Ravintolassa - Alkupalat
Mitä olisi hienostelu ravintolassa ilman alkupalaa? No ei niin mitään. Johan muut voisi kuvitella köyhäksi tai tietämättömäksi tai vaikka epäkorrektiksi. Hehe. Jooei, yleensä ja miltei aina syön ruokani ilman alkupalaa, mutta täytyyhän sitä joskus, eikö? Niiko olis paremmistakin piireistä ja osais etiketin. Tai sitten vain on vastustamattomia alkupaloja, joita täytyy ottaa. Ja sittenhän sitä otetaan.
Useimmissahan paikoissa, joissa allekirjoittanut käy siis, tulee nämä maissilastut pöytään jo ruokaa tilatessa. Vaikea arvata mikä paikka kyseessä. Kertonee tasostani aika paljon? Tai siitä, että tiedän mitä haluan ja mistä sen saan. Kumminpäin lukijaystävä haluaa. Tai sitten saa suussa sulavaa leipää maustevoin kera. Voi juku, nyt muistinkin, että sese vasta hyvää oli!
On sitä kerta tai pari sitten tullut oltua sellaisessa hienommassakin paikassa, jossa alkupala on ollut sellainen lusikallinen, ei kuitenkaan mikään amuse bouche, vaan pikkuriikkinen annos.
Nyt jäin oikein miettimään, että olenko koskaan ns kokin tervehdystä saanut missään ravintolassa.. Enpä ole tainnut. Enkä ole kotosallakaan moisia koskaan tehnyt, vaikka ihan varta vasten on sellaiset hienot lusikatkin tullut hommattua. Oishan se fiiniä jollekin moista tarjota, vaan ei taida allekirjoittanut enää osata edes kokata. Niin kauan jo muiden armoilla ruoan suhteen ollut.
Yksi parhaimmista alkupaloista tuli syötyä edellisellä paikkakunnalla (yllatyskyykky!) sellaisessa vähän hienommassa ravintolassa. Se oli yksinkertainen perunapurjososekeitto, mutta voi pojat miten oli hyvää! Siis rehellisesti hyvää! Kieli napsui sitä syödessä niin, ettei millään voinut uskoa saavansa syödä juuri sitä ruokaa.
Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että häpeällisen usein "alkupalat" jäävät kyllä näihin maissilastuihin, leipiin ja popcorneihin, joita tuodaan pöytään tilausta tehdessä. Pitäisi olla rohkeampi ja tilata ruokahalua herättämään enempi näitä alkupaloja, mutta ei.. Mitäpä jos ei sitten jaksakaan syödä sitä pääruokaa! Mitä allekirjoittanut sitten tekee. Voi tulla pikkaisen enemmän pahamieli ihan vain siksi, että napa on täyteen ahdettu sipulirenkaita ja mozzarellatikkuja. Arvatkaa vaan harmittaisko. NOT!

Niin. Onhan ne alkupalat osa kokemusta. Josta useimmiten jää paitsi ihan oman ajattelevaisuuden, lompakon paksuuden sekä pääruoka-ahneuden takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti