En tarkkaan osaa sanoa mistä elokuvainnostukseni aikanaan lähti. Tai niiden keräily. Elokuvista nyt olen aina pitänyt kuin hullukka puurosta, mutta keräilyidea lähti.. Niin. Mistähän se lähti.
Ensimmäinen dvd minkä ostin oli The Others. Se varmastikin näytti niin orvolta hyllyssä, että piti sitten ostaa jotain lisää. Enää ei vanhus muista mitä. Mutta pikkuhiljaa niitä alkoi kertymään ja kertymään. Osan sain, osan ostin. Kun sitten entisen elämän kohdatessa kultansa ja yhdistimme leffamme, taisi niitä reilusti yli 1000 olla yhteensä.
Jossain 400 leffan & sarjan kohdalla päätin, että kun Isänmaan Toivot tulevat dvd:lle ja sen löydän, loppuu tämä harrastus sitten stop tykkänään. Vuosia siihen vierähti, mutta silloinen kumppani tämän sarjan jostain alelaarista onnistui löytämään. Siihen loppui sitten harrastus.
Leffagenrejä ei erityisemmin ollut, loppuvaiheessa dvd:t vaihtuivat vain blue rayksi. Tympeää olisi pistää paremmuusjärjestykseen, koska leffat on niin riippuvaisia fiilispohjasta. Tänään joku iskevä, voi huomenna olla ihan kamala. Sarjoissa pätee aivan sama.
Jotain jos kokeilisi listata, vaikka nyt ensin elokuvista. Kuudes aisti, Pulp Fiction, Matrix, T2, Ocean's Eleven, The Others, Takaikkuna, Kill Bill, Mission Impossible,Linnut, Indiana Jones, Häkkilintu, Breakfast Club.. Mahdotonta! Hyviä elokuvia on miljuuna ainakin! Enkä edes muista kaikkia, vaikka miten yritän kovasti paljon!
Sarjat on vähän helpompi listata. Columbo, Hercule Poirot, My name is Earl, Rillit Huurussa, Kyllä Jeeves hoitaa, Frendit, Tuho-osasto, Todella upeeta, Pikku-Britannia, Office.. Nämäkin nyt sitten näitä, jotka on dvd:llä. Nykyäänhän noita suosikkisarjoja on sitten roimasti enemmän *epätoivoinen virnistys*
Toki hyllystä löytyi myös Alligaattorit, Piraijat yms laatuelokuvat. Kingin kirjoihin perustuvia leffoja oli myös, koska aikanaan ahmimalla luin kirjat. Eräsatsi kotimaisia elokuvia, piirrettyjä, nuorisoleffoja, dokumentteja..
Joitakin oli sitten kuvalaadun parannuttua pakko hankkia myös blue rayna, jotta saisi enemmän irti kokemuksista. Olihan se huikeaa popparikulho sylissä katsoa äänimaailman auettua ympäri huonetta isosta tv:stä, väliin jopa videotykiltä *leveilyä*, suosikkileffaa kun bassot tutisi ja imaisi elokuvaan. Voi pojat ja tytöt kuulkaas, se oli hienoa!
Tein kuitenkin raskaan päätöksen lähdettyäni paikkakunnalta, että jätin kaikki leffat sinne. Columbot raahasin mukanani. Nykyäänhän mulla ei ole edes välineitä millä katsoa, ja kun niin hyvään tottui, ei pikkutöllöstä stereona tuleva kuva+ääni korvaa mitenkään sitä kokemusta, joka ennen elokuvista tuli. Eikä mulla ole mahdollisuutta edes tehdä poppareita tähän hätään. Mikropopparit ei vain maistu.
Mutta vielä mä näytän! En tosin kokoelman suhteen vaan menen vaikka oikeasti Finnkinoon! Siitäs saitte näpeille *virn* kun sukellan syvemmälle mielikuvitusmaailmaani leffojen äärellä. Gurnau Höpöt!
Hei katsokaa! E Virkkaa! Katsokaa kaikki tätä näytelmää!
