Eläinjuttua

Tunnetustihan mä olen aivan kamala eläinhullu. Vain niin saamaton, etten usko itselleni haluavani moista, vaikka TAhdon. Olisihan se niin suloista tulla kotiin ja olisi kissa/koira/pupu/kilpikonna/papukaija/mikävaan odottamassa ja tervehtimässä ja kaipaamassa.

Vaan ei, kun tekee näinkin paljon töitä plus kaikki muu siihen päälle. Extempore -lähdöt ja -olot niin lemmikkieläin ei vain nyt sovi tylsääkin tylsempään arkeeni. Ihailen muiden eläimiä sekä luonnon omia otuksia.

Edellisessä työpaikassani, tai jopa sitä edellisessä, oli kissa vanhuksien kaverina. Se oli erittäin supersuosittu. se hemmoteltiin ja hoidettiin pilalle. Oli ollut jo vuosia, siis todella kauan.. Ja kun kissa kuoli, nämä dementikot kaipailivat sitä sitä silti. Aika suloista, vaikkakin hyvin rasittavaa kertoa useaan otteeseen ja saada surua aikaiseksi.

Yövuoroissa oli niin mielettömän kivaa kun kissa käpertyi syliin kun kirjasit tms. Pyöri jaloissa ja häiritsi töitä. Rauhoitti vanhuksia jos yöaikaan liikkuivat, aikasin heräävät syöttivät ja lepertelivät kuin vauvalle. Siitä tuli aina niin hyvä mieli. Ikävä kyllä vastaavaa ei tilalle löytynyt sinä aikana kun siellä olin, ja sittenhän paikka jo lopettiinkin.

Ähtärin eläinpuistokin on ollut yksi hienoimpia paikkoja missä olen ollut. Joku siinä paikassa (vai olisiko ollut koko reissu?) oli niin mieleenpainuvaa ja kivaa, että jalat alta pois! Sinne olisi kiva matkata uudestaan.

Lapsuudessani meillä on aina ollut joku kotieläin. Koira tahi kissa. Kissojakin välillä, monikossa. Siitä kai se kaipuu omaan lemmikkiin on jäänyt niin voimakkaasti. Toistan itseäni, mutta voih, olisi se niin upeaa jos olisi joku eläimen tapainen kotona. Koira jos olisi, olisi hyvä syy lähteä säällä kuin säällä uloskin. Nyt pikkasen joutuu pakottamaan itseään.

Edellisessä elämässä oli aika hilkulla etteikö lemmikkikoira olisi astunut perheeseen. Hyvin lähellä. Kissa ei niinkään ollut vaihtoehto allergioiden vuoksi, mutta kaikkia muita vaihtoehtoja käytiin aika tiiviisti läpi.

Nyt sitten vanhempien iloinen kissa piristää usein päiviäni. Aina kun vierailen siellä. Se se vasta on epeli!

Samoin yövuoroissa työkavereilla on usein koiria seurana. Eli jonkinlainen tatsi näihin eläimiin säilyy ja pysyy. Ei ihan niin orpo olo. Ne on poikkeuksetta sellaisia ikiliikkuja hurmureita, jotka valloittaa sydämen oitis ja heti.

Ah, ja vieraileehan koirakaverit myös työpaikalla! Mahotonta! Juuri sellaisen jättilempeän hurmurin kun saisi kotiinsa! Mansioni kyllä sanoisi jo stop, mutta haaveet! On mulla kovat.

Loppuun yksi mulle rakkaimmista vanhempieni kissoista. Sillä on sydämessäni niin valtava paikka, että väliin pakahdun kun ajattelenkin. Suloinen, ihana, kultainen.