Kesä

Kun sitä on pari päivää tehnyt uusia malleja virkkauksiin, kuunnellut vesisadetta ja ukkosen jylinää, miettinyt sinnikkäästi sarkasmin ja ilkeilyn eroja sekä tottakai, ollut ilkeä, niin alkoi kaihomielen tehdä mieli katsella kesä-kuvia.

En nyt pahemmin availe, mistä kuvat ovat (ei vaan muista, yksinkertaisesti!), mutta varmasti osansa ovat saaneet ihailua.. Esimerkiksi ensimmäinen kuva on E4-tieltä. Aina olen niin ihaillut ohiajettaessa tuota koivukujaa.

Sen lisäksi kuvia taitaa löytyä Heinolasta, Ilomantsista, Porvoosta ja villi arvaus, että yksi kuva jostain läheltä Suomen itäisintä pistettä. 

Kuvia katsellessa vain huokailututtaa. Ennen kesälomatkin oli kesälomia, tuli tehtyä jotain muuta kuin.. Niin oltua. Yksin ei huvita, ei kiinnosta eikä se vaan ole sama asia kuin perheen kanssa. Kaverit onneksi hyvin komppaa, mutta mikä on se lapsen riemu reissussa. Tai takapenkin valitus, Tai pissatauot! Kysyn vaan. Voi miks ihmisen täytyy vanheta. Tai lasten kasvaa isoksi, allekirjoittanut ei taida koskaan tulla vanhaksi.

 

Yhä useammin mua vain houkuttaisi maata nurmikolla viltillä, laittaa silmät kiinni / tuijottaa taivasta ja höpistä ihan turhaa. Tai toivoa, että toinen pitäisi suunsa hetken kiinni ja olla vain hiljaa. Outoja ovat ikääntyneet (ei, mulla ei ole ikäkriisi, vaikka siihen tässä kesäpostauksessa useasti viittaankin, siis ikään!) mietteet ja mielihalut.

Mutta mitä ihmettä sitä sitten sateisena päivänä muka tekis. Ei jaksa pikselöidä eikä hahmotella kokoajan, ikkunasta vastassa on tyly maisema ja viimeinenkin Eskimo-jäätelö tullut syötyä pakkasesta. Olen puhunut tolkuttomiin puhelimessa, suunnitellut erästä ylläriä ja pohtinyt ihmisluonnon omituisuuksia ystävyydessä. Jopa niin, että missasin Columbon telkkarissa! Tätä ei kukaan usko.

Kesällä pitäisi olla mökillä, vedessä, tapahtumissa tai jonkun muun nurkissa. Ei töissä. Aamukahvit pitäisi saada juotua ulkona kuunnellen itikoiden ininää, lokkien rääkkymistä (noh, tämä kyllä toteutuu kaupungissakin) ja lintujen tsirppailua. Antaa auringon lämmittää, tai sateen ropista peltikattoon.

Lounas pitäisi grillata, tai syödä pikkukylän torilla porilainen ananaksella. Katsella paikallisia ja hymyillä onnellisena.

Päiväkahvit pitäisi hakea siitä pikku leipomosta, joka nähtiin matkan varrella ja istua pysähdyslevennyksellä sormet sokerissa ja suupielet hillossa. Ja kuunnella valitusta miten on tylsää ja eikö koskaan olla perillä.

Päivällinen ehdottomasti grillataan, tai googletetaan se paikallinen best place. Joka on saanut loistavat arvosanat ja arvostelut. Otetaan punkkua, laitetaan matkaradioa soimaan finnhitsejä. Katetaan kertislautaset ja kupit. Kirotaan rikkimenevät muoviveitset ja maistetaan aurinko syödessä.

 

Loppuilta sitä sitten oltais. Ehkä saunassa kiukaan päällä makkara paistuisi, ehkä ei, riippuu miten täysi olisi. Pelattaisiin sulista, mölkkyä, krokettia, heitettäisiin tikkaa tai ei tehtäisi yhtään mitään. Voi kesä minkä mulle teit!