten hehkutin ko. hotellia ja sen must see -sviittiä, olinhan uskonut ilkeitä juoruja ja kehuja joita mulle siitä paikasta kerrottiin. Ja kun vihdoin tämä kokemus mulle suotiin jo oven aukaisu ja astuminen suoraan makuuhuoneeseen ja pienet, ahtaat tilat.. Voih! Riipaisevaa.

Kenties nyt hieman liioittelen kokemustani, koska huoneesta oli mielettömät näköalat, meille oli skumpat siellä ja seura oli tasaisen mukavaa. Samoin kaupungissa kiertely oli kivaa kyseisessä seurassa kuten useimmilla kerroilla kun sama seurue oli seurassani. Siis miltei aina. 

Sitten taas toisesta päästä tulee mieleen ne ihanimmat yllätykset. Erääseenkin huoneeseen mentiin ihan tavallisen rappukäytävän kautta! Mutta huone, voi nekku, miten oli hieno. Saunakin isompi kuin useimpien kerrostalojen yleissaunat! Täällä ei tainnut skumpat eikä kuohuvat odotella, mutta aamiainen tuotiin huoneeseen.

Niin paljon tarinoita riittää käytävistä. Tai siis ei yhden ainoatakaan, mutta blogiNI verran tekstiä sain taas. Käperryn miettimään näihin kuviin ja tunnelmiin seuraavaa koostetta virkkauskoukku kädessä. Voi pojat mikä lauantai!

 

PS. En oikolukenut. Virheet tekstissä ovat pakollisia ettei täydellisyys olisi niin silmiinpistävää.

PPS. Jos ideoita, olisin enemmän kuin valmis taas jatkamaat tätä harrastusta. Halukkaita, anyone? Kumpikaan? Teistä? Ei?


5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Mä arvostan Erkki mielipidettäsi! Tosi kiva kun kommentoit! :-)

      Poista
  2. Taas oli ilo lukea blogiasi. Täällä yksi vapaaehtoinen tukemaan harrastuksesi jatkumista:-)
    -Eeva P-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeva P! Voi miten ilahduinkaan tästä! *suunnittelee*

      Poista