Kohta on kevät kevät kevät! Kun jo kolmatta päivää näitä pakkasia on on pidellyt, olen ehdottomasti sitä mieltä, että lumet voisi jo sulaa, ilma lämmetä ja aurinko tulla piristyskohteen tilalle. Kyllä.
Odotan keväältä paljon. Runsaasti. Etukäteen on mahdotonta tietää, jälkikäteenhän tiedän kaiken. Jos siitä on jäänyt jälkiä käteen, hehe.
Tämä kevät on mahdollisesti vuosikymmeniin paras. Mulle tapahtuu ainakin 2 varmasti etukäteen tiedettyä asiaa, jotka mullistavat elämäni. Ellei jotain ihan todella dramaattista tapahdu. Yleensä tapahtuu. Mutta en manaa. Vielä. Kuukauden päästä on sen aika sitten. Sellaisia asioita, jotka avaavat mahdollisuuden hypätä johonkin uuteen silmät kiinni. Mutta niistä ehkäpä myöhemmin. Ikinä tiennyt hyvää kun olen jotain asiaa etukäteen hehkutellut, pidän siis suuni supussa ja sormet kurissa näppiksellä.
En vain tiedä, kevät herättää kaiken eloon, myös allekirjoittaneen. Väsymys ja uupumus poistuu, pimeyttäkin olen saanut suositellun määrän, pakkaset ovat nipistäneet reisieni läskit sopimuksen mukaisesti punaisiksi ja pisteleviksi. Olen liukastunut suositellun määrän.
Kaikki tämä vain siksi, että kevät on tulossa. Että jälleen näkisin sen, mitä on tarjottavana ja mitä en koskaan saa. Tai valitsen väärin, sehän se on. En kuitenkaan malttaisi odottaa, olen niin täpinöissäni, että edes kiire ei haittaa. Tai pommiin nukkuminen. Tai keskeneräiset työt.
Kevät kevät kevät! Tule tädin luo! Täällä mä olen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti