Jälkiruoka. Tuo herkkupyllyn uni. Salainen fantasia. Ruokailun hekuma. Syntisen mielihalun kasauma. Ja jota niin harvoin jaksaa syödä. Mutta joskus kuitenkin. 
Yleensä jälkiruokani koostuu jäätelöstä, piirakasta tai molemmista. Ei kamalasti ole kyllä ruokalistoillakaan vaihtoehtoja tämän suhteen. Korostan nyt tässä vaiheessa, taas, että puhun paikoista missä tulee käytyä. Ne ei nyt välttämättä ole kulinaristisien makujen riemuvoitto -paikkoja, väheksymättä kuitenkaan ko. paikkoja. Käynhän minäkin niissä! Hieno paikkaus tähän tilanteeseen.
Joskus on voinut eteen tulla creme brulee (näin yksinkertaisesti kirjoitettuna, ei nyt diivailla aleta -> en mukamas löytänyt yläheittopilkkua), mutta kun kerran olen sellaisen kotioloissa saanut joka oli niin hyvää, korostan, niin hyvää, niin ravintolassa saamani ovat olleet poikseutta pettymyksiä. En ole katsonut paria kertaa useammin tarpeelliseksi tilata niitä, jotta pettymys ei kasvaisi olevaa isommaksi. 
Sitä kun liian hyvään tottuun kotioloissa, tai siis menneissä kotioloissa, niin ravintolassa odottaa saavansa jotain vielä tästäkin ylittävää. Tai vähintään sille tasolle olisi suotavaa päästä. Puhun tässä nyt siitä bruleesta, tokihan muitakin jälkiruokia on.
Suurinta herkkua tietenkin mulle olisi banana split. Se yleensä aina kruunannut kaiken ja saanut maailman ovet aukenemaan. Jonkinlainen muinaisjäänne menneisyydestä sekin. Tulee naiivin riemukas voittaja olo kun saa banana splitin vohveleineen ja aurinkovarjoineen, suklaakastikkeen kera.
Onko jälkiruoka jälkiruoka jos ei siihen lisätä kahvia ja likööriä, tai jopa konjakkia! Itse en konjakista niin välitä, mutta joskus on kiva tuoksutella. Jotkut jälkiruokaviinit on hyvin maukkaita ja hyviä, vaikka yleensä nekin jäävät minulta juomata. Jos vaan kossujaffaa kiitos! *virn*
Onhan annokset myös yleensä hienosti koottu. Niitä on kaunista katsella ja ihailla. Jotkut jopa niin kauniita, ettei oikein raaskisi syödäkään. Eikä oikein tiedä mistä kohtaa alottaisi, ettei annos levähtäisi ns käsille, koska kerroksia tuntuu olevan aina lisää ja lisää.
Sitten tämmöinen tolloblondi miettii, että syödäänkö ne lehdetkin, ne vihreät mitä on annokseen laitettu. Päässä takoo kaukaisen kokkikoulun opettajan hurmaava mäkätys, että lautaselle ei koskaan laiteta sellaista mitä ei voi syödä. Mutta onko näillä kokeilla ollut samanlainen käkättävä talousope, tietääkö ne, että kaikki pitää voida syödä lautaselta. 
Tiedänhän mä, että ne tietää, mutta piti tähän jotain kirjoitusta saada ja mikäs sen parempaa kun arvioida toisten ammattitaituruutta! Hyvällä maulla tietenkin! Loukkaamatta, rakentavasti ja muita sellaisia kauniita hyviä sanoja tähän.
Näitä jälkiruokakuvia katsoessani tajusin etten juuri hedelmävoittoisia jälkkäreitä näköjään ota. Ihan siksi, että viereisessä kuvassa nuo mansikat komeilee tuli mieleen. Olisihan nekin raikkaita lopetuksia yleensä aika tuhdille ja rasvaisellekin ruoalle. Vaan ei, suolisto huutaa sokeria!
Niin. Ehkä se pitäisi oppia. Syömään kaikkea vähän, ahmimatta ja nauttia ateriakokonaisuudesta kaikkine herkkuineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti