Flirttailu

Mikä sopisikaan paremmin flirttailuaiheisiin kirjoitukseen paremmin kuin kukkien kuvat! Siksi tämä kirjoitus on täytetty niillä! Kauniilla, ihanilla tuoksuvilla kukkasilla.

Ystäväni ystävällisesti opasti allekirjoittaneen näihin saloihin, joten en voi kuin kiittää/syyttää häntä siitä. En ole oikein osannut vielä päättää kumpaa, koska en ole päässyt testaamaan näitä flirttailukeinoja käytännössä.

Treenaaminenhan alkoi siis hiusten sipailusta, hameen vetämisestä alaspäin, nätistä pyllistämisestä (älä katso!) ja häpeämättömästä tuijotuksesta ja perään katsomisesta.

Voitte kuvitella miten rankkaa tämä osuus jo oli tämmöiselle poikatytölle, jonka suuhun ei kikatus kamalan hyvin istu. Ilmeisesti kuitenkin läpäisin ykkösosan, koska kakkososa olikin jo paljon haastavampi! Ou mai kun vieläkin ajattelin niitä tuskan kyyneliä, tunteja, toistoja, joita tähän treenaukseen meni.

Kakkososassa opimme sellaisia sanontoja esimerkiksi kuin "älä naura", "älä katso" ja "älä karkaa". Näihin liittyy vielä tietty äänenpaino, ilme ja asento. On siinä ollut blondilla monta haastetta kerralla työstäväksi. Esimerkiksi hellä kissan raapaisu -liike "älä naura" lauseella oli aivan ylitsepääsemätön urakka. Vakavalla naamalla hymyillen nätisti.

Ja te! Te olette nähneet tämän naamataulun! Voitteko oikeasti kuvitella, että kasvoillani olisi viekoitteleva ilme kun sipaisen hametta tai hiuksia elegantisti? Nimenomaan!

Sitten siirryimmekin jo lähikontakti -opintoihin. Miten huomaamattomasti kävelet hitaasti ohi ja kuin huomaamatta hipaiset toista. Tai miten ahtaasti on mentävä, että takapuoli osuu toiseen! Tai missä kohtaa olohuoneen pöydän on oltava sohvaan nähden, jotta pöydän ja sohvan välissä on sopivan ahdas kulkuväylä.

Tää on niin taitolaji! Siis tähän tarvitsee useiden kertojen kokemuksen ja yrityksen eikä mulla oo vielä ollut edes harjoituskappaletta tähän hommaan. Jos ei ystävääni lasketa. Ja tottakai lasketaan, hah!





Sitten olikin kynttilät. Eikä mitkä tahansa kynttilät vaan sähkökynttilät. Niitä piti olla paljon. Runsaasti. Kamalasti. Ja niiden piti palaa kotiin tullessa hämyisästi, koska näin oli kivempi palata kotiin. Jos vaikka mahdollinen deitti olikin mukana.

Myöskin oletus, kun kutsut jonkun kahville, tarkoittaa, että luonnollisesti hän jää yöksi. Nukkumaan viereen.  Eikä yritä karata esim. wc:n ikkunan kautta pois. Onneksi mun mansionin wc:ssä ei ole ikkunaa, mutta parvekkeelta pääsee pelottavan helposti pakoon. Joudun siis miettimään jonkinlaista ratkaisua tähän!

Muistaa täytyy myös salaiset katseet, kikatukset ja piilotarkoitukset. Toistuvat härskit puheet, jotka heti pyydetään anteeksi. Tanssiliike oli hieman haastava, koska pitäisi olla oma muuvi. No kehitimme sellaisen meidän asukkaiden tavoista. 3 asukkaan tavoista itseasiassa ja aika huikea siitä tuli. Siinä vaiheessa rohkeimmatkin jo pyörtyy tai hyppii laitojen yli. 

Viimeinen ehdotus oli kyllä niin raju, minkä ystäväni kehitti, että en tiedä jos siitä kieltäydyn valmistunko ikinä tästä. Nimittäin. Pitäisi ottaa otsatukkapermis ja mä niin en ole valmis siihen. Oikeasti. Edes otsatukkaan! Tämä on vakavan harkinnan alla, vaikka kova EI on vastaus.

Niin. Näillä alkuohjeilla nyt sitten lähden tutustumaan flirttailun maailmaan, tiedä mitä kuulkaas tapahtuu. Ainakin teen itseni naurunalaiseksi. Entistä enemmän.

Vapiskaa siis! Mä olen treenannut! Olen tulessa! Olen valmis! .. Nolaamaan itseni.

Valaisevaa

Ei sellaista valoa ole vastaan tullut mitä ei allekirjoittanut kuvaisi. Hah! Alkaa jo menemään nämä kuvat ja ideat ihan utopistisiksi, mutta.. Sellainenhan mäkin olen. Liian uskomaton todelliseksi *lol*

Koska syksy tulee, pimeys aikaistuu ja mieli on herkän romanttinen nämä valonlähteen saavat herkän sydämeni (joka on kuulema alkanut vihdoin sykkiä!) lyömään lisälyöntejä. Ei vain ole hämärän kajossa kauniimpaa kuin vaimea (huom!!) valontuikahdus. Oli se sitten kynttilä, jouluvalo, sähkökynttilä (en ikinä enää pysty edes ajattelemaan sähkökynttilää ilman leveää hymyä naamalla) tai takka. Tai ihan mikä vain. Ei väliä. Pimeässä näyttää hyvältä.

Eilen illalla töistä tullessa istuin puolisen tuntia vain sohvalla ja tuijotin palavaa kynttilää. No okei, mietin mä, että pitäisi varmasti jotkut jouluvalot hommata, ehkä jotain koristeitakin. Koska joulu on aikuisen oikeasti jo oven takana.

Ihan asiaa sivutakseni, tänä vuonna olen ollut erikoisen aikaisessa jouluvalmisteluissa. Suurin osa lahjoista on jo, enää tarvitsee vain pientä pintasiloa ja lisäbonusta, mutta.. 

Takan ääressä voisin lojuta loputtomiin. Eikö kuka vain?! Punkkulasi kädessä, pientä naposteltavaa, vaimea musiikki taustalla. Oisko pikkasen täydellistä. Edesolleella mökillä sitä tuli tehtyä, paljon. Aivot narikkaan hommaa ja maailman kovuuden unohtamista.

Vaikka väitin ettei mulla oo sähkökynttilöitä ollut (eikä mulla ole ollutkaan) niin on niitä kodissani joskus ollut. Enkä mä tuomitse, ehei! Ne nyt vain eivät voita oikeita kynttilöitä. Ikinä! Ja ehkä mulla oli erilaiset sähkökynttilät mielessä..

Mutta, tämä kaikki oli hyvin valaisevaa tällä kertaa. Mitä kaikkea aarrekätköstäni vielä paljastuukaan näiden kuvien saralta. Tuskin maltan edes itse odottaa seuraavaa pläjäystä!

Sitä odotellessa!

Ötökät

Syksyn tullen taas kaikki kamalat inhottavat ötökät valtaa kodin. Siis YÖK. Niitä on parveke, mansion, työpaikka, rappu... Huuh! Joka paikassa kun reppanat haluavat sisätiloihin lämmittelemään.

Siis varsinkin hämähäkit.. Mä en pysty juuri liikkumaan kun näen sellaisen vaan pitää seurata mihin se menee ja mennä itse just toiseen paikkaan. Tappamaankaan en kykene, mutta ääntä meikäläisestä kyllä lähtee kun tämmöisen näen.

Tuhatjalkaiset, etanat, kaikenmaailman mönkijät.. Kylmät väreet tulee jo pelkästä ajatuksesta. En vaan tiedä ketä mä kovaa huudan nyt tässä mansionissani jos kun tämmöisiä alkaa tulemaan kotiini. Linnani ei kuitenkaan ole niin hyvin varjeltu, etteikö tämmöinen joku päivä tapahtuisi.

Mikä niissä sitten on niin inhottavaa? No kun en tiedä, ne vain saavat pelkohermoni sellaiselle tasolle ettei edes.. No pimeällä tiellä keskellä metsää pelota niin paljon, vaikka sielläkin karmii.

Kuten kaikki sen tietää ja sanoo, nuo kaikki ötökät pelkäävät enemmän mua kuin mä niitä, mitä hieman epäilen, silti minusta sellainen 2-3 metriä on hyvä turvaväli. Mielelläni olisin näkemättä näitä ollenkaan. Missään. Voi kun saisi silmien eteen sellaisen suodattimen, joka piilottaisi kaikki ötökät ja näyttäisi vain täydellisen maailman. Kärpäset ja hyttyset ehkä kestäisin nähdä, täydellisessä maailmassani.

Kaikista kauheinta olisi jos kun tuollainen isohko hämppis iholla kävelisi. Ihan karmealta tuntuisi jo ajatus. Erään työkaverin kanssa keskustelimme muuten asiasta, miten monta ötökkää ja hämppistä ihminen elämänsä aika syö nukkuessaan. Arvatkaa nukuttikö sen jälkeen niin?

Virkattu pääkallohuivi 2

Pitihän se toinenkin sitten väsäistä. Vähän erilainen, eri langalla. Ihan koska siks just.

En tiedä mikä tässä on niin kiva tehdä, mutta olen ihan täpinöissäni tätä tehdessä. Ei, itse en laittaisi kaulalleni tämmöistä enkä käyttäisi, mutta muiden ilkimykseksi ja haitaksi näitä on todella upeaa ja kivaa tehdä.

Ehkä se on se kun työ valmistuu nopeasti, ei tarvitse hirveästi miettiä. Sen kun laskee vain ja väsää. Tämän huivin tekemiseen todellakin meni vain muutama ilta, ehdin jopa sosiaalista elämääkin harrastaa välillä (muka!) sekä käydä töissä.

Tämän on jo alaikäinen saanut ja nyt taas mietin, pitäisikö vielä yksi. Tämähän eroaa  edelliseen siten, että tämä on täysi pääkalloja eikä vain reunoilla. Vähän paksummalla langalla, vielä hiukan muunnellen saattaa yksi valmistua, joulupukin konttiin.

Outoa

Nyt piti ihan allekirjoittaneenkin hetkeksi pysähtyä ja miettiä, että mitähän ihmettä! Minkä ihmeen takia mulla on tämmöisiä kuvia?! En voi tietää!

Mutta koska ystäväni NAS on ne koonnut hakusanalla "syvyys" *khih* niin onhan ne mun teidänkin, rakkaat kaksi lukijaani, kanssa jakaa! Varmasti saatte niistä yhtä paljon, ellette jopa enemmänkin, irti kuin allekirjoittanut. 

Omalaatuisella tavalla aika koukuttavia kuvia, sanoisin. En tiedä mikä, mutta ainakin mun silmiin jotenkin.. Hmm.. Oudun viehättäviä? Tympeän tylsiä? Turhia?

Joku juju näissä täytyy olla, mutta nyt en vain millään keksi, että mikä. Ei, se ei ole tunneli, käytävä eikä mikään semmoinen, mutta pienessä mielessäni nyt kiertää ajatus vain siitä syvyyden tunteesta mitä nämä kuvat huokuvat. Eikö? 

Onhan se nyt kymmeniä kertoja jo todettu, että ei mun kuvissa yleensäkään ole päätä eikä järkeä, mutta nyt tuntuu, että on menty ihan sieltä missä aita on matalin. Ehkä tää on just sitä "täytekamaa", turha lisäbonus sekä ajantapon ylentymä. Hei! Kuvaanpa tuota käytävää, tai tuota vaneerilla eristettyä jalankulkijan tilaa! Se on varmasti upea tulevassa blogissani!

Mä osaan historiassani yllättää jopa itseni siirtyessäni tähän päivään. Olisi niin kiva mennä näiden kuvien ottohetkeen ja tajuta, mitä päässäni on liikkunut, koska.. Ei kukaan ota tämmöisiä kuvia! En edes minä! Paitsi AIjoo! Otin!

En ehkä enää ikinä voi alittaa rimaa näin räikeästi, siksi halusin jakaa tämän hetken teidän kanssa. Huoh. Ihanaa turhuutta. Ihanaa tilantäytettä. Olen otettu.

Leivottua

Silloin kun mulla vielä oli elämää ja ihmisiä ympärilläni, tuli leivottua aika usein. Tai ainakin toisinaan. Usein toisinaan.

Se on asia mistä aikuisen oikeasti tykkään ja nykyään harmittelen kovaan ääneen kenenkään kiinnittämättä huomiota, että miten kivaa se oli! Millaisia kiksejä siitä sain! Kukaan ei noteeraa mitenkään. Kummallakaan kerralla.

Se, miksi tässä kirjoituksessa on paljon pullan kuvia johtuu ainoastaan siitä, että laji on mulle haastava. Kuten yleensä kaikki leivonnassa mihin liittyy hiiva. Jotenkaan vain en saa onnistumaan. Sadoista yrityksistä huolimatta. Ja sitten kun mun tekemät pullat onnistuu! Kääk! Me so happy! Ja tämän riemun jaan teille näillä monilla kuvilla pullista.

Pullien kanssa samaan kastiin menee tietenkin munkit. Nyt syntisen herkulliset makunystyröitä kutkuttavat rasva- ja sokeripommit! Gurnau! Tekisi mieli sanoa. Miksei vappu voisi olla, jotta olisi hyvä tekosyy syödä näitä.

Ei sillä ettenkö munkkeja muuten söisi kuin vappuna! Hah, näin kuinka hymy tuli naamallenne, te ryökäleet! Vanhan herkkupepun (en puhu nyt peppuni muodosta, vaikka aika herkullsen muotoinenhan se on, myönnän, ok, tämän painostuksen alla) julkinen pahe. Suuhun kertyy välittömästi kuolakerros kielen päälle kun vain ajattelin asiaa. Mihinkähän kahvilaan sitä tästä lähtisi sitten niin..

 

Myös muffinssit ovat herkkua ja ne, täytyy myöntää, aika usein jopa allekirjoittaneelta onnistuvat. Bravuurini taitaa olla sitruunamuffinssit, vaikka itse henk.koht pidän marjaisista muffinsseista enemmän. Mustikkaa, raparperia (ei ole marja, tiedän tiedän, huoh teidän kanssa nyt!), viinimarjaa, omenaa, persikkaa.. Loputtomasti mitä voisikaan laittaa näihin!

Sitten toinen leivonnainen missä harvemmin onnistun. Kääretorttu. Kyllä. Helppo, jopa lapsi sen osaa, mutta mä en. Mihin se sitten sijoittaa minut. Jonnekin sellaiselle alatasolle mille ei ole vielä määritelty arvoa.

Kääretortuistani tulee aina lättänöitä, lituskoita, haljenneilla kuorilla ja tursuavilla täytteillä. En vain osaa! Enkä tiedä haluanko osatakaan. Kääretortut niin kuvastaa mua, että niistä ei maun puolesta kuitenkaan voi olla tykkäämättä. Täydellinen lause.

Keksejä en juuri koskaan tee. Yhteen aikaan kauralastut olivat sellaista superruokaa, että miltei elin niillä. Töissä niitä tuli varsinkin leivottua, koska ne olivat helppoja ja nopeita tehdä. Hmm. Niitä tietenkin voisi näin yksinäinen antisosiaali-ihminenkin tehdä itselleen.

Joskus mietin, että voisin vielä yhden ammatin itselleni hankkia, leipurin ammattitutkinnon. Mutta se kaatui jo siihen järjettömyyteen, että olen leipojana sellainen about, noin, summamutikassa ja näppituntumalta -leipoja, etten ikinä pystyisi täysin reseptiä noudattamaan. Siinäpä sitten kaikki aina ja joka kerta maistuisi erilaiselta. Myynti olisi taattua! Yhden kerran..

Eikä mulla sellaista visuaalista taitoa tehdä houkuttavaa, tasaista ja hyvää. Sellaista silmänruokaa. Tiedän täsmälleen millaisen haluan, mutta en vain kykene. Käden taidot ei riitä! Se kismittää. Enkä usko, että itsepäisyyteni antaisi rauhaa edes opiskella, koska.. Mä tein! Se on hyvä just näin!

Nyt alkaa vatsa murisemaan siihen malliin, että aamupalan aika. Eikä mitään tuoretta laittaa pöytään. Pakkasesta paahtoleipää, jogurttia ja päivän vitamiiniannos. Lasi vettä. Mandariinitkin ovat jo pari päivää maanneet jääkaapissa ettei niitäkään voine tuoreiksi laskea.

Silti suu napsuu.