Leivottua

Silloin kun mulla vielä oli elämää ja ihmisiä ympärilläni, tuli leivottua aika usein. Tai ainakin toisinaan. Usein toisinaan.

Se on asia mistä aikuisen oikeasti tykkään ja nykyään harmittelen kovaan ääneen kenenkään kiinnittämättä huomiota, että miten kivaa se oli! Millaisia kiksejä siitä sain! Kukaan ei noteeraa mitenkään. Kummallakaan kerralla.

Se, miksi tässä kirjoituksessa on paljon pullan kuvia johtuu ainoastaan siitä, että laji on mulle haastava. Kuten yleensä kaikki leivonnassa mihin liittyy hiiva. Jotenkaan vain en saa onnistumaan. Sadoista yrityksistä huolimatta. Ja sitten kun mun tekemät pullat onnistuu! Kääk! Me so happy! Ja tämän riemun jaan teille näillä monilla kuvilla pullista.

Pullien kanssa samaan kastiin menee tietenkin munkit. Nyt syntisen herkulliset makunystyröitä kutkuttavat rasva- ja sokeripommit! Gurnau! Tekisi mieli sanoa. Miksei vappu voisi olla, jotta olisi hyvä tekosyy syödä näitä.

Ei sillä ettenkö munkkeja muuten söisi kuin vappuna! Hah, näin kuinka hymy tuli naamallenne, te ryökäleet! Vanhan herkkupepun (en puhu nyt peppuni muodosta, vaikka aika herkullsen muotoinenhan se on, myönnän, ok, tämän painostuksen alla) julkinen pahe. Suuhun kertyy välittömästi kuolakerros kielen päälle kun vain ajattelin asiaa. Mihinkähän kahvilaan sitä tästä lähtisi sitten niin..

 

Myös muffinssit ovat herkkua ja ne, täytyy myöntää, aika usein jopa allekirjoittaneelta onnistuvat. Bravuurini taitaa olla sitruunamuffinssit, vaikka itse henk.koht pidän marjaisista muffinsseista enemmän. Mustikkaa, raparperia (ei ole marja, tiedän tiedän, huoh teidän kanssa nyt!), viinimarjaa, omenaa, persikkaa.. Loputtomasti mitä voisikaan laittaa näihin!

Sitten toinen leivonnainen missä harvemmin onnistun. Kääretorttu. Kyllä. Helppo, jopa lapsi sen osaa, mutta mä en. Mihin se sitten sijoittaa minut. Jonnekin sellaiselle alatasolle mille ei ole vielä määritelty arvoa.

Kääretortuistani tulee aina lättänöitä, lituskoita, haljenneilla kuorilla ja tursuavilla täytteillä. En vain osaa! Enkä tiedä haluanko osatakaan. Kääretortut niin kuvastaa mua, että niistä ei maun puolesta kuitenkaan voi olla tykkäämättä. Täydellinen lause.

Keksejä en juuri koskaan tee. Yhteen aikaan kauralastut olivat sellaista superruokaa, että miltei elin niillä. Töissä niitä tuli varsinkin leivottua, koska ne olivat helppoja ja nopeita tehdä. Hmm. Niitä tietenkin voisi näin yksinäinen antisosiaali-ihminenkin tehdä itselleen.

Joskus mietin, että voisin vielä yhden ammatin itselleni hankkia, leipurin ammattitutkinnon. Mutta se kaatui jo siihen järjettömyyteen, että olen leipojana sellainen about, noin, summamutikassa ja näppituntumalta -leipoja, etten ikinä pystyisi täysin reseptiä noudattamaan. Siinäpä sitten kaikki aina ja joka kerta maistuisi erilaiselta. Myynti olisi taattua! Yhden kerran..

Eikä mulla sellaista visuaalista taitoa tehdä houkuttavaa, tasaista ja hyvää. Sellaista silmänruokaa. Tiedän täsmälleen millaisen haluan, mutta en vain kykene. Käden taidot ei riitä! Se kismittää. Enkä usko, että itsepäisyyteni antaisi rauhaa edes opiskella, koska.. Mä tein! Se on hyvä just näin!

Nyt alkaa vatsa murisemaan siihen malliin, että aamupalan aika. Eikä mitään tuoretta laittaa pöytään. Pakkasesta paahtoleipää, jogurttia ja päivän vitamiiniannos. Lasi vettä. Mandariinitkin ovat jo pari päivää maanneet jääkaapissa ettei niitäkään voine tuoreiksi laskea.

Silti suu napsuu.