Kahvia kylkiäisineen
Kahvi. Tuo elämäni kiinnekohta ja yksi tärkeimmistä asioista. Ehdottomasti ja alleviivattuna olen kahvi-ihminen. Teetäkin kyllä, mutta en tiedä mitä elämä olisi ilman kahvia. Ensi kertaa taisin kahvia juoda joskus 13 vuoden paikkeilla ja siitä asti se on ollut osa, valtava osa etten sanoisi, elämääni.
Ei ole oikeastaan väliä missä muodossa kahvi on. Tykkään erikoiskahveista ja ihan halpiskahvikin menee. Eniten makunystyröihin iskee kuitenkin tavallinen vahva kahvi, mustana. Ilman sokeria tai makeuttamisaineita. Kuumana. Monta kertaa päivässä.
Jos olen liikenteessä, usein haluan pullan, munkin tai jonkun muun lisukkeen kahvin kylkiäisenä. Se on niin luksusta, hemmottelua. Kotioloissa tai vastaavissa ihan kahvi pelkästään, vaikka kesäisellä parvekkeella nautittuna on parasta. Joskus on kotioloissakin itseään pakko hemmotella ja pikaista lähikaupasta munkin tapainen.
Mökillä silloin tällöin teen päiväkävelylenkin kylälle ja sieltä leipomosta ostamassa kahvin kylkiäisiä, useimmiten se sattuu olemaan munkkipossu. Miksei. Loppujen lopuksi muutaman kilometrin kävelylenkki saa herkkuhampaan kolottamaan siihen malliin, että se on sen arvoista. Ansaittua.
Edellisellä paikkakunnalla torikahvit tulivat tutuiksi. Ne oli kyllä parasta. Jos vieläkin piipahdan paikkakunnalla, kyllä sitä aina odottaa pääsevänsä torille kahville. Varsinkin ja eritoten kesäisin. Mikä voisi olla parempaa! Istua useimmiten epämukavalla tuolilla - kauan, mukulakivitys alla, katsoa ihmisiä, olla pääsääntöisesti hiljaa ja nauttia. Ilman kiirettä. Jos oikein hyvin käy, ostaa munkkikin kylkiäisiksi vaan useimmiten se ei jotenkin sovi hetkeen. Paitsi Martta-kahviossa. Sieltä pitää ehdottomasti ostaa munkki kahvin kylkeen. Älkää kysykö miksi, se vain on niin.
Vaikka pidän kahvin juomisesta ihan iteksenikin niin mikäs sen juoruilun kahvin kera voittaisi. Hee. Sitähän ei koskaan tapahdu allekirjoittaneen elämässä. Mielikuvatuotos. Se nyt vaan on niin, että pääsääntöisesti hyvät jutut menevät pilalle jos vain kiistattomat tosiasiat huomioidaan. Kyllä kunnon luulo ja mehevä juoru aina totuuden voittaa. Kahvin kera toki. Mitenkäs muutenkaan.
Yksi iloisimpia ja muistorikkaimpia asioita elämässäni oli kun vihdoin ja viimein pääsin sotkuun juomaan kahvia käydessämme tervehtimässä armeijassa aikaansa viettävää ex-alaikäistä alokasta. Onneni määrää ei voi sanoin kuvailla kun sain vihdoin ne munkit kahvin kera eteeni. Silmät kiilui, kainalot hiestyi ja vatsa huusi ontosti kaikuen munkkia sisuksiini. Voi iloa ja onnea.
Menkääs nyt armeijaan, että saan lisää. Hopihopi, kuka tahansa ikänsä puolesta sopiva! Ja kutsukaa sitten mut käymään.. MMM armeija.. Siis ei ne "virka-asut" mitenkään vaan ihan kahvi ja the munkki. Höpsöt! *punastelee*
Kahvi. Tuo elämäni kiinnekohta ja yksi tärkeimmistä asioista. Ehdottomasti ja alleviivattuna olen kahvi-ihminen. Teetäkin kyllä, mutta en tiedä mitä elämä olisi ilman kahvia. Ensi kertaa taisin kahvia juoda joskus 13 vuoden paikkeilla ja siitä asti se on ollut osa, valtava osa etten sanoisi, elämääni.
Ei ole oikeastaan väliä missä muodossa kahvi on. Tykkään erikoiskahveista ja ihan halpiskahvikin menee. Eniten makunystyröihin iskee kuitenkin tavallinen vahva kahvi, mustana. Ilman sokeria tai makeuttamisaineita. Kuumana. Monta kertaa päivässä.
Jos olen liikenteessä, usein haluan pullan, munkin tai jonkun muun lisukkeen kahvin kylkiäisenä. Se on niin luksusta, hemmottelua. Kotioloissa tai vastaavissa ihan kahvi pelkästään, vaikka kesäisellä parvekkeella nautittuna on parasta. Joskus on kotioloissakin itseään pakko hemmotella ja pikaista lähikaupasta munkin tapainen.
Mökillä silloin tällöin teen päiväkävelylenkin kylälle ja sieltä leipomosta ostamassa kahvin kylkiäisiä, useimmiten se sattuu olemaan munkkipossu. Miksei. Loppujen lopuksi muutaman kilometrin kävelylenkki saa herkkuhampaan kolottamaan siihen malliin, että se on sen arvoista. Ansaittua.
Edellisellä paikkakunnalla torikahvit tulivat tutuiksi. Ne oli kyllä parasta. Jos vieläkin piipahdan paikkakunnalla, kyllä sitä aina odottaa pääsevänsä torille kahville. Varsinkin ja eritoten kesäisin. Mikä voisi olla parempaa! Istua useimmiten epämukavalla tuolilla - kauan, mukulakivitys alla, katsoa ihmisiä, olla pääsääntöisesti hiljaa ja nauttia. Ilman kiirettä. Jos oikein hyvin käy, ostaa munkkikin kylkiäisiksi vaan useimmiten se ei jotenkin sovi hetkeen. Paitsi Martta-kahviossa. Sieltä pitää ehdottomasti ostaa munkki kahvin kylkeen. Älkää kysykö miksi, se vain on niin.
Vaikka pidän kahvin juomisesta ihan iteksenikin niin mikäs sen juoruilun kahvin kera voittaisi. Hee. Sitähän ei koskaan tapahdu allekirjoittaneen elämässä. Mielikuvatuotos. Se nyt vaan on niin, että pääsääntöisesti hyvät jutut menevät pilalle jos vain kiistattomat tosiasiat huomioidaan. Kyllä kunnon luulo ja mehevä juoru aina totuuden voittaa. Kahvin kera toki. Mitenkäs muutenkaan.
Yksi iloisimpia ja muistorikkaimpia asioita elämässäni oli kun vihdoin ja viimein pääsin sotkuun juomaan kahvia käydessämme tervehtimässä armeijassa aikaansa viettävää ex-alaikäistä alokasta. Onneni määrää ei voi sanoin kuvailla kun sain vihdoin ne munkit kahvin kera eteeni. Silmät kiilui, kainalot hiestyi ja vatsa huusi ontosti kaikuen munkkia sisuksiini. Voi iloa ja onnea.
Menkääs nyt armeijaan, että saan lisää. Hopihopi, kuka tahansa ikänsä puolesta sopiva! Ja kutsukaa sitten mut käymään.. MMM armeija.. Siis ei ne "virka-asut" mitenkään vaan ihan kahvi ja the munkki. Höpsöt! *punastelee*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti