Kaunista

Mikä on kaunista, kysyy hän. Allekirjoittanut bongasi tähän muutaman kauniin hetken, asian, ilmiön, muiston ja kuvan. Teille ne ei ehkä ole kauniita, mutta allekirjoittaneen silmiin niissä on jotain erityisen kaunista.

Tai ne herättää jonkin kauniin hetken mieleen kun niitä katsoo. Se, että ne ei standardien mukaisesti ole tai kultainen leikkaus ei kohtaa niissä tehden täydellistä, ei vähennä niiden silmitöntä kauneutta mun silmissä.

Sitten mä pysähdyin miettimään, että onko se oikeasti vain muisto + kuva joka tekee kauniin. Enkö osaa lajitella kuvia kauniisiin ilman, että niissä olisi joku hetki tallentuuna. Päätin kuitenkin, että ihan pöhkö ajatus. Tottakai näen kauneutta ilman muistoja, mitä se nyt oikein itselleen höpisee.

Kaunes allekirjoittaneesta vain on niin pienestä kiinni. Eikö? Rumaa kauneutta, rujoa, julmaa ja taiteellista. Tai ihan arkipäiväistä. Ajanpatinaa. Uutta ja hienoa, yksinkertaista. Herkkää, kosketeltavaa ja pelkästään katsottaa.

Jos mä ylianalysoin niin kaikki menee pilalle. Siis vähemmän tekstiä, enemmän kuvia ja kaikki kiittää.

Voin kyllä olla iloinen siitä, että oon oikeasti saanut nähdä monta kaunista asiaa, kokea monta kaunista hetkeä ja vielä enempi kauniita ajatuksia saanut miettiä. Jokainen minkä muistan, saa hymyn huulelle ja hyvän mielen päälle. Niitä pitäisi joka kerta alkaa miettimään ja ennenkaikkea kuvia katsomaan kun maailma kaatuu. Eipä kaatuisi enää.

 

Jälleen kerran toivoisin omaavani kunnon kameran. Tai edes kännykän jossa olisi kunnon kamera. Nykyisellä käppyrällä kun ei saa edes puolittain kauniita kuvia, vai eikö hetket sitten oli kauniita? Hah, typerä ajatus. 

Tarvitsen ehdottomasti sponsorin. Ellen kaksi, kyllä tää niin vaikeasti muuten menee. Ei kauneuskaan ole ilmaista, ironisesti toteaa hän. En kuitenkaan kärsi sen eteen. Lennokas vitsi tähän loppuun. Huoh.