Niin kyllä, tuotteliasta kesää on pukannut ja tämä miltei tärkein on meinannut jäädä kaiken muun alta. Tästä tuli siis synttärilahja ikänsä Jimi-fanina olleelle enolleni. En osaa sanoa vielä ilahtuuko vaiko pitääkö tätä ihan pellenä idioottimaisena tempauksena ja kätkee kaappiinsa ikuisiksi ajoiksi, mutta mä olen pienesti isosti ylpeä myös tästä. Niinkuin muistakin näistä töistä mitä pikkukätöseni ja lanka ovat saaneet aikaiseksi.
Tästä soffatyynyn päällisestä tuli 50x50cm, ihan tarkoituksella. Siis sen synttäri-idean takia. Enkä voi kieltämättä ollla olematta sitä mieltä, että pienempänä tämä olisi näyttänyt vähemmän arvokkaalta. Ansaitsemattomalta.
Lankaahan tämä työ söi enemmän kuin olisin uskonutkaan. Verrattuna edellisiin töihin. Mietin, olenko todella tullut niin suurpiirteiseksi langan käsittelijäksi vai mikä tässä nyt mätti, mutta kai se on se ylimääräiset sentit "normi-soffatyynyyn" verrattuna sitten sen verran lankasyöpömpää.
Onneksi oli langat tarjouksessa! Kyllä olisi muuten tämä typy ollut ihmeissään eurojen määrästä mitä tähän sai uppoamaan. Ja sisustyynynkin bongasin alesta. Tosi ale-tyyliin siis tehty 60-vuotislahja. Aivan mielettömälle miehelle tosin.
Etupuolihan nyt oli selkeä mitä tehdä, mutta takapuoli tyynystä pisti allekirjoittanutta mietityttämään. Ei pelkkä musta ole kiva. Ja aikataulukin alkoi painamaan päälle. Jotain piti keksiä ja äkkiä.
Noh, Marilyniin tein kukkasakaroita, niitä siis.. Sitten Jimpan nimi ja jotain käyriä, fiilispohjalta. Ja siitähän se ajatus sitten lähti. En voi millään sanoa, että lopputulos tällekään olisi ollut hieno, mutta en kiellä sitäkään, etteikö joku vuosia virkannut olisi tämänkin tehnyt varmasti paremmin. Pitäähän se nyt muistaa, että olen virkannut vasta puolisen vuotta, kaikki on hakusessa eikä kädenjälkikään välttämättä niin tasaista ole. Se on omaleimaista, minua.
Mutta valmiiksi sain, aikarajoissa enkä edes jättänyt mitään tärkeää tekemättä tämän takia. Yksi Miss Marple jäi puolittain katsomatta, mutta annan sen itselleni anteeksi. Olinhan jo nähnyt sen, ja puolisilmällä kuitenkin katsoin sitä.
Nyt vain toivon todella kovaa, että saaja pitää tästä työstä. Jännitän sitä enemmän taas kuin mitään.
Mitä olisi hienostelu ravintolassa ilman alkupalaa? No ei niin mitään. Johan muut voisi kuvitella köyhäksi tai tietämättömäksi tai vaikka epäkorrektiksi. Hehe. Jooei, yleensä ja miltei aina syön ruokani ilman alkupalaa, mutta täytyyhän sitä joskus, eikö? Niiko olis paremmistakin piireistä ja osais etiketin. Tai sitten vain on vastustamattomia alkupaloja, joita täytyy ottaa. Ja sittenhän sitä otetaan.
Useimmissahan paikoissa, joissa allekirjoittanut käy siis, tulee nämä maissilastut pöytään jo ruokaa tilatessa. Vaikea arvata mikä paikka kyseessä. Kertonee tasostani aika paljon? Tai siitä, että tiedän mitä haluan ja mistä sen saan. Kumminpäin lukijaystävä haluaa. Tai sitten saa suussa sulavaa leipää maustevoin kera. Voi juku, nyt muistinkin, että sese vasta hyvää oli!
On sitä kerta tai pari sitten tullut oltua sellaisessa hienommassakin paikassa, jossa alkupala on ollut sellainen lusikallinen, ei kuitenkaan mikään amuse bouche, vaan pikkuriikkinen annos.
Nyt jäin oikein miettimään, että olenko koskaan ns kokin tervehdystä saanut missään ravintolassa.. Enpä ole tainnut. Enkä ole kotosallakaan moisia koskaan tehnyt, vaikka ihan varta vasten on sellaiset hienot lusikatkin tullut hommattua. Oishan se fiiniä jollekin moista tarjota, vaan ei taida allekirjoittanut enää osata edes kokata. Niin kauan jo muiden armoilla ruoan suhteen ollut.
Yksi parhaimmista alkupaloista tuli syötyä edellisellä paikkakunnalla (yllatyskyykky!) sellaisessa vähän hienommassa ravintolassa. Se oli yksinkertainen perunapurjososekeitto, mutta voi pojat miten oli hyvää! Siis rehellisesti hyvää! Kieli napsui sitä syödessä niin, ettei millään voinut uskoa saavansa syödä juuri sitä ruokaa.
Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että häpeällisen usein "alkupalat" jäävät kyllä näihin maissilastuihin, leipiin ja popcorneihin, joita tuodaan pöytään tilausta tehdessä. Pitäisi olla rohkeampi ja tilata ruokahalua herättämään enempi näitä alkupaloja, mutta ei.. Mitäpä jos ei sitten jaksakaan syödä sitä pääruokaa! Mitä allekirjoittanut sitten tekee. Voi tulla pikkaisen enemmän pahamieli ihan vain siksi, että napa on täyteen ahdettu sipulirenkaita ja mozzarellatikkuja. Arvatkaa vaan harmittaisko. NOT!
Niin. Onhan ne alkupalat osa kokemusta. Josta useimmiten jää paitsi ihan oman ajattelevaisuuden, lompakon paksuuden sekä pääruoka-ahneuden takia.
Kun sitä on pari päivää tehnyt uusia malleja virkkauksiin, kuunnellut vesisadetta ja ukkosen jylinää, miettinyt sinnikkäästi sarkasmin ja ilkeilyn eroja sekä tottakai, ollut ilkeä, niin alkoi kaihomielen tehdä mieli katsella kesä-kuvia.
En nyt pahemmin availe, mistä kuvat ovat (ei vaan muista, yksinkertaisesti!), mutta varmasti osansa ovat saaneet ihailua.. Esimerkiksi ensimmäinen kuva on E4-tieltä. Aina olen niin ihaillut ohiajettaessa tuota koivukujaa.
Sen lisäksi kuvia taitaa löytyä Heinolasta, Ilomantsista, Porvoosta ja villi arvaus, että yksi kuva jostain läheltä Suomen itäisintä pistettä.
Kuvia katsellessa vain huokailututtaa. Ennen kesälomatkin oli kesälomia, tuli tehtyä jotain muuta kuin.. Niin oltua. Yksin ei huvita, ei kiinnosta eikä se vaan ole sama asia kuin perheen kanssa. Kaverit onneksi hyvin komppaa, mutta mikä on se lapsen riemu reissussa. Tai takapenkin valitus, Tai pissatauot! Kysyn vaan. Voi miks ihmisen täytyy vanheta. Tai lasten kasvaa isoksi, allekirjoittanut ei taida koskaan tulla vanhaksi.
Yhä useammin mua vain houkuttaisi maata nurmikolla viltillä, laittaa silmät kiinni / tuijottaa taivasta ja höpistä ihan turhaa. Tai toivoa, että toinen pitäisi suunsa hetken kiinni ja olla vain hiljaa. Outoja ovat ikääntyneet (ei, mulla ei ole ikäkriisi, vaikka siihen tässä kesäpostauksessa useasti viittaankin, siis ikään!) mietteet ja mielihalut.
Mutta mitä ihmettä sitä sitten sateisena päivänä muka tekis. Ei jaksa pikselöidä eikä hahmotella kokoajan, ikkunasta vastassa on tyly maisema ja viimeinenkin Eskimo-jäätelö tullut syötyä pakkasesta. Olen puhunut tolkuttomiin puhelimessa, suunnitellut erästä ylläriä ja pohtinyt ihmisluonnon omituisuuksia ystävyydessä. Jopa niin, että missasin Columbon telkkarissa! Tätä ei kukaan usko.
Kesällä pitäisi olla mökillä, vedessä, tapahtumissa tai jonkun muun nurkissa. Ei töissä. Aamukahvit pitäisi saada juotua ulkona kuunnellen itikoiden ininää, lokkien rääkkymistä (noh, tämä kyllä toteutuu kaupungissakin) ja lintujen tsirppailua. Antaa auringon lämmittää, tai sateen ropista peltikattoon.
Lounas pitäisi grillata, tai syödä pikkukylän torilla porilainen ananaksella. Katsella paikallisia ja hymyillä onnellisena.
Päiväkahvit pitäisi hakea siitä pikku leipomosta, joka nähtiin matkan varrella ja istua pysähdyslevennyksellä sormet sokerissa ja suupielet hillossa. Ja kuunnella valitusta miten on tylsää ja eikö koskaan olla perillä.
Päivällinen ehdottomasti grillataan, tai googletetaan se paikallinen best place. Joka on saanut loistavat arvosanat ja arvostelut. Otetaan punkkua, laitetaan matkaradioa soimaan finnhitsejä. Katetaan kertislautaset ja kupit. Kirotaan rikkimenevät muoviveitset ja maistetaan aurinko syödessä.
Loppuilta sitä sitten oltais. Ehkä saunassa kiukaan päällä makkara paistuisi, ehkä ei, riippuu miten täysi olisi. Pelattaisiin sulista, mölkkyä, krokettia, heitettäisiin tikkaa tai ei tehtäisi yhtään mitään. Voi kesä minkä mulle teit!
Kahvi. Tuo elämäni kiinnekohta ja yksi tärkeimmistä asioista. Ehdottomasti ja alleviivattuna olen kahvi-ihminen. Teetäkin kyllä, mutta en tiedä mitä elämä olisi ilman kahvia. Ensi kertaa taisin kahvia juoda joskus 13 vuoden paikkeilla ja siitä asti se on ollut osa, valtava osa etten sanoisi, elämääni.
Ei ole oikeastaan väliä missä muodossa kahvi on. Tykkään erikoiskahveista ja ihan halpiskahvikin menee. Eniten makunystyröihin iskee kuitenkin tavallinen vahva kahvi, mustana. Ilman sokeria tai makeuttamisaineita. Kuumana. Monta kertaa päivässä.
Jos olen liikenteessä, usein haluan pullan, munkin tai jonkun muun lisukkeen kahvin kylkiäisenä. Se on niin luksusta, hemmottelua. Kotioloissa tai vastaavissa ihan kahvi pelkästään, vaikka kesäisellä parvekkeella nautittuna on parasta. Joskus on kotioloissakin itseään pakko hemmotella ja pikaista lähikaupasta munkin tapainen.
Mökillä silloin tällöin teen päiväkävelylenkin kylälle ja sieltä leipomosta ostamassa kahvin kylkiäisiä, useimmiten se sattuu olemaan munkkipossu. Miksei. Loppujen lopuksi muutaman kilometrin kävelylenkki saa herkkuhampaan kolottamaan siihen malliin, että se on sen arvoista. Ansaittua.
Edellisellä paikkakunnalla torikahvit tulivat tutuiksi. Ne oli kyllä parasta. Jos vieläkin piipahdan paikkakunnalla, kyllä sitä aina odottaa pääsevänsä torille kahville. Varsinkin ja eritoten kesäisin. Mikä voisi olla parempaa! Istua useimmiten epämukavalla tuolilla - kauan, mukulakivitys alla, katsoa ihmisiä, olla pääsääntöisesti hiljaa ja nauttia. Ilman kiirettä. Jos oikein hyvin käy, ostaa munkkikin kylkiäisiksi vaan useimmiten se ei jotenkin sovi hetkeen. Paitsi Martta-kahviossa. Sieltä pitää ehdottomasti ostaa munkki kahvin kylkeen. Älkää kysykö miksi, se vain on niin.
Vaikka pidän kahvin juomisesta ihan iteksenikin niin mikäs sen juoruilun kahvin kera voittaisi. Hee. Sitähän ei koskaan tapahdu allekirjoittaneen elämässä. Mielikuvatuotos. Se nyt vaan on niin, että pääsääntöisesti hyvät jutut menevät pilalle jos vain kiistattomat tosiasiat huomioidaan. Kyllä kunnon luulo ja mehevä juoru aina totuuden voittaa. Kahvin kera toki. Mitenkäs muutenkaan.
Yksi iloisimpia ja muistorikkaimpia asioita elämässäni oli kun vihdoin ja viimein pääsin sotkuun juomaan kahvia käydessämme tervehtimässä armeijassa aikaansa viettävää ex-alaikäistä alokasta. Onneni määrää ei voi sanoin kuvailla kun sain vihdoin ne munkit kahvin kera eteeni. Silmät kiilui, kainalot hiestyi ja vatsa huusi ontosti kaikuen munkkia sisuksiini. Voi iloa ja onnea.
Menkääs nyt armeijaan, että saan lisää. Hopihopi, kuka tahansa ikänsä puolesta sopiva! Ja kutsukaa sitten mut käymään.. MMM armeija.. Siis ei ne "virka-asut" mitenkään vaan ihan kahvi ja the munkki. Höpsöt! *punastelee*
En tarkkaan osaa sanoa mistä elokuvainnostukseni aikanaan lähti. Tai niiden keräily. Elokuvista nyt olen aina pitänyt kuin hullukka puurosta, mutta keräilyidea lähti.. Niin. Mistähän se lähti.
Ensimmäinen dvd minkä ostin oli The Others. Se varmastikin näytti niin orvolta hyllyssä, että piti sitten ostaa jotain lisää. Enää ei vanhus muista mitä. Mutta pikkuhiljaa niitä alkoi kertymään ja kertymään. Osan sain, osan ostin. Kun sitten entisen elämän kohdatessa kultansa ja yhdistimme leffamme, taisi niitä reilusti yli 1000 olla yhteensä.
Jossain 400 leffan & sarjan kohdalla päätin, että kun Isänmaan Toivot tulevat dvd:lle ja sen löydän, loppuu tämä harrastus sitten stop tykkänään. Vuosia siihen vierähti, mutta silloinen kumppani tämän sarjan jostain alelaarista onnistui löytämään. Siihen loppui sitten harrastus.
Leffagenrejä ei erityisemmin ollut, loppuvaiheessa dvd:t vaihtuivat vain blue rayksi. Tympeää olisi pistää paremmuusjärjestykseen, koska leffat on niin riippuvaisia fiilispohjasta. Tänään joku iskevä, voi huomenna olla ihan kamala. Sarjoissa pätee aivan sama.
Jotain jos kokeilisi listata, vaikka nyt ensin elokuvista. Kuudes aisti, Pulp Fiction, Matrix, T2, Ocean's Eleven, The Others, Takaikkuna, Kill Bill, Mission Impossible,Linnut, Indiana Jones, Häkkilintu, Breakfast Club.. Mahdotonta! Hyviä elokuvia on miljuuna ainakin! Enkä edes muista kaikkia, vaikka miten yritän kovasti paljon! 
Sarjat on vähän helpompi listata. Columbo, Hercule Poirot, My name is Earl, Rillit Huurussa, Kyllä Jeeves hoitaa, Frendit, Tuho-osasto, Todella upeeta, Pikku-Britannia, Office.. Nämäkin nyt sitten näitä, jotka on dvd:llä. Nykyäänhän noita suosikkisarjoja on sitten roimasti enemmän *epätoivoinen virnistys*
Toki hyllystä löytyi myös Alligaattorit, Piraijat yms laatuelokuvat. Kingin kirjoihin perustuvia leffoja oli myös, koska aikanaan ahmimalla luin kirjat. Eräsatsi kotimaisia elokuvia, piirrettyjä, nuorisoleffoja, dokumentteja..
Joitakin oli sitten kuvalaadun parannuttua pakko hankkia myös blue rayna, jotta saisi enemmän irti kokemuksista. Olihan se huikeaa popparikulho sylissä katsoa äänimaailman auettua ympäri huonetta isosta tv:stä, väliin jopa videotykiltä *leveilyä*, suosikkileffaa kun bassot tutisi ja imaisi elokuvaan. Voi pojat ja tytöt kuulkaas, se oli hienoa!
Tein kuitenkin raskaan päätöksen lähdettyäni paikkakunnalta, että jätin kaikki leffat sinne. Columbot raahasin mukanani. Nykyäänhän mulla ei ole edes välineitä millä katsoa, ja kun niin hyvään tottui, ei pikkutöllöstä stereona tuleva kuva+ääni korvaa mitenkään sitä kokemusta, joka ennen elokuvista tuli. Eikä mulla ole mahdollisuutta edes tehdä poppareita tähän hätään. Mikropopparit ei vain maistu. 
