Lentokone

Lentokoneet, nuo taivaan eräänlaiset kaunottaret. Enpä tiedä mikä noissa hulvattomissa koneissa niin silmiä ja korvia viehättää, mutta poikseutta katse taivaalle rientää kun moottorin jyrinää kuuluu tai silmäkulmassa liikettä ylhäällä näkyy. Tosin ei ne aina lentokoneita, silti mä pidän, mutta tässä nyt keskitytään näihin koneisiin kuitenkin.

Mua ei oo vaikea houkutella mihinkään lentokonetapahtumaan mukaan. Ei sitten ollenkaan. Eli *vinkvink*. Muutamissa ikäväkseni vain olen päässyt käymään ja tulevatkin peruttu, mutta johonkin mä menen! Vaikka Malmin lentokentälle ottamaan viimeiset kuvat ennenkuin se pistetään kerrostaloiksi. Vinha vastaväite tältä yksilöltä.

Joskus alkuinnostuksen vuosina tulikin käytyä useaan otteeseen tiirailemassa Helsinki-Vantaalla lähteviä konevia, piknikkaamassa siellä kallioilla ja fiilistelemällä. Tuo lentokoneen nousu varsinkin, se näyttää niin (ja tuntuu) hienolta. Tätänykyä.

Kasvoin aika isoksi ja vanhaksi ennenkuin uskalsin koneeseen mennä. En tiedä oliko se niinkään lentopelkoa (vaik vieläkin jännittää), vai sitä ah, niin ihanaa suljetunpaikankammoa, joka piinaa kovaa. Olin siis aika vanhus ennenkuin kykenin edes laivaan menemään, sieltä kun ei hetinyt pääse pois kun mieli tekee. Hissiin enkä julkisiin sähkölukkovessoihin yksin enkä kamalan mielelläni astu vieläkään. Saa aika kova hätäkiire olla, jotta menisin. Mielelläni en ollenkaan. Mutta se siitä tästä aiheesta tällä kertaa, nyt koneisiin.

             

Sitten mä löysin nämä sotilaskoneet. Yksi isoista haaveista oli päästä Lentäjien Juhannukseen, mutta enhän mä sinne koskaan päässyt. Keikkalaisena ei kamalasti noita työvuoroja valita kun pakko on tehdä tiliä. Mutta! Rissalan lentokentällä on tullut yksi ja toinen kerta seisottua tuulessa ja sateessa. No, ainakin kolmesti! Siellä on hienoja näytöksiä. Yksi sykähdyttävimmistä oli nähdä Midnight Hawksien tekemä sydän siniselle taivaalle. Ja vielä saada siitä aika täydellinen kuva. Se oli se hetki. Herkkä sydän massiivisilla melukoneilla. Siinä se raju rakkaus saa täydellisyyden merkityksen.
Tai kun lentävät täydellisessä muodostelmassa, tai toisiaan päin. En tiedä miten monta senttiä noilla masiinoilla on väliä lentäessä, mutta useamman kuin kerran sitä on lähestulkoon varma, että kolari tulee! Kohta ukot leijailee laskuvarjoillaan maahan ja kaunis hetki sai traagisen päätöksen.

Joskus unohtuu vain katsomaan, ja tällaisina hetkinä kun kipeästi kaipaa jotain kaunista katseltavaa omassa tuskaisessa elämässä, olisi niin ihanaa kun olisi niitä omia kuvia, joita katsella ja muistella. Mutta ymmärrän kyllä itseänikin, joskus sitä vain unohtuu tuijottamaan koneita. Ja, eikä mulla ole kunnon kameeraakaan millä ottaa kuvia. Mutta nautin näistäkin suunnattoman paljon, uskokaa tai älkää.

Sitten on nuo taivaan lähetit, Hornetit. Ääni kuuluu, mutta mitään ei näy, juuri koskaan. Ihan tuurilla nmäkin kuvat tähän saanut otettua, koska nopea pitää oleman. Videotahan näistä tietenkin on, ja onneksi on. Vaikka ei se samaa asiaa aja, kyllä se jylinä livenä on niin kylmät väreet aikaansaava, ettei sen soisi loppuvan koskaan.

Aikanaan entisellä paikkakunnalla Hornetit lensivät usein ja niitä saattoi bongata monta samalla kertaa. Tosin enhän mä kuvia niistä ole saanut, mutta pitäähän sitä ihmisellä tavoitteita olla! Vieläkin pelkkää kuvaa katsoessa voi kuulla kaikuvan jyrinän, joka tärisyttää hetken ikkunoita kauetakseen jälleen pois. Sitten pieni vilahdus koneesta. Voi onnea!

Hyvä lopetta lentokonekirjoitus tähän alla olevaan hymyn huulille tuovaan kuvaan. Eikun bongailemaan ja tulevia tapahtumia metsästämään!