tiistai 3. tammikuuta 2017

Pulloja


Siellä, edellisellä paikkakunnalla asuessani oli harrastuksena viinit. Oli useita viininmaistajaisiltoja johon me tavikset ja Alkon asiantuntijaraatimyyjät kokoontuivat. 

Ostettiin muutama eller more pullo viiniä, likööriä, shampanjaa (ei kuoharia toim.huom.) ja niitä sitten maisteltiin ja arvioitiin hyvän naposteltavan kera. Se oli kivaa! Vaikka tällaisen maatiaistollan suu ei niitä kauneimpia vivahteita maistakaan, oli se upeaa kuunnella kun osaavat ja tietävät puhuivat.

Sitten kun astutaan mun elämääni, oikeaan elämään on lopputulos surullisen näköinen. Niin, viinaksia en juo, ja elämäni on tasan tarkkaan se, että oli sitten joulu, synttärit, nimpparit mitkä vaan, kyllä suku viinaa kantaa selkä väärällä.

En ymmärrä mistä ovatkaan päähänsä saaneet, että allekirjoittaneelle kannattaa viinaa kantaa kun edellisetkin pursuaa kaapeista ulos. Ja yleensä annan ne eteenpäin, suihin, jotka osaavat juoda niitä. Minun pikkupää ei niitä kestä, ikävä kyllä. Olen ihan hurukukko sitten.


Mutta! saa näistä pulloista hienoja kuvia ja kollaaseja! Sitä ei voi kieltää. Vielä kun osaisi niitä kuvia ottaa pulloista. Silleen, että ne näyttäisi näteiltä ei kä todellakin olisi vain rivi pulloja kuvissa.

Tykkäsin sellaisesta hienosta vaahtokarkki-picnic-kesä-viltti -kuvasta viinin kera. Mutta miksei sellaista ajaisi tämä kylmälaukku-foliomytty-nurmikko-viini -kuvakin. Nimittäin kuva on otettu ekasta kerrassta picnicillä edellisellä paikkakunnalla. Kun kaikki oli vielä hienoa ja upeaa eikä yhtään tiennyt missä oli.

Joitakin hetkiä sitä muistelee kaiholla, syvällä kaihertavalla kaiholla. Ja nuo viinimaistajaisillat olivat ehdottomasti sellaisia, joita harmittelee, että loppuivat ja todennäkoisesti ei koskaan enään tule niitä kokemaan.

Onneksi (again!) on kuvat tallessa, hetket mielessä ja makuakaan ei kaikista viineistä muista. Niistä 7-8 illasta yksi viini oli aivan superhyvää enkä enää edes muista mikä. Hah! Sekin kirjattiin ylös monelle paperille vaan eipä ole näkynyt sitä paperiakaan enää. Niin kaikki hyvä unhoittuu. Viinikuvamaista päivää!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti