Pulloja
Kyllä! Luit otsikon aivan oikein. Nyt on kuulkaas pulloja rivissä. Ja astiassa. Ehkä lattiallakin, mutta niitä on. Taaskin on aikalailla turhaa kysyä, minkä ihmeen takia näitä olen kuvannut, saati säästänyt. En osaa muuta vastausta antaa kuin sen, että tiesin joskus tulevaisuudessa tällaisen omanriemun blogin avaavani. Tarvitseeko sitä muita syitä, taaskaan.
Tänään on sellainen olo, että kaipaa elämään vähän glamouria. Ja koska sponsoria ei näy, ei kuulu niin pakkohan sitä on sitten tällä tavalla hohdokkuutta elämään saada.
Täysin varma en tosiaankaan ole, miten kirjoittaminen tälläkään kertaa onnistuu, koska suu on täynnä popparia, seuraan mielenkiintoista kädenvääntöä eräällä mielipidepalstalla sekä televisiosta tulee ilmeisesti joku mainos-maraton kun tuntuu, että aina kun sinne päin vilkaisen on mainoksia menossa.
Voi aikoja voi tapoja kun rahaa oli ihan tuhlattavaksi asti ennenkuin krooninen köyhyys iski ja piti siirtyä tuon paikallisen hana-oluen tarjontaan. En mä sillä, että se haittaisi, päinvastoin, mutta pitää nyt itselleen todistella, että kyllä sitä niin että on!
En tiedä, pitäisikö sitä taas alkaa täyttämään viinakaappia. Eikö jokaisella sivistyneellä ihmisellä jonkinlainen "alko-varasto" ole. Pelkään vain, että juomat menevät huonoksi, koska juon niin harvoin, jos koskaan kotonani omassa ylevässä seurassani.
En ehkä kestäisi kun tietyssä tilassa alkaisin lähetellä romanttisia viestejä elämäni ihmiselle kertomalla hauskoja puujalkavitsejä ja perään sitten selittämällä niitä. Kyllä ilahtuisivat varmasti. Tosin, en ymmärrä miten se eroaa toiminnastani alkottomana.
Näitä kuvia katsoessa alkaa heti tuntumaan miten hienostuneisuus ja glamour täyttää ajatukset ja elämät. Hetkeksi jopa unohdin ottaa lisää mikropoppareita suuhuni, vaikka silti kirjoitin! Mitämitämitä!
Ja sitten hetkeksi taas herpaantuminen kun kauhuissani katson miten vanhemmat valitsevat lapsilleen puolisoita. Siis nykyaikana. Only in America. Toivottavasti tämä on todellakin vain joku vitsi eikä tosi-tv.


Ja takaisin aiheeseen, jotta pääsen ajatuksesta irti mitä juuri näin. Mmmm. Skumppapulloja, olutta, viiniä.. Mmmm. Ja takaisin tunnelmassa.
Viimeseksi kuvaksi valitsin tällä kertaa konkurssiin menneen lentoyhtiön kuoharitarjonnan. Se oli hieno matka. Ja hyvää oli skumppakin!
Mutta lähinnä kuva siksi, että ei paljosta jäänyt etteikö olisi sille reissulle jääty juuri tuon konkurssin takia, miltei viimeisiä matkaajia oltiin. Toisten konkurssihan tekee omasta elämästäni glamourisempaa, right? *virn*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti